sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Eero Vainio, Juha Rostedt


Nuorta lahtelaista kaupunginvaltuutettua Eero Vainiota juhlittiin SDP:n puoluekokouksessa Marina Congress Centerissä kuin euroviisuvoittajaa, ja sama jatkui vapaamuotoisessa iltatilaisuudessa tapahtumatalo Bankissa, entisessä Postisäästöpankin pääkonttorirakennuksessa Unioninkadulla. Puolueen varapuheenjohtajuus on iso juttu sekä Lahdelle, demarien Hämeen piirille että nuorille kaikkiaan. Nouseminen ison puolueen puheenjohtajistoon on kaikille näille merkittävä saavutus. Eero Vainio on nyt politiikan ytimessä, siinä samassa joukossa, joka perjantaina valittiin demarien terävimpään johtoon (kuvassa vasemmalta Eero Vainio, Antti Lindtman, Krista Kiuru ja Jutta Urpilainen).

Lahden Kokoomuksellakin on tilanne tältä osin hyvä, sillä aiemmin tänä vuonna valittiin puoluehallitukseen kaupunginvaltuutettu
Juha Rostedt. Pienemmistä puolueista on Vasemmistoliitolla Antti Holopainen ja kristillisillä Sonja Falk puoluevaltuustossa sekä vihreillä Anita Kokkonen puoluevaltuuskunnassa.

Eero Vainio sanoi ennen puoluekokousta, että ”politiikan tekeminen on muuttunut, yhä enemmän toimitaan avoimuuden periaattein piiri- ja kuntarajoista turhia välittämättä sekä keskustelemalla asioista jo varhaisessa vaiheessa sosiaalisessa mediassa ja muuallakin”.


Näistä rajoista ei tosiaan ollut hajuakaan perjantaina Helsingissä. Vainion tukijoita olivat tietenkin demareiden nuorisojärjestöjen edustajat, mutta myös kokeneempaa kaartia alkaen
Tarja Filatovista ja Ulpu Iivarista. Lahden seudun Wanhojen tovereiden puheenjohtaja Eero Lainekin oli Vainion tukijalistalla.

Eivätkä kuntarajatkaan haitanneet. Kun eduskuntavaalien alla ärhennellään aina Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kesken, niin Eero Vainio yhdisti nyt koko Hämeen vaalipiirin sosialidemokraatit.


Kunnallisvaaleissa syksyllä Eero Vainio tulee olemaan kova tekijä. Jos
Kari Salmi ei lähde ehdokkaaksi, voi helposti veikata, että demarien kärkikolmikon tulevat muodostamaan kansanedustajat Mika Kari ja Jouko Skinnari sekä puolueen 3. varapuheenjohtaja Eero Vainio. Käytännössä tämä tulee merkitsemään Vainiolle ainakin kaupunginhallituksen paikkaa.

Kokoomuksessa käydään ykkösasemasta kova kilpailu Juha Rostedtin ja
Ilkka Viljasen kesken.

Asetelmat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen johtopaikoilla muuttuvat. Valtuuston puheenjohtajaksi noussee Mika Kari, sillä hän ei eduskuntakiireittensä takia voi olla enemmän aikaa vievissä tehtävissä Lahdessa. Koska Viljanen ei enää ole kansanedustaja, hänelle tarjoutuu tietenkin kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Tosin jos puoluehallituksen jäsen Juha Rostedt saa tästä statuksestaan lisää nostetta ja menee äänimäärissä Viljasen ohi, on kh:n puheenjohtajuus hänen.


SDP ON 99 PROSENTIN
ENEMMISTÖN LIIKE

Demarien puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi puoluekokouksessa, että SDP on 99 prosentin enemmistön liike, joka vaatii kaikille kohtuutta ja vastustaa 1 prosentin ahneutta.


Ahneus ja itsekkyys ovat varsinkin 1990-luvun laman jälkeen johtaneet siihen, että tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti. Vuodesta 1995 vuoteen 2010 kasvoi pienituloisimman väestön (10 % väestöstä) tulot reaalisesti (inflaatiokorjattuna) 1,5 prosenttia, suurituloisimman kymmenesosan noin 5 prosenttia ja kaikkein hyvätuloisimpien (1 % väestöstä) noin 12 prosenttia.


Sama on tapahtunut Yhdysvalloissa. Tulojen kasvu verojen jälkeen vuodesta 1979 vuoteen 2007:


Hyvätuloisin 1 %  +275 %
Seuraavat 19 %  +65 %
Keskimmäiset 60 %  +40 %
Köyhimmät 20 %  +18 %

"On tosiaan kyse 99 prosentista yhtä vastaan", kirjoittaa Left Business Observerin päätoimittaja Doug Henwood. (Occupy!, Into Kustannus 2012)


Tuoreimmat tiedot Suomesta kertoi Helsingin Sanomat SDP:n kokouksen aikana (26.5.): isojen pörssiyhtiöiden johtajien tulokehitys on irtaantunut jo kauan sitten tavallisten suomalaisten arjesta, ja nyt on käynyt samoin valtion omistamissa pörssin ulkopuolisissa yhtiöissä. Tässä esimerkkejä jälkimmäisistä:


VR:n
Mikael Aron tienestit viime vuonna 651 000 euroa (muutos edellisvuodesta +23 %)
Kuntarahoituksen Pekka Averio 546 000 euroa (+56 %)
Altian Antti Pankakoski 460 000 euroa (+58 %)

Mutta mitä sanoo vihreästi vasemmistolainen Eero Vainio? – ”Suomalaisia suututtavat, koskettavat ja ärsyttävät nuorten työttömyys, kokonaisten perhekuntien syrjäytyminen, pääoman omistajien hyysääminen palkansaajien kustannuksella ja julkisiin palveluihin tarkoitettujen verovarojen lipuminen ylikansallisille terveysjäteille ja sitä kautta ulkomaisille pääomasijoittajille.”


kari.naskinen@gmail.com