keskiviikko 19. elokuuta 2009

Esitys jatkuu

Berliinin satanen oli ainutlaatuinen kilpailu. Ainoa kerta yleisurheilun historiassa, kun jo ennen kilpailua on tiedetty, että nyt syntyy uusi maailmanennätys. Tämäniltaisissa 200 metrin välierissä nähdään, tuleeko sama toistumaan huomenna torstaina loppukilpailussa. Todennäköisesti esitys jatkuu.

Usain Boltin juoksu 100 metrin finaalissa näytti siltä, että vieläkin on varaa parantaa. Mikähän se raja on? Nyt Bolt teki ME-tulokseen suuremman parannuksen kuin siihen on koskaan aikaisemmin tehty sähköajanoton aikana (vuodesta 1968): 0,11 sekuntia; tätä ennen suurin parantaja oli Maurice Greene vuonna 1999: 0,05.

Vielä tuosta Boltin ajasta lähtee paljonkin, kunhan esimerkiksi tuuli on kohdallaan. Nyt myötätuulta oli 0,9 m/s, mutta säännöt sallivat myötätuulen olevan maksimissaan 2 m/s. Tuulella on merkityksensä, mistä kertoo sekin, että maailmanennätystä ei koskaan ole tehty vastatuuleen.

Ihmisen fyysiset rajat alkavat kuitenkin muuten tulla vastaan. Tuskin satasta pystyy alle 9 sekunnin juoksemaan. On otettava huomioon, että jalkojen on kuitenkin joka askeleella käytävä maassa. Vaikka Boltin meno on kuin matalalentoa, niin matkantekoa "hidastaa" se, että 41 kertaa matkan aikana jalka käy maassa (0,08 sekuntia/kerta).

Boltin huippunopeus on noin 45 km/t. Sen hän saavuttaa 60-80 metrin kohdalla. Tällä nopeudella ihminen ei vielä ole evoluutioporukkamme nopeimpia alkuunkaan. Maassa liikkuvista nopein on gepardi 120 km/t. Muita hyviä menijöitä ovat esimerkiksi antilooppi 85 km/t, englanninvinttikoira 80 km/t, leijona 80 km/t, strutsi 80 km/t, jänis 75 km/t ja emu 65 km/t. Ravihevonenkin juoksee Jokimaalla yli 50 km/t, mutta laukkaamalla hevonen pääsee lähes 90 km/t. Vedessä nopein on purjekala 110 km/t ja ilmassa muuttohaukka, joka pystysuorassa syöksyssä tulee maata kohti melkein 400 km:n vauhdilla.

Se on yllättävä tieto, että vaikka norsu häviää niukasti Boltille, niin Kalevan kisoissa norsu olisi loppukilpailussa (40 km/t).

kari.naskinen@gmail.com