torstai 18. tammikuuta 2024

Yleisradio on viimeisiä yhtenäiskulttuurin tukipylväitä


Perussuomalaiset-puolue lakkauttaisi Yleisradion, jos voisi. Tämä muutenkin kummallinen puolue julistaa suomalaisuuden puolesta vaikka viimeiseen hengenvetoon, mutta joissakin asioissa se on kuin karvainen mörkö maailman kauneimmassa maassa. Tällainen asia on Yleisradio, jota puolueen pääjohtaja Jussi Halla-ahorban pitää punavihersuvakkien manipulaatio-organisaationa. Monet perusihmiset ovat samaa mieltä, koska jokin ohjelma ei aina joskus tyydytä. Esimerkiksi eilisiltainen RSO:n sinfoniakonsertti oli sitä samaa vingutuspaskaa, jollaisen esittämisen myös paikallispersut lopettaisivat - nekin kuntien veronmaksajien rahat voisi panna bensanhinnan, keskioluen ja tupakan hintojen alentamiseen.


Yle-vero on kaamea rasite tällaisesta ohjelmapolitiikasta. Ei sitä kylläkään peritä, jos ihmisen vuositulot ovat alle 14 000 euroa, mutta sääliksi käy, kun tavallinen persuäijä joutuu maksamaan Yle-veroa 163 euroa vuodessa. Sehän on kuukautta kohti suunnilleen yhtä paljon kuin jonkin maksukanavan kustannus ja kolmasosa sanomalehden tilaushinnasta. Tällä 163 eurolla saa kuitenkin joka päivä ympäri vuorokauden ohjelmia kolmelta tv-kanavalta, viideltä radiokanavalta, muutamilta nettikanavilta ja lisäksi on maanmainio Yle Areena. Ulkosuomalaisillekin lähetetään omaa ohjelmaa Tämä punavihreä pakkosyöttö kaikkineen 42 senttiä/vrk.


Elävän kuvan maailma on muuttunut ja muuttuu lisää. Tästä huolimatta Yle tavoittaa joka viikko 95 prosenttia suomalaisista. Varsinkin television puolella maailma pikselöityy lisääntyvässä määrin suoratoistokanavien bisnekseen: Amazon, Apple, C More, Disney, Fox, HBO, Netflix, Viaplay, suomalaiset MTV Katsomo ja Ruutu jne. Tästä huolimatta suomalainen yhtenäiskulttuuri pitää pintansa, jos sitä ei väkipakolla romuteta.

Viestinnän osalta tämä alkoi jo 1920-luvulla radiotoiminnan muodossa ja 1950-luvulla tulivat televisio-ohjelmat. Olohuoneen nurkkaan ilmestyi televisio, jonka kuvaruutu suljettiin päiväajaksi jalopuisten ovien taakse, ja joissakin perheissä näiden ovien lukossa ollut avain pantiin isän taskuun, etteivät alaikäiset lapset salaa pääsi vahingoittamaan itseään silloisella punikkiohjelmalla – vihreitä ei vielä ollut. Suvakiksikaan ei tarvinnut ruveta, koska Suomeen ei ollut tullut muita ulkomaalaisia kuin Gil Hilario käväisemään. Toisaalta Gilistä kaikki alkoi, kun heti alkuun tuli todistetuksi, että ne vievät meiltä naiset.


Yleisradio joka tapauksessa oli kulttuurinen yhdenmukaistaja ja kansallisen yhtenäiskulttuurin merkittävin vahvistaja sotien jälkeen. Televisio toi silti mukanaan myös kansainvälistymisen, mutta se ei vielä saanut kovin vahvaa otetta. Tältäkin osin yhtenäiskulttuuri oli vahvempi ja se ratkaisi, että kaikki katsoivat Bill Cosby Showta, Dallasia, Dynastiaa, Miami Vicea ja Konnankoukkuja kahdelle, lisäksi miehet katsoivat Hill Street Bluesia, Lahjomattomia ja Magnumia.


Edes isot muutokset tv-toiminnassa eivät rikkoneet yhtenäiskulttuuria, ei Tv 2:n eikä MTV:n alkamiset. Suurempaa murrosta ennakoivat kaapelikanavien ja VHS-nauhoituslaitteiden tulo. Varsinkin Eurosport oli kova juttu. Monissa taloyhtiöissä tapeltiin siitä, vedetäänkö kaapelit, ja yhtiökokouksissa yleensä miehet voittivat naiset. Muistan hyvin 80-luvun lopulta omalta kohdaltani, että uuden kerrostaloasunnon valinnan ratkaisi talossa näkyvä Eurosport, ettei aina tarvinnut mennä Robin Hood -baariin jääkiekkoa tai mäkihyppyä katsomaan.


Omat SMP-henkiset porukat olivat jo tuolloin. Kun Paavo Väyrynen oli junaillut kepun puoluehalituksen jäsenen Tapio Siikalan kakkostelevision johtajaksi 1979, alkoivat esempeeläiset kutsua kanavaa Kepun sontaluukuksi ja Ylen toimittaja Ruben Stiller sai potkut haukuttuaan esimiestään kökkötraktoriksi.

Ylen yksi tutkimushanke ilmestyi kirjana Elämää kuvan virrassa (Tammi, 1989), jonka esipuheen kirjoitti Ylen tutkimustoiminnasta vastannut johtaja Risto Volanen (kepu). Kirjassa siteerataan kansalaisten keskuudessa tehtyjä haastatteluja, jotka nekin todistavat hyvin yhtenäiskulttuurin puolesta. Vaikka eihän koskaan kaikki miellytä kaikkia, ja eräskin pienyrittäjä Jyväskylästä kertoi huonoista ohjelmista: ”Kyllä niissä on sama kuin kirjoissa että jos on liian asiallista, ei sitä jaksa. Eilenkin se venäläinen Kolme sisarusta, joka tuli, …niin ei saakeli, ei siitä päässyt perille; samassa huoneessa vaan ollaan ja vinoillaan toisilleen.” Parempia ohjelmia olivat Ben Casey, Maxwell Smart, Soitinmenot, Kari Salmelaisen Napakymppi ja Riitta Väisäsen Kymppitonni.


Oli myös kehittynyt yksi tehokas tapa, jonka avulla pystyi valitsemaan katsottaviksi oikein hyvät ohjelmat, kuten eräs haastateltava sanoi: ”Kajavan haukut ovat melkein varma tae siitä, että ohjelma on tavallisen kansan mielestä tosi hyvä.”


Selvästi parhaiksi perusohjelmiksi katsottiin lyhyet, joissa ei tarvinnut funtsata ja joiden vetäjät eivät olleet jäykänmakuisia teeskentelijöitä, vaan luontevia niin kuin tämä Napakympin kaveri. Huonointa olivat paneelikeskustelut ja muut jaarittelut, joissa puhutaan niin hienosti sivistyssanoilla, etteivät taida itsekään tietää, mitä ne tarkoittavat.


Hyviä ohjelmia on edelleen paljon. Viime vuoden katsotuimmat yhtenäiskulttuuriohjelmat olivat:

Linnan juhlat 2,5 milj.
Itsenäisyyspäivän iltauutiset 2,4 milj.
Euroviisut 1,7 milj.
2.4. Urheiluruutu 1,6 milj.
25.5. MM-jääkiekko 1,5
23.8. yu:n MM-kisat 1,3 milj.
Hiihdon MM 50 km 1,1 milj.

Näistä ohjelmista muut olivat Ylen, mutta jääkiekko MTV3:n. Tämä jako on kuvaava. Muistan hyvin, kun isälleni soitin ja kysyin, mitä oli pitänyt jostakin edellisillan tv-urheilusta. Ei ollut katsonut, koska se ei ollut tullut niiltä varsinaisilta kanavilta – mistä sitä nyt hakemaan ohjelmia joiltakin uusilta oudoilta kanavilta Neloselta tai Vitoselta ja mitä niitä on. Viime viikolla näiden oudompien kanavien katsotuimmat olivat:


Luokan edessä (Nelonen) 173 000
Snooker (Kutonen) 110 000
Hudson & Rex (Ava) 99 000
Rillit huurussa (Star Channel) 96 000
Häjyt (Sub) 93 000
Kauhea kankkunen (Tv5) 93 000
Huutokauppakeisari (Jim) 88 000
Beck: Omaa vertasi (Hero) 83 000
90 päivää morsiamena (TLC) 75 000
Kova laki: Erikoisyksikkö (Frii) 61 000
Kaikki synnit (Liv) 59 000
Lentoturmatutkinta (Nat. Geog.) 54000

Radion puolellakin Yle on ylivoimainen. Suosituimmat kanavat tavoittavat suomalaisista päivittäin:

Yle Radio Suomi 20 %
Radio Nova 9 %
Yle Radio 1 7 %
Suomi Pop 6 %
Radio Rock 5 %
Yle Radio X 4 %

kari.naskinen@gmail.com