maanantai 17. elokuuta 2009

Sponsoritarrat poliitikkojen rintapieliin?

Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa on ruma kuva Aino-Kaisa Saarisesta. Rumaksi kuvan tekee hiihtäjän pusero, joka on yläosastaan peitetty tökeröillä sponsoreiden liikemerkeillä. Nykyisin urheilijat eivät voi syödäkään kuin lippalakki päässä, koska milloin tahansa voi joutua kuvattavaksi ja silloin on lätsässä olevan mainoksen näyttävä.

Onneksi kansanedustajien ja kaupunginvaltuutettujen ei toistaiseksi tarvitse menetellä yhtä hölmösti. Poliitikkojen tukemisesta pitää joka tapauksessa tehdä nyt selvät säännöt, ja sellaiset, ettei jää mitään harmaalle alueelle. Turha on pohtia sitä, onko yksittäisen tukisumman ilmoittamisraja 1700 vai 2000 euroa - ainoa oikea tapa olisi noudattaa tässäkin nollatoleranssia eli kaikki tuet julkisiksi.

Tuollainen parin tonnin raja on muutenkin turha, sillä sitä voidaan kiertää monella tavalla. Lahdessakin on monta firmaa, joilla on useita tytäryhtiöitä. Kun tällaisen firman emoyhtiön johtaja päättää tukea jotakin poliitikkoa vaikkapa kymppitonnilla, hän ohjaa rahat pieninä summina eri tytäryhtiöittensä kautta, eikä ilmoitusvelvollisuus täyty.

Aina ei ole edes kysymys rahasta, kun jo riippuvuus syntyy. Kun poliitikko kuuluu tiettyyn hyvä veli -piiriin, niin ei siinä piirissä veljeä jätetä, ei kunnan kaavoitusasioissa eikä muissakaan. Kun saa joka joulu hyvä veli -konjakkipullon ja kesällä nautitaan hyvä veli
-rapuillallinen, eivät laskennalliset etuisuussummat ole lopultakaan kovin isoja, mutta riippuvuus on syntynyt.

Varsinkin pikkupoliitikoista on hienoa kuulua tällaisiin "verkostoihin". Hivelee itsetuntoa, kun tuntee olevansa jonkun yritysjohtajan kaveri näennäisesti. On polleeta kehaista muille, että oltiin tuossa Kempin Pertsan (nimi keksitty) kanssa matsia katsomassa aitiossa tai Paanasen Jaskan (nimi keksitty) kanssa Jazztorilla, oli siellä Heikkilän Tanekin (nimi keksitty).

Lahden kaupunki on aikeissa kieltää kaikenlaisen vaalirahoituksen omistamiltaan yhtiöiltä. Hyvä niin, mutta miten on yhtiöiden muunlainen sponsorointi? Kyseenalaista on esimerkiksi Lahti Energia Oy:n urheilusponsorointi. Se tukee ainakin FC Lahti Oy:tä, Pelicans Oy:tä ja Namika Lahti ry:tä yhteensä yli 100 000 eurolla (arvaus). Eivät kaikki sähkölaskunmaksajat ole sitä mieltä, että näin pitää menetellä. Jotkut haluaisivat, että energiayhtiön ylimääräisiä rahoja ohjattaisiin muillekin järjestöille, ja varsinkin niin, että tukea saisivat muutkin kuin urheilun parissa toimivat yhtiöt.

Energiayhtiön taholta valitetaan jatkuvasti sitä, miten se on talousvaikeuksissa kaupungin kassaan vuosittain tuloutettavien rahojen takia. Ensin pitäisi lopettaa tuollainen valikoitu sponsorointi.

Jos kaupunki haluaa sponsoroida seuroja normaalien toiminta-avustusten lisäksi, näistä asioista pitäisi päättää kaupunginvaltuustossa.

kari.naskinen@gmail.com