lauantai 12. marraskuuta 2022

Kun meillä on kaikki niin kovin hyvin. Liianko hyvin?


Keski-ikäisellä naisella taitaa olla krapula tai jotenkin muuten huono olo. Pitää kuitenkin kerätä neljän ihmisen juomalasit ja jälkiruokakupit pois pöydältä. Jari Juutisen näytelmässä ei muita henkilöitä olekaan, ja koska nainen ei puhu itsekseen, ei näytelmässä puhuta kuin lyhyesti muutaman kerran kuultavissa radion uutislähetyksessä. Näytelmän nimikin on ...and the Rest Is Silence – loppu on hiljaisuutta. Kun se on samalla lainaus kuolevan prinssi Hamletin viimeisistä sanoista, niin jotain ikävää on odotettavissa Juutisen näytelmän jatkuessa. Juutinen ei ole antanut näytelmästään juuri mitään etukäteistietoja. Lyhyessä tapahtumapaikka- ja tekijätiedotteessa on sentään hieman paljastava otsikko, jonka otin tämän juttunikin otsikoksi.

Tiskattuaan astiat nainen aikoo kirjoittaa jotakin, mutta ei saa mitään aikaan. Lasi punaviiniä krapulan tai hermojen hillitsemiseksi. Pientä siivousta ja sitten pöydälle pieni laatikko, jossa näyttäisi olevan laskuja, luultavasti maksamattomia. Puhelin soi, mutta nainen ei vastaa. Asiat eivät ole hyvin, ja
jotain pahaa katsojat jo ennakoivat.

Juutisen Helsingissä
2015 perustama teatteriryhmä sadsongskomplex:fi on toiminut pääosin ulkomailla. Se on vapaiden taiteilijoiden yhteisö, joka on esityksineen vieraillut monilla festivaaleilla, mm. Avignonissa, Brestissä, Edinburgissa, Brysselissä, Pietarissa ja Tbilisiin. Vierailuja teatteriryhmä on tehnyt 12 maahan, 22 kaupunkiin. Nyt Helsingissä nähtävä hiljainen näytelmä on pitkästä aikaa sadsongskomplex:fi´n esitys kotimaassa. Esityspaikka on tilapäinen Pop up -alue entisen kahvilan paikalla Simonkentän kauppakujalla, siinä matkalla Kampista Forumiin.

Näytelmän nainen on perheenäiti siitä päätellen, että lattialla on lasten leluja ja miestenkengätkin o
vat yhden tuolin alla. Näyttelijä on Tampereen yliopistosta näyttelijäksi 1999 valmistunut Pinja Flink, joka on työskennellyt mm. Seinäjoen, Kuopion ja Jyväskylän kaupunginteatterissa, Kokoteatterissa sekä Rakastajat-teatterissa. Tv-rooleja hänellä on ollut ainakin Hovimäessä ja Salatuissa elämissä.

Mutta se hiljaisuus nyt, vieläkö se pahenee? Ikkunastakin nainen katsoo kerran ulos, sekin pelottaa, onko siellä joku, onko joku nähnyt jotain? Pinja Fink tekee vaikuttavan roolin, joka kohti loppua muutttuu jo piinaavan tehokkaaksi.

JUONIPALJASTUS

Esityksiä on jäljellä vielä neljä (17.11. - 19.11. - 24.11. - 26.11.), suosittelen. Tämä juttuni jäisi kuitenkin vajaaksi niiden kannalta, jotka eivät esitystä näe, jos en kertoisi, mitä näytelmän edetessä tapahtuu. Perheenäidin piina vain kasvaa. Maksamattomat laskut hän heittää roskakoriin, vittu niitä koskaan pysty maksamaan. Ottaa toisen lasin viiniä ja kello 22:n radiouutiset alkavat kuulua jo kolmannen kerran, mutta nainen sulkee heti radion. Vitriinihyllyköstä hän ottaa miehensä ja lastensa valokuvat ja kääntää ne kehyksissään nurinpäin. Tuolin selkänojalta hän ottaa jonkin valkoisen liinan ja vetää sen ylleen ikään kuin vihkipuvuksi. Osan liinasta hän taittelee pientä vauvaa markkeeraavaksi mytyksi, jota vähän aikaa heijaa sylissään. Lopulta nainen pukee ylleen punaisen mekon, meikkaa ja menee ovesta ulos.

Taas radiouutiset: Helsingin Paloheinässä on tapahtunut perhesurma. Äiti on surmannut miehensä, kaksi lastaan ja myös itsensä.

Onnellisen kansan asiat eivät ole kaikilla hyvin. Toisilla o
ikein hyvin, toisilla ei ollenkaan. Tällä viikolla julkaistujen verotietojen mukaan esimerkiksi pikavippitoiminnalla on rikastuttu mahtavasti. Mutta kun pikavipitkään eivät auta, eivätkä varsinkaan oikeat pankit, niin joskus edetään äärimmäisiin tilanteisiin. Sisäministeriön selvityksen mukaan yksi keskeinen syy perhesurmien takana ovat taloudelliset vaikeudet.

”Kun meillä on kaikki kovin hyvin,
niin liianko hyvin”, kysyy Juutinen. Niin liian, ettei nähdä sinne, missä ne eivät ole hyvin.

Yksinkertainen tosiasia on esimerkiksi, että hyvätuloinen 35-vuotias suomalainen mies voi odottaa elävänsä noin 82-vuotiaaksi. Alimpaan tuloviidennekseen kuuluva saman ikäinen mies kuolee todennäköisesti alle 70-vuotiaana. Köyhyys tappaa miehen yli 12 vuotta hyvätuloista nuorempana! (Helsingin yliopiston tutkimus 2011 eri tuloryhmien terveyseroista)

kari.naskinen@gmail.com