Helsingin
kansainvälisessä koulussa on kymmenen vuotta sitten yksi oppilas
ampunut kymmenen oppilasta ja yhden opettajan. Kaija Saariahon
uusi ooppera Innocence
(Viattomuus) alkaa
siitä, kun vietetään ampujan nuoremman veljen häitä ja tiedetään
ampujan juuri vapautuneen vankilasta. Asiaa yritetään kuitenkin
peitellä, koska morsian on romanialainen eikä tiedä mitään
perheen tragediasta. Ampujaa ei ole kutsuttu häihin, mutta
asia alkaa tulla esille, sillä juhlatilaisuudessa on pitopalvelun
tarjoilijana nainen, jonka tytär oli ammuttu ja joka tunnistaa
ampujan äidin.
Esitys
Kansallisoopperassa on
hurja, vaikka itse ampumistapausta ei varsinaisesti esitetä. Kaija
Saariahon poika, oopperan
dramatisoinut
Aleksi Barrière
sanoo käsiohjelmassa, että laukaukset ja veri kuuluvat kerrontaan
viihdeteoksissa. Takaumina
kuitenkin tulevat esille luokkahuoneessa olevien ja sieltä
pakenevien oppilaiden kauhunhetket. Ampuja itse on mukana vain
mykkäroolissa takautumissa. Kysymys onkin tapahtuman perkaamisesta
ja syyllisyyden tunnistamisesta. Oopperan nimestä huolimatta
viattomia ei juuri ole. Kaija Saariaho on sanonut, että ooppera ei
ole kouluampujasta, vaan aiheena on trauma, jonka yli monen ihmisen
on päästävä, jotta he pystyvät elämään. Kun ooppera loppuu,
ei traumaa ollut voitettu. Jotenkin on silti jatkettava.
Libreton
kirjoitti Sofi Oksanen suomeksi,
josta sen käänsi monikieliseksi dramaturgi
Aleksi Barrière.
Traumaa käydään läpi
monelta kantilta. Häävieraana oleva pappikin tuntee
ampumistapauksen läheisesti: ”Näin, että siinä pojassa oli
jotain vikaa. Oli myrkyttänyt linnunkin. Enkä tehnyt mitään...”
Opettaja puolestaan
oli huomannut outoja
ajatuksia pojan
ainekirjoituksissa,
joihin olisi kai pitänyt
reagoida. Moni
olisi voinut vaikuttaa ampujan elämään, mutta kukaan ei tehnyt
mitään.
Samanlaista
pohdintaa käydään kanadalaisessa sarjaelokuvassa Tumma
sielu, josta
tänään torstai-iltana tulee Tv 2:ssa viides jakso ja siinä
tutkijat
etsivät edelleen ampujan motiivia. Oleellinen
tutkittava asia on koulukiusaaminen, joka tulee selvästi esille myös
Saariahon oopperassa. Molemmissa
teoksissa koulusurmaajat olivat saaneet aseenkäyttöoppinsa
aikuisilta, oopperassa omalta isältä ja sarjafilmissä äidin
veljeltä. Hirvittävä
onkin varmaan se itsesyytösten vyöry, jonka jotkut
kokevat.
Ongelmavyyhti
on iso. Suomessakin koulusurmia
on tapahtunut useita,
viimeksi Tuusulassa ja Kauhajoella. Eniten
tietenkin
USA:ssa sekä lisäksi
ainakin
Kreikassa, Ranskassa,
Ruotsissa,
Saksassa,
Ukrainassa
ja
Venäjällä.
Innocencessä
tämä
asian laajuus korostuu siten, että roolihenkilöt puhuvat yhdeksää
eri kieltä.
Ohjelmalehdessä
Kaija Saariaho sanoo, että häntä ovat aina vaivanneet tarinat
nuorista rikollisista, jo nuorena: ”Että miltä näistä
vanhemmista tuntuu? Miten he elävät sen kanssa, mitä heidän
lapsilleen tapahtuu?”
Lohdullisuutta
on oopperasta
oikeastaan vaikea löytää
– pahuus vaikuttaa kaiken kattavalta ja
pysyvältä.
Ampujan veli, se
sulhanen,
oli ollut jopa
mukana koulusurman valmistelussa, mutta oli sentään livennyt pois
viime hetkellä. Nyt kymmenen vuoden kuluttua hän joka tapauksessa
sanoo olevansa ilahtunut uusista vastaavanlaisista tapahtumista,
koska ne todistavat, että muissakin perheissä kasvaa hirviöitä.
Mutta yhtään ei hänkään silti voi antaa anteeksi, vaan sanoo,
ettei hänelläkään ole minkäänlaista tulevaisuutta.
On
kuitenkin Kaija Saariahon musiikki,
joka antaa toivoa, se
hiljenee
loppuvaiheessa
erityisen kauniiksi. Kokonaisuudessaan
Innocence
on
kuitenkin niin trillerimäinen tarina, että liimauduin siihen
välillä kokonaan musiikin unohtaen. Kun olen kaikki Kaija Saariahon
oopperat nähnyt, niin Innocence
on
erilainen: neljä edellistä vuosilta 2004-17 ovat olleet
sävellyksinä melodisia ja harmonisia, kaikki luonnollisesti
tyypillistä nykymusiikkia, mutta tämä uusin on melodista ja
rytmistä sekä
paikoin hyvin voimakasta. Jokaisella henkilöllä on omanlaisensa
musiikillinen materiaali, johon automaattisesti vaikuttaa myös
kieli. Suomeksi laulavat pappi Jyrki
Korhonen (basso),
sulhanen Markus
Nykänen (tenori)
ja
appi Tuomas
Pursio
(baritoni).
Erikoisin materiaali on ampumisessa
kuolleella oppilaalla Vilma
Jäällä (sopraano),
jonka vienankarjalaista runonlaulantaa muistuttavat aariat ovat uutta
oopperalavoilla. Vilma Jäälle sävellettyjä kohtia voi karkeasti
luonnehtia niin, että ne ovat kuin Värttinän lauluja, mutta hieman
hidastempoisempina ja Kaija Saariahon värittäminä. Vilma Jää
valmistui viime vuonna maisteriksi Sibelius-akatemian
kansanmusiikkiopistosta, jossa hän opiskeli myös
suomalais-ugrilaisia laulutekniikoita. Yhtenä
tuloksena tästä ilmestyi vuosi sitten single Saatanan
saalistaja, joka
nostettiin
melkein heti
YleX:n soittolistalle. Tänä
vuonna ovat ilmestyneet Syntymistään
sureva ja
Jäinen
neiti.
Englantilaisen
Chloe Lamfordin
suunnittelema
lavastus toimii hienosti. Pyörivällä näyttämöllä on
kaksikerroksinen rakennelma, jossa on kymmenen erilaista
interiööriä.
kari.naskinen@gmail.com
