Noin 65-vuotias mies, noin 35-vuotias vaimo ja vaimon uusi ihastus, noin
35-vuotias sotilaslentäjä-ässä. Tapahtuu Lontoossa suunnilleen 1950.
Lähtökohdat Syvänsiniselle merelle ovat
siis aika tutut. Tämän kolmiodraaman asetelmat kuitenkin muuttuvat tavallista
vakavammiksi, kun nainen yrittää itsemurhaa. Englantilaisen Terence Daviesin ohjaama elokuva on
hallittu kokonaisuus, tarina pysyy hienosti koossa ja näyttelijät tekevät hyvää
työtä.
Elokuva on lajityyppinsä tavallisia edustajia jämäkämpi. Rakastuminen ja vajaaksi jäävä rakastaminen kuvataan erinomaisesti. Tällaista se on, ei kaikki useinkaan mene niin kuin toivoisi. Nainen ei voi ymmärtää, että mies ei rakasta yhtä paljon kuin hän itse. Sitten tulee vielä se, että ei voi myöntää epäonnistuneensa. Hävettää, eikä ole kanttia tunnustaa aviomiehelleen, että pieleen meni. Paluuta ei ole, mutta ei oikein tulevaisuuttakaan. Siispä ratkaisuksi itsemurha. Tämä kaikki tapahtuu elokuvan alussa, joten en ole paljastanut juonta.
Uskollisesta puutarhurista (2005) naissivuosa-Oscarin saanut Rachel Weisz on roolissaan hyvä, joskin maskeeraaja olisi saanut tehdä hänestä hieman riutuneemman näköisen ainakin rouvan itsemurhayrityksen jälkeen. Hyvät suoritukset on myös korkeimman oikeuden tuomaria esittävällä Simon Russell Bealella ja Tom Hiddlestonilla (kuvassa vas.).
Näyttelijöiden elokuva tämä onkin, sillä melkein kaikki tapahtuu teatterinomaisesti neljän seinän sisällä. Henkilöohjaus on onnistunut erinomaisesti, samoin kuvaus. Kuvakompositiot ovat silmäähivelevän kauniita, ja elokuvassa on muutamia todella upeita kohtauksia. Yksi niistä tapahtuu pubissa, jossa jengi laulaa kaunista amerikkalaista iskelmää You belong to me (esilaulajana levyllä ilmeisesti Jo Stafford) – kuulut minulle; mutta kun elämä ei luista yhtä sujuvasti kuin iskelmissä.
Elokuvan nimi on kummallinen, koska elokuvassa ei ole sen paremmin syvää sinistä kuin mertakaan. Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä kuitenkin luin, että ”syvänsininen meri” on osa englantilaista sanontaa, mikä meillä vastaa samaa kuin jos sanotaan jonkun ihmisen olevan puun ja kuoren välissä. Tässä tapauksessa elokuvan nimeä ei olisikaan pitänyt suomentaa näin suoraan. Puun ja tumman kuoren välissä Rachel Weiszin esittämä Hester todella on, ja sattuuhan näitä. Puun ja kuoren välissä on lentäjäkin; hän on jäänyt sotakokemustensa vangiksi, eikä vielä ole päässyt porautumaan kuoren läpi siviilielämään. Viina auttaa hetkittäin, mutta sillä taas on kielteisetkin vaikutuksensa.
En ole lukenut Terence Rattiganin näytelmää (1952), johon elokuva perustuu, mutta ainakin sen verran tämä laatuelokuva jää kesken, että olisin katsonut tarinaa pitempäänkin
Elokuva on lajityyppinsä tavallisia edustajia jämäkämpi. Rakastuminen ja vajaaksi jäävä rakastaminen kuvataan erinomaisesti. Tällaista se on, ei kaikki useinkaan mene niin kuin toivoisi. Nainen ei voi ymmärtää, että mies ei rakasta yhtä paljon kuin hän itse. Sitten tulee vielä se, että ei voi myöntää epäonnistuneensa. Hävettää, eikä ole kanttia tunnustaa aviomiehelleen, että pieleen meni. Paluuta ei ole, mutta ei oikein tulevaisuuttakaan. Siispä ratkaisuksi itsemurha. Tämä kaikki tapahtuu elokuvan alussa, joten en ole paljastanut juonta.
Uskollisesta puutarhurista (2005) naissivuosa-Oscarin saanut Rachel Weisz on roolissaan hyvä, joskin maskeeraaja olisi saanut tehdä hänestä hieman riutuneemman näköisen ainakin rouvan itsemurhayrityksen jälkeen. Hyvät suoritukset on myös korkeimman oikeuden tuomaria esittävällä Simon Russell Bealella ja Tom Hiddlestonilla (kuvassa vas.).
Näyttelijöiden elokuva tämä onkin, sillä melkein kaikki tapahtuu teatterinomaisesti neljän seinän sisällä. Henkilöohjaus on onnistunut erinomaisesti, samoin kuvaus. Kuvakompositiot ovat silmäähivelevän kauniita, ja elokuvassa on muutamia todella upeita kohtauksia. Yksi niistä tapahtuu pubissa, jossa jengi laulaa kaunista amerikkalaista iskelmää You belong to me (esilaulajana levyllä ilmeisesti Jo Stafford) – kuulut minulle; mutta kun elämä ei luista yhtä sujuvasti kuin iskelmissä.
Elokuvan nimi on kummallinen, koska elokuvassa ei ole sen paremmin syvää sinistä kuin mertakaan. Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä kuitenkin luin, että ”syvänsininen meri” on osa englantilaista sanontaa, mikä meillä vastaa samaa kuin jos sanotaan jonkun ihmisen olevan puun ja kuoren välissä. Tässä tapauksessa elokuvan nimeä ei olisikaan pitänyt suomentaa näin suoraan. Puun ja tumman kuoren välissä Rachel Weiszin esittämä Hester todella on, ja sattuuhan näitä. Puun ja kuoren välissä on lentäjäkin; hän on jäänyt sotakokemustensa vangiksi, eikä vielä ole päässyt porautumaan kuoren läpi siviilielämään. Viina auttaa hetkittäin, mutta sillä taas on kielteisetkin vaikutuksensa.
En ole lukenut Terence Rattiganin näytelmää (1952), johon elokuva perustuu, mutta ainakin sen verran tämä laatuelokuva jää kesken, että olisin katsonut tarinaa pitempäänkin
kari.naskinen@gmail.com
