Viipurin kansainvälisyys on vanhentunut myytti

Viipuri oli Suomen kansainvälisin kaupunki. Siellä puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa, venäjää ja muitakin kieliä niin, että Viipuri oli tässä suhteessa toisenlainen kuin muut Suomen kaupungit. Tämä kuuluu niihin myytteihin, joita Viipurista pidetään yllä edelleen. Se on kuitenkin sillä tavalla vanhentunutta tietoa, että Suomen itsenäisyyden aikana Viipuri oli jo selvästi suomenkielinen kaupunki. Suomen viimeisen virallisen väestönlaskennan mukaan 1930 oli Viipurissa 72 239 asukasta, joista suomenkielisiä oli 67 609 eli 94 prosenttia. Nykyisin Suomessa on enemmän ulkomaankielisiä kuin tuolloin Viipurissa.

Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran julkaisemassa kirjassa Monikulttuurisuuden aika Viipurissa (2013) on laajoja tilastotietoja Viipurin väestöstä. Ne paljastavat, että Suomen alueen siirryttyä Ruotsin vallan alta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi 1809 oli pienen Viipurin kaupungin noin 2900 asukkaasta suomenkielisiä 44 %, venäjänkielisiä 29 %, ruotsinkielisiä 15 % ja saksankielisiä 12 %. Jossain 1800-luvun puolivälissä alkoi suomenkielisten osuus kasvaa voimakkaasti ja kun tultiin 1900-luvulle, oli suomenkielisten osuus jo noin 80 %.

Suomalaistuminen näkyi myös sanomalehdistössä. Niitä ilmestyi suomenkielisinä 1800-luvulla runsaasti:
Sanan Saattaja Viipurista 1833-36, 1840-41
Kanava (eli Sanansaattaja Viipurista) 1845-47
Lukemisia Maamiehille 1849-50
Sanan-Lennätin 1855-59
Aamurusko 1859
Otava, Sanomia Wiipurista 1860-63
Ilmarinen 1866-72
Suomenehti 1872-74
Ilmarinen 1874-88
Wiipurin Sanomat 1885–
Wiipurin Uutiset 1887-88

Tilastollisesti merkittävä ero oli siinä, että keskiluokan ja sivistyneistön joukossa vieraskieliset olivat hallitsevassa asemassa. Vuonna 1910 korkeammin koulutettuja (enemmän kuin kansakoulun käyneitä) oli eri kieliryhmissä seuraavasti:

saksankieliset 70 %
kaksikieliset (suomi/ruotsi) 55 %
ruotsinkieliset 50 %
venäjänkieliset 23 %
suomenkieliset 8 %

Koko maan väestöstä oli tuolloin kansakoulua enemmän käyneitä 17 %.

Kirjassa todetaan, että väitteillä Viipurin poikkeuksellisesta monikulttuurisuudesta on katetta niille sukupolville, jotka 1920-30-lukujen Viipurissa kasvaneina tai sitä tuntevina vertasivat omaa kaupunkiaan Suomen muihin kaupunkeihin: ”Viipuriin voidaan todennäköisesti verrata Helsinkiä 1900-luvun alussa ja taas 2010-luvulla. Väitteet eivät sinänsä ole vääriä, niitä tukevat monet dokumentoidut muisti- ja kokemustiedon ilmaisut, mutta niitä on toistettu niin usein myös idealisoivassa ja nostalgisessa tarkoituksessa, että ne ovat tärkeä osa siitä, minkä tunnemme Viipuri-myyttinä tai Viipuri-mytologiana. Viipuri Suomessa on saanut oman mytologiansa menetyksen kautta.”

Kieliasia oli esillä Viipurin kaupunginvaltuustossakin. Yksi iso kiista koski valtuuston pöytäkirjoissa käytettävää kieltä. Vasta 1893 ehdotettiin ensimmäisen kerran, että pöytäkirjat pidettäisiin suomeksi, mutta meni vielä melkein kymmenen vuotta, ennen kuin edes kompromissi – pöytäkirjat sekä suomeksi että ruotsiksi – meni läpi 1901. Vasta 1907 pöytäkirjoja ryhdyttiin alusta pitämään suomeksi.

Jutun alussa mainitsen, että vuoden 1930 väestönlaskennassa Viipurin asukasluku oli 72 239. Tarkalleen ottaen väestönlaskenta oli kuitenkin sellainen, että kaupungin hallinnollisella alueella oli 52 253 asukasta, mutta väestönlaskennassa oli mukaan otettu myös kaupungin rajojen ulkopuolelta osia Viipurin maalaiskunnasta ja Uuraasta, yhteensä 19 986 asukasta. Vuoden 1930 jälkeen tehtiin seuraavat aluemuutokset:

1932 liitettiin maalaiskunnasta Viipuriin Kuurinsaari, Mentsinsaari, Ravansaari ja Suonion saari sekä osia Karppilan kylästä.
1936 Uuraan satama-alue liitettiin Johanneksen pitäjästä Viipurin kaupunkiin.
1938 osia Hämäläisen ja Suurperon kylistä liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin ja toisaalta osia Karppilan, Kärjen ja Ykspään kylistä liitettiin takaisin maalaiskuntaan, josta alueet oli liitetty kaupunkiin 1932-33.

Kuva Papulanvuorelta kohti keskustaa (2019).

Viipurissa oli Venäjän vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan 80 265 asukasta.

kari.naskinen@gmail.com