Huono teko voi joskus olla parempi kuin sen tekemättä jättäminen

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla eilen pohdittiin henkilökohtaisten etujen ja yleisen edun suhdetta. ”Luovunko mökkeilystä tai shoppailusta, jotta muut säilyvät terveempinä”, kysyi toimittaja Jussi Pullinen.

Kysymys on filosofinen. Seuraako jostain teosta laajemmin ottaen enemmän hyvää kuin huonoa? On jäänyt mieleen konkreettinen esimerkki yhdestä rikoselokuvasta, jonka nimeä en muista, mutta siinä tapahtunut ratkaisu kuvaa asiaa:

Auton takapenkillä istui kolme lasta ja etupenkillä äiti. Isä oli kävelemässä autoa kohti, kun joku agentti hänen jättämässään talossa sai tiedon, että autossa on pommi, joka räjähtää, kun kuljettajanpuoleinen ovi avataan. Auto oli kadulla ja isä jo niin lähellä sitä, että hänelle ei enää pystytty saamaan tietoa asiasta. Piti tehdä nopea ratkaisu ja se oli, että isän hyvä tarkka-ampujakaveri ampui isän juuri hetkeä ennen hänen pääsemistään auton luo. Ilman tätä olisi koko perhe kuollut.

Tällaiset valinnat voivat joskus olla pakollisia. Ravintoloiden ja Uudenmaan sulkeminen, urheilukilpailujen, konserttien ym. peruminen ovat nyt näitä ratkaisuja. Vasta joskus myöhemmin luultavasti selviää, millaiset ratkaisut olivat oikeita, kun pystytään vertailemaan eri maissa toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksia koronaviruksen tuhojen torjumisessa.

Filosofi ja taloustieteilijä John Stuart Mill (1806 - 1873) lähti siitä, että hyvän toiminnan mittapuuna ei pidä olla yksilön onnellisuus, vaan kaikkien niiden ihmisten onnellisuus, joita toiminta koskee. Moraalin on oltava sellainen, että ihminen uhraa oman suurimman hyvänsä suuremman joukon hyvän puolesta.

Tästä on nyt kysymys, onnellisuuden ja hyvän palauttamisesta. Käytössä on jo kovimpia keinoja sitten sotavuosien. Mutta niistäkin 80 vuoden takaisista katastrofeista selvittiin. Raskaita menetyksiä koettiin, mutta silti. Meidän maallikoiden on mahdoton sanoa mitään menetysten suuruudesta nyt, mutta veikkaan kuitenkin, että kahden vuoden kuluttua melkein kaikki on taas kunnossa. Kuolemia ja konkursseja on koronavirus aiheuttanut, mutta bkt on taas 0,5 prosentin vuosikasvussa, koronarokotuspiikit otettu ja jääkiekon MM-kisat Tampereen Uros-hallissa ovat edessä.

kari.naskinen@gmail.com

Ensimmäinen pormestariehdokas ilmoittautui, melkein

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (SDP) sanoi Etelä-Suomen Sanomissa, että jos lähtee ensi kevään kunnallisvaaleihin, niin silloin hän todennäköisesti on käytettävissä myös pormestarin tehtävään. No miksei lähtisi, viime vaaleissakin sai demareista kolmanneksi eniten ääniä heti kahden kansanedustajan perässä.

Puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Komu puolestaan sanoi, että demarit eivät halua kunnallisvaaleista vain henkilökeskeistä pormestarivaalia kaikkein äärimmäisellä tavalla. Tällä hän tarkoitti sitä, että ehdolle ei aseteta vain yhtä pormestariehdokasta.

Voisikohan ehdokkaita olla vaikkapa kolme? Sirkku Hildénin lisäksi Pekka Komu ja Mika Kari?

Kokoomus sen sijaan tuntuu lähtevän siitä, että se asettaa vain yhden ehdokkaan. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Juha Rostedt sanoi lehdessä, että ”kaikille tulee selväksi, kuka on Lahden kokoomuksen pormestariehdokas”.

Omalta kohdaltaan Rostedt venkoili samalla tavalla kuin Sirkku Hildén, ettei vielä tiedä, lähteekö edes vaaleihin. Samanlainen tapaus: miksei lähtisi, viime vaaleissa selvästi eniten ääniä kokoomuslaisista.

Eli onko pormestariehdokas Rostedt? Vai Milla Bruneau vai Jukka Ottela?

KAKSIPUOLUEVAALIT

Pormestarivaalit muuttavat vaaliasetelmaa. Koska äänestäjät ovat erityisen kiinnostuneita henkilöistä, he haluavat vaikuttaa siihen, kenestä tulee pormestari. Lahden tilanteessa kaksi suurinta puoluetta tulevat todennäköisesti edelleen olemaan SDP ja Kokoomus, joten ne imevät ”pormestariääniä” muidenkin puolueiden varsinaisten kannattajien keskuudesta.

Vastaavanlainen tilanne tulee olemaan Turussa, jossa kaksi suurinta valtuustopuoluetta ovat Kokoomus ja Vihreä liitto.

Näin kävi viimeksi Helsingissäkin, jossa vaalit muodostuivat varsin selvästi pormestarinvalinnaksi, ja Jan Vapaavuori voitti Anni Sinnemäen.

Poliittisen järjestelmän kannalta tämä kehitys ei ole hyvä. Ei kuntien laajan tehtäväkentän hoidon linjauksia ratkaista sillä, kuka on pormestari.

Tämän epäkohdan poistamiseksi pitäisi pormestarivaalit järjestää irrallaan kunnallisvaaleista, mutta taas yksien ylimääräisten vaalien pitäminen ei sekään vaikuta hyvältä ratkaisulta.

kari.naskinen@gmail.com

Hiljaista elämänmenoa

Olen nyt yli viikon elänyt koronaohjeiden mukaan. Hissukseen tässä on oltu. Tämän jakson kohokohta on toistaiseksi ollut, kun kävin rengasliikkeessä vaihdattamassa kesärenkaat alle. Muuten on ollut hiljaista. Onhan tämä erikoista ja kummallistakin. Koska keila- ja tennishallit ovat kiinni, jää viikon vakiorutiineista neljä keskipäivän muutaman tunnin tapahtumaa pois. Kirjastokin meni niin yhtäkkisesti kiinni, että kirjat ja dvd-elokuvat jäivät hamstraamatta. Eikä illalla pääse elokuvateatteriin.

Huhtikuun alkuun ostettu ulkomaanmatkakin tietenkin peruuntui, samoin neljä konsertti- ja teatterikäyntiä Helsinkiin. Jose Carrerasin esiintyminen peruttiin nyt jo toisen kerran, kun jokin muu syy siirsi viime syksyksi suunnitellun konsertin ensi viikolle. Olisi ollut mukava kuunnella taas Carrerasta, kun edellisestä kerrasta Turussa on jo kulunut melkein 30 vuotta.

Turussa Carreras esiintyi yhdessä Montserrat Caballen kanssa. Uusi jääkiekkohalli oli muistaakseni silloin nimeltään Typhoon, joka tuli Turun Työväen Säästöpankin lyhenteestä TYP. Sen jälkeen sponsorit ovat vaihtuneet: Elysee-areena, HK Areena ja nyt Gatorade Center.

Ennen renkaidenvaihtoa kävimme Ullan kanssa kitkarenkailla ajelemassa maakunnassa, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Orimattilasta Artjärveen menevällä tiellä oli yhdessä kohtaa tienviitta J. Alfred Tannerin muistomerkille, mutta kun en viitsinyt hyvästä vauhdista jarruttaa, täytyy käydä katsoma se joku toinen kerta.

Kuplettimestari Tanner syntyi Artjärvellä 1884, ja minullakin liittyy asiaan henkilökohtainen muisto. Äitini oli sotien jälkeen kampaajana Jyväskylän työväenteatterissa, jossa minäkin monena iltana olin mukana. Siellä sitten oli ohjelmassa Tannerin elämästä kertova Orpopojan valssi, ja kun päivällä olin lastentarhassa, lauloin siellä kuulemma näitä Tannerin ja Harry Bergströmin lauluja ja myös operettikappaleita. Niinpä lastentarhan tädit huomauttivat asiasta vanhemmilleni, että Kari-pojan ei pitäisi niitä renkutuksia siellä laulaa.

Artjärveltä ajoimme Myrskylään ja Lasse Virenin patsaan ohi. Olimme siis Uudellamaalla, josta sentään pääsimme pois, sillä paluumatka pitkin Virenin vanhaa treenireittiä Pakaan suoran kautta Orimattilaan sujui ilman ratsioita.

Uudenlaiseen mobiililiikenteeseenkin olen nyt perehtynyt. Liigapörssikimppamme JLO perusti nyt skypekimpan, koska koronan takia emme tällä hetkellä pääse lähemmin palaveeraamaan. JLO tulee siitä, että porukkaa asuu Jyväskylässä, Lahdessa ja Oxfordissa. Kätevä systeemi, nähdään kaikki toisemme ruudulta, eikä maksa mitään. Liigapörssi on netissä toimiva peli, joka koskee jääkiekon SM-liigaa ja siinä olemme suvun kesken touhunneet jo yksitoista vuotta.

Skypen kautta voi myös olla yhteydessä lastenlapsiin, jotka toistaiseksi eivät voi käydä meillä. Tuovat yleensä donitseja.

Eilisiltana kävin kaupassa vähän ennen yhdeksää, koska siihen aikaan ei enää paljon asiakkaita ole liikkeellä. Tänään pitää samaan kellonaikaan käydä viinakaupassa, kun eilen elokuvaa katsoessani meni votkapullosta viimeiset 8 cl. Jos nimittäin joskus ensi viikollakin tulisi mieleen ottaa 4 tai 8 cl, niin mistäs sitä tietää, pysyykö Alko auki.

Elokuvia katsoessa sinänsä ei pitäisi alkoholia nauttia, koska se on aina häiriötekijä. Viime vuonna katsoin 406 kokoillan elokuvaa (teatterit, tv, dvd) ja sarjaelokuvien jaksoja 346. Tuntuu varmaan valtavalta määrältä, mutta ei se ole, kun ottaa huomioon, että tämä on pääharrastukseni. Nyt ovat teatterit kiinni, mutta toisaalta kun ei pääse urheiluharrastuksiin, on kaiket päivät vapaana katsomaan elokuvia. Jos koronaviruksesta ei päästä eroon esimerkiksi heinä-elokuuhun mennessä, nousee tämän vuoden elokuvamääräni varmaan 500:aan.

Televisiosta tuli muutama päivä sitten Agnes Vardan Cleo viidestä ja seitsemään (1962) ja se oli kyllä toinen kohokohta renkaanvaihdon ohella. Onneksi omassa dvd-varastossani on erinomaisia elokuvia, ja juuri eilen tilasin netistä taas yhden lisää. Ullan isossa kirjahyllyssä taas on valtava määrä hyvää kaunokirjallisuutta, mutta sieltä näyttää puuttuvan ajankohtainen Hiljaiseloa Clichyssä (Henry Miller, 1956), josta on elokuvakin tehty.

Joten ei tässä varsinaisesti mitään hätää ole, mutta on tämä kaikki silti outoa ja oikeastaan pelottavaakin. Vaikka olen eläkkeellä jo tottunut viettämään rauhallisia päiviä kotioloissa, niin tietoisuus ulkona vaanivasta vaarasta – kotona vain Ulla Vaara – tuntuu epämiellyttävältä. Täydellisen vapauden menettäminen jo tälläkin tavalla on ahdistavaa.

Näistä tottumiskysymyksistä sekin on jännä juttu, että vaikka on eläkkeellä ja kaikki päivät töistä vapaita, niin viikonvaihde on silti viikonvaihde. Lauantai on saunapäivä ja sunnuntai on pyhäpäivä. Niissä on selvää eroa arkipäiviin. Nyt vain on outoa, ettei viikonvaihteessa tule televisiosta urheilua.

Viimeistään nyt voi toivoa, ettei koskaan tapahtuisi mitään. Kaikki vain menisi niin kuin rauhallisesti pitääkin. Ei mitään sensaatioita.

Kuinkahan erikoinen kesä tulee erikoisen talven jälkeen?

kari.naskinen@gmail.com

Pormestarien tehtävät kiinnostavat hyvän palkan takia

Ensimmäinen maininta pormestarista Suomessa on vuodelta 1324. Tämä oli Turussa, ja ensi vuonna Turkuun valitaan taas pormestari. Näin myös Lahdessa, minkä jälkeen Suomessa toimitaan kunnallishallinnossa pormestarimallin mukaisesti kahdeksassa kunnassa.

Turun yliopistossa Suomen historian apulaisprofessorina toiminut Ilkka Mäntylä käsitteli pormestarijärjestelmää kahdessa tutkimuksessaan, joista ensimmäisestä syntyi väitöskirja 1977. Toisessa tutkimuksessaan hän kävi läpi pormestariasiaa kaikissa niissä 12:ssa Suomen kaupungissa, joissa pormestari oli valittu 1720 - 1808.

Pormestari johti tuolloin kaupungin tärkeimmän elimen raadin toimintaa, oli myös tuomarina raastuvanoikeudessa ja puheenjohtajana maistraatissa. Historiallinen nimi oli käytössä niinkin pitkään, että maistraatin pomo oli melkein omalle ajallemme asti virkanimeltään kunnallispormestari – minutkin vihki avioliittoon 1973 pormestari Hans-Olof Walamies Lahden kaupungintalossa, jossa raastuvanoikeus ja maistraatti silloin toimivat. Mannerheiminkadun ja Rautatienkadun kulman uuteen oikeustaloon ne siirtyivät 1982.

Walamiehen jälkeen toimi pormestarin nimellä vielä Esko Puusola, mutta hänen jälkeensä Ilkka Tuomolan virkanimike oli jo laamanni. Laamanni on myös arvonimi, jonka Walamieskin sai. Muita arvonimilaamanneja ovat mm. HPK:n entinen puheenjohtaja Harri Lintumäki (Pulukukkula), entinen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske sekä uusimpina varatuomarit Riitta Leppiniemi ja Jussi Perho.

Lahden ensimmäiseksi pormestariksi valittiin 30-vuotias varatuomari Otto Lyytikäinen 1908. Oli kova tappi noihin aikoihin, ja kuten asiaan aina ennen kuului, isot herrat olivat myös Lahden Hiihtoseuran johdossa, niin Lyytikäinenkin.

Ilkka Mäntylä kirjoitti, että pormestarien palkat ja arvostus olivat korkealla. Valta on aina ihmisiä kiinnostanut, mutta Mäntylän mukaan varsinkin hyvät palkat tekivät näistä tehtävistä erityisen tavoiteltuja.

Nykyisin eivät kunnallisen alan palkat pärjää alkuunkaan yksityisen yrityselämän huippupalkoille. Esimerkiksi Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren kuukausipalkka on 16 000 euroa. Isojen suomalaistenkin yritysten johtajat tienaavat kymmenen kertaa enemmän ja optiot ja muut krumeluurit päälle. Kunnallispoliitikkoja joka tapauksessa kiinnostavat pormestarihommat, koska heidän urakehitykselleen ei tätä parempaa tietä isoihin ansioihin yleensä ole.

Tampereen pormestari Lauri Lyly saa kuukaudessa 15 000 euroa ja 2500 asukkaan Puolangan pormestari Harri Peltola 6500 euroa. Lahden pormestarin kuukausipalkaksi tulee 9500 euroa ja kahden apulaispormestarin 6000 euroa.

Pormestarin valinnassa oli 300 vuotta sitten neljä vaihetta: 1) porvaristo äänesti viran hakijoista, 2) maistraatti suoritti ehdollepanon, 3) maaherra välitti ehdollepanolistan omine lausuntoineen hallitukselle, 4) kuningas nimitti. Nyt ollaan kansanvallassa ja ensi vuonna Turussa ja Lahdessa pormestarit valitaan tavalla tai toisella kunnallisvaalien yhteydessä. Sitä ennen käydään kuitenkin vielä kovaa polemiikkia siitä, onko pormestaria ollenkaan tarvis valita.

kari.naskinen@gmail.com

Ei pärjätä luovuttamalla

Päiväkävelyllä kurkkasin Aleksin pubin ovesta, ja kun siellä ei ollut muita kuin tuttu tarjoilija tiskin takana, menin ottamaan yhden oluen. Se on kantapubini, jossa aina soitetaan suomalaisia iskelmiä. Heti tuli niin mielenkiintoinen kappale, että kirjoitin kertosäkeen kuitin taakse ja kotona etsin laulun netistä. Löytyi: Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla:

Entä jos oisin seitsemän oikein lotossa veikannut?
Olisko Suomen itsetunto noussut kanveesista, jos Leijonat olisi kultaa tuoneet jo Lillehammerista?
Yhtä auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala, mut täällä pärjää ei luovuttamalla, Suomen muotoisen pilven alla.
Entä jos oisi Irmelin kanssa kihlatkin ostettu?
Entä jos lääkelaukkua ei ois Shellille unohdettu?
Olisiko Nokian pääkonttorille Keilaniemessä käyttöä, jos johtajat olisi luureihin laittaneet kosketusnäyttöjä?
Parannetaan maailmaa keittiössä tissuttelemalla, tupakoidaan ketjussa hajonneen liesituulettimen alla, ja aamuviideltä kun naapureidenkin viinat on juotu, on hyvä mennä nukkumaan kun uusiks maailma on luotu.
Mut täällä pärjää ei luovuttamalla, Suomen muotoisen pilven alla.
- - - - -
Ilmeisen tuore sanoitus löytyi myös:

Hälytys, huutaa media. Tää kama leviää ku pandemia. Tsekkaa Wiki Wikipedia Rotan vuonna megaepidemia. Älä älä klikkaa banneria.
Mitä mitä saakelia? Helsinki-city autio preeria. Sua varotettu on tästä. Kun skeida osuu tuulettimeen on jo liian myöhästä.
- - - - -
Kun tämäkin skeida joskus on ohi, pääsee Arttukin taas mielipuuhaansa rallia ajamaan. Viimeksi kävi huonosti:

Me vuosikaudet Jarin kanssa Escortia puunattiin ja pirun tarkat säädöt siihen tuunattiin. Bilstein hoiti jousituksen Weber kruunas kaasutuksen.
Me lähtötasanteella kättä paiskattiin tämän unelmamme vuoksi töitä paiskittiin. Kun kaasun pohjaan painan unohdan sen pankkilainan jonka vakuutena perheen kotitalo on.
Jarin sanoihin mä luotin luki kohtalokkaan nuotin kisa kaatui meiltä kolmanteen mutkaan, trailerilla raato tuotiin, ketutukseen pullot juotiin.
Vaimo päätti että kilpurista luovutaan nyt krokotiilin kyyneleistä juovutaan. Kun näin BDA Escortin ohjelmassa Eurosportin soitin Jarille me vielä joskus ajetaan.
- - - - -
(BDA-moottorin Ford Escortiin suunnitteli 1969-70-lukujen vaihteessa Cosworthin tehtaalla Keith Duckworth. Sylinterinkansi tehtiin alumiinista ja kahdelle nokka-akselille voima johdettiin kampiakselilta hihnavetoisesti, mistä tuli BDA-nimi, ”Belt Driven, Series A”. Ralleissa BDA-Escort menestyi hienosti.)

kari.naskinen@gmail.com

Jos Jumalaa ei ole, niin ainakin jumalisia oppeja kannattaisi noudattaa

Voikohan tylsyyteen kuolla? Liikuntahallit kiinni, kirjastot, teatterit, elokuvateatterit ja konserttisalit kiinni. Desinfiointiaineita sisältävien pullojen korkkia ei kuitenkaan tarvitse panna kiinni. Mutta kun kauppakeskuksiinkaan ei ole suositeltavaa mennä pyörimään, joutaa ajankulukseen vaikka ajatella. Että jos koronaan kuolisi, niin olisiko se kaiken loppu. Miten sen sielun kanssa?

Pääseekö sielu livahtamaan pois kuolevasta ruumiista? Monissa itämaisissa uskonnoissa pidetään selvänä, että sielun elämä jatkuu ihmisen kuolemankin jälkeen tavalla tai toisella. Vaikea todistaa, koska sielua ei näe. Sama homma Jumalan kanssa, todisteita ei ole.

Runsaat sata vuotta sitten oppilaitoksissa harjoitettiin muiden tieteiden ohella sielutieteen tutkimusta ja opetusta. Sittemmin termi muutettiin psykologiaksi, jossa sanan alkuosa tarkoittaa mieltä ja loppuosa oppia.

Tiede pystyy melko vakuuttavasti kiistämään sielun sekä muun uskonnollisen ja näkymättömän olemassaolon. Mutta kun on se melko-sana. Että jos sittenkin. Suuri filosofi Immanuel Kant ei perustanut ajatteluaan uskonnolle, mutta tunnetussa teoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (1781) hän kirjoitti, että ihmisten on syytä pitää moraalinsa perustana hyvän olentoa eli Jumalaa, vaikka sitä ei olisikaan.

Kantin mielestä ei kannata olla ateisti. Sellainen ihminen voi nimittäin ajautua moraaliseen epätoivoon, koska hän ei usko, että Jumala palkitsee, rankaisee ja on korkeimman hyvän toteutumisen ehtona. Koska ateistilta puuttuu myös usko sielun kuolemattomuuteen, hän on liian pinnallinen ihminen. Jumala on siis hyvä keksintö.

Eikä kukaan voi kiistää, etteivätkö Raamatun kymmenestä käskystä suurin osa ole parhaita elämänohjeita. Uskovaisten sisäpiirille tarkoitetut kaksi ensimmäistä käskyä voidaan jättää pois, ja kolmas käsky sunnuntailepopäivästä pitää näin korona-aikana unohtaa, koska kaupassa kannattaa käydä nimenomaan sunnuntaina, jolloin asiakkaita on vähemmän. Loput käskyt ovat joka tapauksessa hyviä:

- Kunnioita isääsi ja äitiäsi
- Älä tapa
- Älä varasta
- Älä tee aviorikosta
- Älä lausu väärää todistusta
- Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta

Kun näihin Raamatusta löytyviin oppeihin lisätään elämänohjeiksi Jeesuksen (sd.) Vuorisaarnan neuvoja, niin paljon muuta ei enää tarvitakaan:

- Viha ja solvaukset kielletty
- Riidanhalu ja pitkävihaisuus kielletty
- Toisen posken kääntäminen pasifismin toteuttamiseksi
- Hyviä tekoja voi tehdä ilman, että niitä tarvitsee julistaa lehdissä tai somessa
- Antakaa anteeksi, jotta teille annettaisiin anteeksi
- Kuinka näet roskan toisen silmässä, mutta et huomaa isompaa roskaa omassa silmässäsi?
- Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille
- Varokaa vääriä profeettoja ja valeuutisia

Immanuel Kant oli tietenkin perusteellisesti pohtinut näitäkin asioita. Hän arvosti uskonnossa ilmenevää moraalista toimintaa ja sanoi kirjassaan Uskonto pelkän järjen rajoissa (1793), että uskonnon moraaliopit ovat kaikkien velvollisuuksiemme keskeinen sisältö. Sen sijaan Kant ei sulattanut uskonnollisia rituaaleja. Niitä hän piti taikauskona ja epäjumalanpalveluksina, joten näitä rituaaleja vetäviin pappeihin hän suhtautui pääasiassa kielteisesti.

kari.naskinen@gmail.com

Uuden ajan valtio merkitsi pakkovallan kasvua

Keskiajan jälkeen 500-600 vuotta sitten alkoi eurooppalaisen historiakäsityksen mukaan uusi aika. Se sai vähitellen aikaan individualistisen ihmisen esiinmarssin, mutta toisaalta uuden ajan valtiojärjestelmä johti päinvastaiseen suuntaan, pakkovallan kasvuun. Juuri tällä hetkellä osa suomalaisistakin kokee harvinaista pakkovaltaa, kun yli 70-vuotiaat on lähes pakotettu eristäytymään koteihinsa. Syy on hyvin perusteltu, mutta samalla tämä yksityisyyden rajoittaminen todistaa, että valtiolla on luja ote alamaisistaan.

Tarkoitus kuitenkin pyhittää keinot. Koronavirus on niin viheliäinen juttu, että sen tuhojen minimoimiseksi joutuu hyväksymään pakkokeinotkin. Esivaltaa on uskottava ja kunnioitettavakin, vaikka nimenomaan uuden ajan oppeja oli, että ihmisellä pitää olla yksilön- ja omantunnonvapaus. Tätä julisti Martti Lutherkin, jonka mielestä edes sidonnaisuus jumalansanaan ei saanut sitoa yksilöä vastentahtoisesti.

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, lauloi Georg Ots, jonka syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Helsingin yliopiston Suomen historin professorina neljännesvuosisadan toiminut Pentti Renvall (1907 - 1974) kirjoitti, että Suomessa isompi muutos käynnistyi, kun henkisesti kehittyneemmät talonpojat alkoivat asettaa itselleen henkilökohtaisen nousun tavoitteita. Ensisijainen tavoite oli tietenkin vaurastuminen, eikä väliä ollut sillä, sopeutuivatko keinot tähän tavoitteeseen pääsemiseksi isien ja esi-isien moraalisten tai muiden ihanteiden kanssa yhteen.

Maaseudun heräämisessä tärkeimpiä olivat siis aluksi aineelliset arvot. Vasta myöhäisempää kehitysvaihetta oli se, että nähtiin tarvetta järjestää oloja yleisemminkin oikeudenmukaisemmiksi. Tässäkin lähtökohtana oli kuitenkin se, että ”yksityisen ihmisen on omakohtaisesti otettava osaa puutteellisuuksien poistamiseen, ei vain omien etujensa tieltä, vaan koko yhteiskunnan parhaaksi”. (Historian Aitta nro 13, 1956)

Renvall katsoi, että ihmisen muuttuminen etenee ylhäältä alas ja keskusseuduilta syrjäseuduille. Käytännössä tämä tarkoitti, että uuden ajan ihmistyyppi valtasi aivan ensiksi sijaa Turun seudun aatelistossa ja päätyi lopulta alempien väestönosien piiriin idässä ja pohjoisessa.

Renvall oli yksilönvapauden voimakas puolustaja, joskin hän tuossa samassa kirjoituksessaan myönsi, että Suomi on muodostunut yhä irrallisempien ihmisten yhteiskunnaksi. Nyt on joka tapauksessa syytä noudattaa Sauli Niinistön ja Sanna Marinin ohjeita. Minäkään en ole viimeisten neljän päivän aikana käynyt kuin kerran apteekissa ja kaksi kertaa autoajelulla vähän tuulettumassa. Sikarin olisin polttanut jonkin bensa-aseman terassilla, mutta eivät olleet kesäpenkkejä vielä ulos tuoneet.

Renvallin ihmiskuva lähti siitä ajatuksesta, että ihmisen luonne riippuu osaltaan hänen yhteisöasemastaan. Ihmisen ”sielunelämä” ei silti ole yhteisönormien vanki. Enemmänkin ratkaisevat perintötekijät, ja näin ollen yhteiskunnallista kehitystäkin määräävät paljolti geenit. Renvall alusti tästä asiasta 1950-luvun lopulla pohjoismaisessa kesäakatemiassa Otaniemessä, jossa vastaan väitti mm. Helsingin Työväen Säästöpankin kakkosjohtaja, sosiologi Mauno Koivisto.

Renvall mittasi historiallista kehitystä henkisillä, sielullisilla mittareilla. Otaniemessäkin hän sanoi, että sielunelämä on aivojen biologista elämää.

Vuonna 1965 ilmestyneessä kirjassaan Nykyajan historiantutkimus Renvall kirjoitti, että ”historian tehtävä on orientoida ihmistä siinä todellisuuden maailmassa, jonka koko menneisyys muodostaa ja jonka viimeisenä pisteenä on nykyaika”. Nyt olemme tulleet koronapisteeseen, jota ennen olivat antoninusten rutto, isorokko, musta surma, kolera, aasialainen, sikainfluenssa, lintuinfluenssa, aids, ebola, honkongilainen ja sars. Eikä korona ei ole mikään viimeinen piste.

PENTTI RENVALL
ÄÄNISLINNASSA

Pentti Renvall oli jatkosodan aikana Petroskoissakin, jossa hän tutki suomalaisheimon asemaa Neuvosto-Karjalassa. Ainakin yksi tutkielmateksti julkaistiin Historiallisessa aikakauskirjassa 2/1944. Myöhemmin Renvall oli lehden päätoimittajana 1960-69.

Kirjoituksessaan Renvall pyrki hahmottamaan Itä-Karjalan kehitystä ja suomalaisten punaisten toimintaa suomalaiskansallisessa hengessä. Karjalais-suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta oli perustettu maaliskuussa 1940 heti Moskovan rauhan jälkeen ja monet Terijoen hallituksen ministerit jatkoivat toimiaan Petroskoissa.

Renvallin käsityksen mukaan suomalaiset kuitenkin syrjäytettiin, koska he ”eivät olleet riittävän internationalistisia voidakseen unohtaa kielensä ja kansallisuutensa”. Renvallin mukaan oli luonnollista, että ”länsimaisen sivistyksen piiristä” tulleet suomalaiset tunsivat ylemmyyden tunnetta venäläisten rinnalla ja eristäytyivät heistä. Tämä johti kansallisuuksienväliseen kilpailuun ja lopulta suomalaisten jo verenperintönä saaman venäläisvihan puhkeamiseen. Suomalaisten kansallinen vaisto ja harkinta johtivat heidät Renvallin mukaan ”erottamattomasti suomenkielisyyteen Neuvosto-Karjalassa ja heidän oli mahdotonta noudattaa kansallisuuspolitiikassa niin varovaista linjaa, että se olisi pelastanut heidät”.

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kangaspuro on todennut, että Renvallin selitykset nationalismin merkityksestä ja roolista perustuivat vielä käsityksiin ikiaikaisista verenperintöön perustuvista kansakunnista ja niiden kansallisvaistoon kiinnittyneestä nationalismista. Renvallin tulkintojen ja kysymyksenasettelun vanhentuneisuudesta huolimatta hänen tutkimuksensa lähtökohta kansallisen elementin ja suomalaisten toiminnan merkityksestä Neuvosto-Karjalassa on säilyttänyt kiinnostavuutensa.

Tällaista syntyi eilen illalla, kun en mennytkään baariin oluelle. Tapio Suominen voisi myös lukea enemmän.

kari.naskinen@gmail.com