Demareilla meni pitkään Ahtisaaresta toipumiseen

Yhä useammin alettiin Kalevi Sorsa mainita Urho Kekkosen mahdollisena seuraajana jo 1970-luvun alussa. Muina ehdokkaina olivat puheissa esillä Ahti Karjalainen, Mauno Koivisto ja Johannes Virolainen. Ensimmäinen varsinainen maininta Sorsasta Kekkosen seuraajana julkaistiin norjalaisessa Aftenposten-sanomalehdessä keväällä 1972 sen jälkeen, kun Kekkonen oli ilmoittanut voivansa sittenkin jatkaa presidenttinä, kunhan hänen ei vain tarvinnut osallistua mihinkään vaalitaisteluun. Sorsa jäi kuitenkin ”Kansakunnan kakkoseksi”, kuten historian professori Henrik Meinander on otsikoinut uuden kirjansa Sorsan poliittisesta toiminnasta 1969-93.

”Jos Sorsa saa vielä muutamia rakennusvuosia itselleen, voi hänkin olla vahva presidenttiehdokas ihmisten mielessä, jotka tuntevat olosuhteita”, siteerattiin Aftenpostenin juttua Suomen Oslon-suurlähetystön lehdistökatsauksessa toukokuussa 1972. Syyskuussa 1972 puolestaan Pariisin johtavan päivälehden Le Monden Helsingin-kirjeenvaihtaja kirjoitti ”salamannopean uran” tehneestä 41-vuotiaasta Sorsasta, että tästä voisi tulla Kekkosen seuraaja.

Ikuiseksi kakkoseksi kuitenkin jäi. Ensin ohi nousi Koivisto ja sitten myös Martti Ahtisaari. Ahtisaaren valinta SDP:n presidenttiehdokkaaksi oli katkera juttu. Vaikka Ahtisaaresta tuli presidenttikin, menivät SDP:n pasmat sekaisin. Television Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa oikeistodemari Lasse Lehtinen sanoi äskettäin, että puolue toipui Ahtisaaren aiheuttamasta traumasta vasta kun Tarja Halonen kuuden vuoden kuluttua tuli valituksi presidentiksi.

Sorsa itsekin oli vaikuttamassa siihen, että puolue järjesti avoimen esivaalin siitä, kenet SDP asettaa ehdokkaaksi presidentinvaaleihin 1994. Jo syyskuussa 1992 Sorsa sanoi puolueen puheenjohtajalle Ulf Sundqvistille kannattavansa esivaalin järjestämistä: ”Sehän on hyvä. Hiukan vipinää, reipasta kansalaisaktiviteettia.” Eikä Sorsa mitenkään voinut uskoa häviävänsä Ahtisaarelle, joka oli saanut pyynnön asettua mukaan kilpailuun Lasse Lehtiseltä ja Erkki Tuomiojalta.

Syyskuussa 1992 television Hyvät herrat -ohjelmassa saunassa örisseet poliitikot ja liikemiehet ottivat kantaa Ahtisaaren Maran puolesta. Ohjelman käsikirjoittajina olivat Lehtinen ja Aarno ”Loka” Laitinen, joka pari viikkoa myöhemmin heitti lisää löylyä kolumnissaan Iltalehdessä: ”Voisiko se olla Martti Ahtisaari?”

Vaikka gallupit olivat jo nostaneet Ahtisaaren osakkeita korkealle, ei Sorsa voinut kuvitella puolueen esivaalinkin nostavan Ahtisaaren ykköseksi. Esivaali järjestettiin toukokuussa 1993 ja ehdolle suostuivat Sorsan ja Ahtisaaren lisäksi myös valtiopäiväneuvos Sakari Knuuttila, pääjohtaja Vappu Taipale ja maaherra Pirkko Työläjärvi. Ehdokkaille järjestetyissä yhteisissä esiintymisissä Sorsa osoitti odotetusti hallitsevansa parhaiten niin sisä- kuin ulkopolitiikan, mutta se ei riittänyt, kuten Meinander kirjoittaa:

”Ahtisaaren kansainvälinen ura ja huoleton olemus näyttivät yksinkertaisesti herättävän enemmän innostusta. Häntä ei rasittanut Kekkosen ja Koiviston kausien painolasti, joka kohdistui melkein kaikkiin jo silloin politiikassa mukana olleisiin. Tämä koski vääjäämättä nimenomaan Sorsaa ja Keskustapuolueen presidenttiehdokasta Paavo Väyrystä.”

Kaikille kansalaisille avoimessa esivaalissa annettiin yhteensä 125 000 ääntä, joista Ahtisaari 76 000 ja Sorsa 42 000.

Muistan hyvin äänestyksen, johon menin Lahdessa Kansantalon alakerrassa olevaan huoneeseen. Siellä oli vaalitoimitsijana Pekka Oinonen, jolta puolueeseen kuulumattomana ostin äänioikeuden kympillä tai kahdella. Sitten Oinonen antoi muistaakseni ruskeahkon äänestyslipun; puolueen jäsenet saivat valkoisen, eikä heidän tarvinnut maksaa mitään.

Ainakin tuossa äänestyspaikassa siis pystyttiin äänestyslippujen väreistä laskemaan, montako ulkopuolista kävi äänestämässä. Näin hyvin ei asiaa ollut joka paikassa järjestetty, koska SDP:n toimintakertomuksessa 1993 todetaan olleen todennäköistä, ”että osanottajien enemmistö oli muita kuin SDP:n jäseniä”.

Olikohan tuo toimintakertomuksen sanonta totta vai yritettiinkö sillä antaa sellainen meriselitys, että kyllä puolueen jäsenet olisivat Sorsan valinneet? Muistan nimittäin senkin, että kysyessäni Oinoselta äänestämisvilkkaudesta hän sanoi, ettei meitä ulkopuolisia kovin monta ollut käynyt. Meinander toteaa, että koko tämä vaalijärjestelmä näissä ”hollituvissa” muistutti enemmän kehitysmaissa ja diktatuureissa harjoitettua ”demokratiaa” kuin Suomessa jo pitkään vaalittua äänestysmenettelyä.

Kun sosiaalidemokraatit puoluekokouksessaan kesäkuussa 1993 asetti valtiosihteeri Martti Ahtisaaren ehdokkaakseen presidentinvaaleihin, ei Sorsa ollut paikalla.

Kesällä 1993 puoluekoneisto pyysi Sorsaakin osallistumaan vetoomukseen, jossa kaikkia esivaaliin osallistuneita puoluejäseniä kutsuttiin tukemaan joukolla Ahtisaaren vaalityötä. Sorsa pani nimensä alle, mutta muutti vetoomuksen tekstiä niin, että poisti siitä sanat ”ystävämme ja toverimme”.

Seuraavan kerran Ahtisaari puhui tärkeässä paikassa, SDP:n puoluevaltuustossa, marraskuussa 1993. Siellä hän otti esille ystävältään saamansa kirjeen, jossa ystävä toivoi, että puolueiden uudistuminen on saatava liikkeelle, sillä ystävän mielestä puolueet ovat valtiollistuneet, välittävät valtion ja virkamiesten tahtoa kansaan eikä päinvastoin kansan tahtoa valtioon päin, kuten pitäisi. Ahtisaari luki edelleen ystävän kirjettä, jossa oli, että valtiosääntö ei edes tunne puoluelaitosta, vaan valta kuuluu kansalle, ja sitä käyttää eduskunta. Todellista valtaa käyttävät puolue-eliitit, jotka ”hämärissä kabinettineuvotteluissa keskenään ja muiden korporaatioiden napamiesten kanssa sopivat, mitä kansanedustuslaitos ja hallitus päättävät”. Puoluelaitokselle on luisunut vääränlaista valtaa ja vasemmisto on ollut siinä etujoukko. Sen pitäisi asettua tiennäyttäjäksi uudistuvalle poliittiselle kulttuurille.

Ei ihme, että puolueväki hermostui ja suuttui. SDP:n "oma" ehdokas joka tapauksessa valittiin tasavallan presidentiksi, eikä tarvinnut kymppiä maksaa. Hyvin kyseenalaista olisi ollut, että Sorsa olisi tullut valituksi, jos olisi esivaalin voittanut.

kari.naskinen@gmail.com