Lahden Kansantaiteilijat oli takavuosina eräänlainen karvalakkimallinen
kabareeryhmä, joka esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa, yleensä tiettyjen
sisäpiirien juhla- ja muissa viihtymistilaisuuksissa. Useimmiten paikkana oli
Seurahuone. Kansantaiteilijoihin kuuluivat mm. Matti Haristo, Reino Gynther, Seppo Kanerva, Aulis Kosonen, Reijo
Puolanne, Pentti E Rantanen, Pentti Tiilikainen, Tauno Viitanen ja Veikko Virintie sekä myöhemmissä
vaiheissa myös Ari Mannelin ja
naisvierailijana Marja-Liisa Nisula.
Tilanteiden mukaan Kansantaiteilijoiden ohjelmisto kantoi joskus nimeä ”Tasavallan
partisaanit”, ”Tarja-tädin esileikkikoulu” tai ”WITYK” (Wanhenevien
Innokkaitten TyttöYstävien Kongressi). Joskus tehtiin myös matkakeikkoja Viskilompololle
Lappiin.
Kansantaiteilijoiden tekstinikkari oli lähinnä diplomi-insinööri Reijo Puolanne. Hän myös kirjoitti 1980-luvulla pakinoita Lahtiset-kaupunkilehteen, ja nyt Puolanne on julkaissut noita juttujaan kirjassa Reijon rupattelua, mikä silloin oli myös pakinapalstan nimi. Jo pakinoiden otsikot paljastivat, mistä oli kysymys, tässä esimerkkinä lyhennelmä pakinasta ”Luistavat matkat” (23.10.1986):
Pari viikkoa sitten Brysselissä pidetyssä ICPR:n (The International Committee of Prostitutes´ Rights) kongressissa merkittiin päätös, minkä mukaan Lahti valittiin seuraavan kongressin pitopaikaksi. Maineemme Business Citynä tuntui viehättävän myös maailman vanhinta ammattia harjoittavia Business Girls´ejä.
Iloluontoiset tytöt ottivat nopeasti yhteyttä kaupunkimme elimiin, ja löytyihän meetingille paikka ensi kesän urkuviikon, kirjailijakokouksen ja valssifestivaalien väliin. Yhtenä painavana argumenttina tytöt kertoivat kuulleensa täällä kymmenisen vuotta sitten järjestetystä WITYKistä, jonka saavuttama suosio oli lahtelaisten ulkomaanmatkojen aikana tullut tiedoksi myös kansainvälisissä piireissä.
Kongressin suojelijaksi ajateltiin ensin opetusministeri Pirjo Ala-Kapeeta, mutta hänen sopivuutensa evättiin sukunimen perusteella. Paavo Väyrysen lentoemäntien nipistely ei riittänyt meriitiksi, ja Matti Luttisen katsottiin viihtyvän liiaksi tien päällä. Likat päättivätkin turvautua paikallisen tason suojeluun.
Tyttöjen työskentely kuuluu lähinnä sosiaalisen kaupunginjohtajan Kari Salmen työkenttään, joten sähke tuli Brysselistä ensiksi hänelle. Suojelijaa ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Valssi-Viitastakin tiedusteltiin, mutta valssifestivaalit olivat jo varanneet hänet vetäjäkseen, ja Kurki-Jussikin oli jo lupautunut urkuhommiin. Koko kongressi olikin vaarassa luiskahtaa muualle Suomeen. Jakomäkeä oli jo vakavasti tiedusteltu nimeltään soveliaana paikkana.
Nyt kuitenkin Business City heräsi. Liikemaailma oivalsi, ettei tällaista tilaisuutta saa päästää pois. Humanistitkin kaivoivat sananparsivarastostaan esiin mietelmän: ”Prostituutio on paras instituutio”.
Matkatoimisto Luistavat matkat alkoi markkinoida huokeita kongressipaketteja, johon kuului mm. risteily Vesijärven sinilevälaineilla. Laivalla tarjottiin päijäthämäläisiä perinneruokia, kuten Viron pottuja, tehoavaa turskaa ja asikkalalaiseen tapaan hapatettua hullun piimää.
Laivalta siirryttiin yliajoneuvos Kososen linja-autoissa teatteriin, jossa esitettiin kongressiyleisöä varten sovitettu saamelaiskirjailija Timo Komukan näytelmä Ruskaa pakkasessa.
Kongressin järjestämistä tukemaan yhtyivät yllättäen useat lahtelaiset naisjärjestötkin. Ompeluseura Sallin kutimet piti myyjäisiä, joiden tulot käytettiin hallituskuluihin. Urheiluseurat uusivat uimahallien narut. Tunnelma oli kuin Salpausselän kisoissa.
kari.naskinen@gmail.com
Kansantaiteilijoiden tekstinikkari oli lähinnä diplomi-insinööri Reijo Puolanne. Hän myös kirjoitti 1980-luvulla pakinoita Lahtiset-kaupunkilehteen, ja nyt Puolanne on julkaissut noita juttujaan kirjassa Reijon rupattelua, mikä silloin oli myös pakinapalstan nimi. Jo pakinoiden otsikot paljastivat, mistä oli kysymys, tässä esimerkkinä lyhennelmä pakinasta ”Luistavat matkat” (23.10.1986):
Pari viikkoa sitten Brysselissä pidetyssä ICPR:n (The International Committee of Prostitutes´ Rights) kongressissa merkittiin päätös, minkä mukaan Lahti valittiin seuraavan kongressin pitopaikaksi. Maineemme Business Citynä tuntui viehättävän myös maailman vanhinta ammattia harjoittavia Business Girls´ejä.
Iloluontoiset tytöt ottivat nopeasti yhteyttä kaupunkimme elimiin, ja löytyihän meetingille paikka ensi kesän urkuviikon, kirjailijakokouksen ja valssifestivaalien väliin. Yhtenä painavana argumenttina tytöt kertoivat kuulleensa täällä kymmenisen vuotta sitten järjestetystä WITYKistä, jonka saavuttama suosio oli lahtelaisten ulkomaanmatkojen aikana tullut tiedoksi myös kansainvälisissä piireissä.
Kongressin suojelijaksi ajateltiin ensin opetusministeri Pirjo Ala-Kapeeta, mutta hänen sopivuutensa evättiin sukunimen perusteella. Paavo Väyrysen lentoemäntien nipistely ei riittänyt meriitiksi, ja Matti Luttisen katsottiin viihtyvän liiaksi tien päällä. Likat päättivätkin turvautua paikallisen tason suojeluun.
Tyttöjen työskentely kuuluu lähinnä sosiaalisen kaupunginjohtajan Kari Salmen työkenttään, joten sähke tuli Brysselistä ensiksi hänelle. Suojelijaa ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Valssi-Viitastakin tiedusteltiin, mutta valssifestivaalit olivat jo varanneet hänet vetäjäkseen, ja Kurki-Jussikin oli jo lupautunut urkuhommiin. Koko kongressi olikin vaarassa luiskahtaa muualle Suomeen. Jakomäkeä oli jo vakavasti tiedusteltu nimeltään soveliaana paikkana.
Nyt kuitenkin Business City heräsi. Liikemaailma oivalsi, ettei tällaista tilaisuutta saa päästää pois. Humanistitkin kaivoivat sananparsivarastostaan esiin mietelmän: ”Prostituutio on paras instituutio”.
Matkatoimisto Luistavat matkat alkoi markkinoida huokeita kongressipaketteja, johon kuului mm. risteily Vesijärven sinilevälaineilla. Laivalla tarjottiin päijäthämäläisiä perinneruokia, kuten Viron pottuja, tehoavaa turskaa ja asikkalalaiseen tapaan hapatettua hullun piimää.
Laivalta siirryttiin yliajoneuvos Kososen linja-autoissa teatteriin, jossa esitettiin kongressiyleisöä varten sovitettu saamelaiskirjailija Timo Komukan näytelmä Ruskaa pakkasessa.
Kongressin järjestämistä tukemaan yhtyivät yllättäen useat lahtelaiset naisjärjestötkin. Ompeluseura Sallin kutimet piti myyjäisiä, joiden tulot käytettiin hallituskuluihin. Urheiluseurat uusivat uimahallien narut. Tunnelma oli kuin Salpausselän kisoissa.
kari.naskinen@gmail.com
