keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Suomipop on huonoa


Tutustuin
puolentoista vuoden ajan nykyiseen suomalaiseen popmusiikkiin. Abreu, Alma, Ellinoora, Pehmoaino, Robin, Sanni… Ei onnistunut, palasin kotiin. Lastenlasten välityksellä lähdin tähän ihmiskokeeseen, kun siinä porukassa varsinkin suomipop on tärkeintä musiikkia + yhdellä K-pop. Niin ummikkona hyppäsin tähän mukaan, että jopa ennakkotilasin Erinin levyn, kun oli tuttu nimi Nylon Beat -yhtyeestä. Sitten vain huomasin, ettei levyjä enää tarvitse ostaa, koska kaikki ne kuulee heti ilmestymispäivästä alkaen Spotifysta.


Vuosi siinä joka tapauksessa meni.
Spotifyn monipuoliset listat olivat hyvä katsaus tämän lajin musiikkiin, minkä lisäksi autoradiossa oli koko ajan päällä Yle X, joka useimmiten piti kuitenkin sammuttaa musiikkikappaleiden välissä olevien juontajien läpätyksen ja käkätyksen takia.

Kyllä vuodessa ehti paljon kuulla, mutta ei auttanut, kokonaisuus osoittautui huonoksi. Melodiat yksinkertaisen tasapaksuja, korkeatasoisemmasta musiikista tuttu harmonia puuttuu lähes kokonaan ja rytmi on lyömäsoittimilla ja bassolla rynkytettävää
monotonista jyskytystä, jota nykyisin kuulee kaupungilla nuorisoautojen avoimista ikkunoista niin, että kadunvarren talojen ikkunat tärisevät.

Vanhempi popmusiikki ei tällaista ollut – Beatles, ABBA ja sellaiset. Niiden jälkeen tulivat uudet virtaukset, progressiivinen rock,
punk ja räppi, jota ei varsinaisesti musiikiksi voi sanoakaan. Uusinta muotia ovat nyt varsinkin nuorten naisten honottavat esitykset, joiden sanoista ei saa selvää.

Suomipoppia ei voi luokitella iskelmämusiikiksi, enkä vuoden aikana kuullut yhtään yhteiskunnallista kannanottoakaan. Agit Prop ei enää levytä, eikä esiinny vasemmistopuolueiden tilaisuuksissa.
Sen sijaan rakkaus ja sen vaikeudet ovat esillä niin kuin olivat Reijo Kalliollakin, mutta eivät yhtä riipaisevasti, vaan lähinnä vaivalloisesti pihisemällä ja ynisemällä.

Paljon tämä musiikinlaji joka tapauksessa saa tilaa, Yle X:kin soi ja pälpättää 18 tuntia vuorokaudessa ja myös kaupalliset kanavat tuuttaavat runsaasti tätä musaa.

Tässä iltapäivällä lueskelin netistä asiaa suomipopista. Sitä tietenkin löytyi, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. On varmaan kysymys samasta asiasta kuin
Frank Zappan määritelmässä rockjournalismista: ”Ihmiset, jotka eivät osaa kirjoittaa haastattelevat ihmisiä, jotka eivät osaa puhua kirjoittaakseen ihmisille, jotka eivät osaa lukea.”

Lisäksi olen pitkin tätä koejaksoani lukenut suomipop-kappaleiden sanoituksia. Niissä onkin paljon mielenkiintoisia sisältöjä, mutta parhaatkin menevät hukkaan, kun niitä lauletaan inisemällä, meluamalla tai jostain muusta syytä niin, ettei sanoista saa tolkkua.

Oma juttunsa on sitten se, että popmusiikin esityksiä korjaillaan digitaalisesti, kuten Ilkka Mattila Helsingin Sanomissa kirjoitti viime sunnuntaina. Esimerkiksi hän otti Anna Puun laulaman kappaleen Pelasta maailma, jossa Anna Puu oli pelastettu käsittelemällä hänen laulamistaan "tavallista jyrkemmillä asetuksilla",

Nyt kun olen palannut vanhaan iskelmämaailmaan, niin
huomenna torstaiaamuna Yle Radio 1:ssä klo 9.05 alkavassa Muistojen bulevardissa Laila Halme esittää Muistojeni laulun, Kaseva-yhtyä laulaa Vanhasta miehestä ja Leevi and The Leavings kysyy, Mitä kuuluu, Marja-Leena.

kari.naskinen@gmail.com