torstai 30. elokuuta 2012

Parapsykologista paskaa


Otsikkoni kertoo, mistä on kysymys kanadalaisessa elokuvassa Café de Flore. Kertomus suuresta rakkaudesta, jota kuitenkin tarvitaan selittämään selvänäkijä. Näin siirrytäänkin jo reinkarnaation ja muun huuhaan piiriin.

Rakastuminen aiheuttaa joskus hyvin psykoottisen tilan. Se tuntuu yhtä mahtavalta kuin kunnon nousuhumala. Tiedän kokemuksesta.
Marc Valleen elokuvassa suuri rakkaus rinnastetaan kuitenkin vammaan.

Elokuvassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa poukkoillen ristiin rastiin ja myös takautumahyppyjä sekavasti tehden. Toinen on perustarina ja toisella selitetään lapsellisen keinotekoisesti kuinka suuri rakkaus on kuin synnynnäinen sairaus. Kysymys on vain siitä, voiko tästä sairaudesta parantua vai kannattaako ajaa päin rekkaa.
Tämä elokuva saa varmaan täydet pisteet Kärkkäisen Magneettimedialta.

Montrealissa ja Pariisissa tapahtuvan elokuvan nimi ei tarkoita kuuluisaa kahvilaa Boulevard Saint-Germainin ja Rue St. Benoitin kulmassa, vaan jotakin musiikkikappaletta, jota elokuvassa soitetaan vanhalta lp-levyltä.


Vuoden huonoin näkemäni elokuva.


kari.naskinen@gmail.com