”Autoista puhuminen ja kirjoittaminen on vähän kuin tupakanpoltto. Se maistuisi nautinnolliselta, mutta on väärin, tässä ajassa ja tulevaisuudessakin. Mutta muistot ja tunteet eivät koskaan ole vääriä”, kirjoittaa Matti Rönkä erikoiskirjassaan Automiesten kylä, jonka tällä viikolla sai kaupanpäälliseksi Kirjakauppaliiton jäsenkaupoista. Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönka tuntuukin olevan varsin kova automies. Omakohtaista kokemusta on rutkasti ja siihen liittyen myös tarinaa autojen ropaamisesta.
Rönkä on kirjoittanut autoista 180 sivua. Mukavia muisteluita ajoilta, jolloin auton ei vielä tiedetty saastuttavan, kiihdyttävän ilmastonmuutosta eikä kuluttavan luonnonvaroja. Nostalgia vie Röngän ensimmäiseksi hänen isänsä vanhan työkaverin luo, jolla on vanhassa navetassa Karttulassa museoituna vuoden 1951 mallia oleva avolavapaku Chevrolet Loadmaster. Isä oli ollut autonkuljettajana Jääskeläisen firmassa Kuopiossa ja oli ajanut tälläkin autolla. Piirroskuva autosta on kirjan kannessa, mutta tähän juttuun etsin netistä myös valokuvan tuollaisesta autosta. Myöhemmin isä oli siirtynyt ajamaan linja-autoa ja yhdeksi reitiksi tuli Kuopion ja Outokummun väliä kulkenut vuoro.
Merkkitapaus oli tietenkin, kun isä auton osti, kolme vuotta vanhan Neckar Jagst 770:n (-64). Maksoi 3500 mk, isän kuukausipalkka oli verojen jälkeen 600 mk, uusi vastaava auto olisi maksanut 6000 mk.
Inssinajon Matti suoritti Bedford-kuormurilla täsmällisesti 18-vuotispäivänään 9.9.1977. Muuten ei vuosilukuja juuri ole kirjattuna, mutta Röngän ensimmäisen oman auton ostamisen ajoitan johonkin 80-luvulle. Eikä ollut ihan mikä tahansa auto, vaan bensa-Mersu 190 C (-64). Sen jälkeen myöhemminkin Rönkä on ollut aikalailla mersumies, varsinaisina käyttöautoina viisi Mersua ja yksi harrasteikäluokan Mersu (-74). Nykyinen on MB GLK -maasturi, ajettu 150 000 km.
Jos ei ole pätkääkään kiinnostunut autoista, voi Röngän kirja olla tylsää lettavaa. En pitänyt kirjaa siitä montako autoa Röngällä on ollut, mutta luultavasti ainakin 25. Monenlaisia: Saab 96, Opel Kadett (harvinaisesti uutena), turbo-Volvo, 30 vuotta vanha Porsche 924, Lada 1200, monta erilaista Sitikkaa jne. Kaikki kavereiden, naapureiden ja tuttavien autokin käydään läpi.
Välillä tietenkin joutui pulaan, kun kaikki autot eivät ihan priimaa olleet. Aikoinaan tienvarsillakin oli kuitenkin oikeita huoltoasemia, joissa joku pystyi korjaamaan ohikulkijan auton pikkuvikoja pyhänäkin. Toisin on nyt, kuten Rönkäkin on kokenut:
”Parikkalassa on iso ABC. Pysähdyin kahville. Pois lähtiessä virrat naksahtivat heikosti päälle, mutta startti ei jaksanut pyörähtää. Akku oli tyhjä. Palasin huoltamolle. Tai paremminkin ravintolan ja päivittäistavarakaupan yhdistelmään. ABC:ltä olisi löytynyt balsamicoa ja parmesaania, mutta ei auton akkua.” Kahvipöydästä Rönkä löysi reissumiesten näköisen porukan, jolta sai apukaapelit ja Röngän auto saatiin käyntiin. Matka jatkui ja Luumäellä Rönkä pysähtyi pienelle vanhalle huoltoasemalle, josta osti akun.
Mukavia tarinoita tässä keräilyharvinaisuudeksi jäävässä kirjassa. Paikoin vaikuttaa kuin lukisi Wikipediasta juttua vanhasta suomalaisesta maalaiselämästä. Pohjois-Karjalassa äijät joivat Karhu-viinaa, Champion-katkeroa ja Patras Muscatellia. Kuusjärven kansakoulussa Matti sai Hymypojan. Sitä vain ihmettelen, että siellä Kuplafolkkari oli lempinimeltään Volski. Joitakin tuttujakin vilahtelee; Sanomain toimittajakoulussa kurssikavereina olivat mm. Jari Tervo, Jouko Jokinen, Jouko Heikura ja tuleva puoliso Suvi Ahola. Yhteen Mersuun Rönkä osti suksiboksin Arvi Lindiltä.
kari.naskinen@gmail.com
