Mies oli Mihail Kaufman ja kamera ranskalainen 35 mm:n Debrie Parvo. Kaufman kuvasi veljensä Dziga Vertovin ohjaaman ja leikkaaman elokuvan Mies ja elokuvakamera (1929), jota voi pitää dokumenttielokuvien yhtenä tärkeimmistä alkupisteistä. Joitakin vuosia sitten elokuva-alan johtaviin julkaisuihin kuuluva Sight & Sound arvioi sen kaikkien aikojen parhaaksi dokumenttielokuvaksi.
Viime viikolla kirjoitin dokumenttielokuvista, joiden sisältöön nykyisin lisätään muutakin kuin tosipohjaista aineistoa. Vertov oli puhdasoppinen dokumentintekijä, joka piti näytelmäelokuvia vain turruttavana viihteenä. Heti elokuvansa alkuteksteissä Vertov ilmoittaa, että se on tehty ilman käsikirjoitusta ja ilman teatterillista apua eli näyttelijöitä ei ole käytetty. Vertov tähtäsi absoluuttiseen elokuvan kieleen, jolla ei olisi mitään tekemistä teatterin eikä kirjallisuuden kanssa.
Kaikki eivä tätä sulattaneet. Esimerkiksi Sergei Eisenstein sanoi, että Vertovin elokuvassa on kyse pelkästään muodon kanssa leikkimisestä ja perustelemattomasta kamerakonstailusta. Nyt elokuvaa katsoessa tulee sen verran kysyneeksi, että ovatko Vertovin muutamat hidastukset tai kuva-alan jakaminen kahteen osaan epädokumentaarisia ratkaisuja.
Jo 1918 oli Vertov päässyt tekemään viikoittaista uutiskatsausta Kino-Pravdaa, siis tosiasioita, sisältäen mm. tilastotietoja. Ne tekivät hänestä dokumentaristin. Eisensteinille hän tavallaan vastasi, että ”jos Miehessä ja elokuvakamerassa korostuu keino eikä päämäärä, se tapahtuu siksi, että tämän elokuvan tehtävänä on myös esitellä nämä keinot sen sijaan, että ne piilotettaisiin niin kuin muiden elokuvien käytäntö on. Elokuvani yksi päämäärä oli tehdä tutuksi elokuvallusten keinojen kielioppi, jonka salaaminen olisi outoa.”
Tämä näkyy siinä, että käytössä oli myös toinen kamera, joka oli taka-alalla ja kuvasi useita kertoja sitä, mitä Mihail Kaufman kuvasi. Näytetään myös hyvä kohtaus Jelizaveta Svilovan työskentelystä filminauhojen leikkaamisessa. Svilova oli Vertovin vaimo, joka toimi elokuvan apulaisleikkaajana.
Myös Vertov oli syntyjään Kaufman. Oli syntynyt juutalaisperheeseen Puolan Bialystokissa 1896, mutta juutalaisvainojen alettua muutti nimensä. Etunimen hän keksi kameran kammen pyörittämisestä tulevasta äänestä: dziga, dziga, dziga… ja sukunimi samasta aiheesta eli venäjän kielen jotakin pyörimistä tarkoittavasta sanasta ”vertietj”.
Tällaista kekseliäisyyttä edustaa myös Mies ja elokuvakamera. Se on täydellistä elokuvan kieltä. Siinä ollaan koko ajan aivan keskipisteessä, siinä oleellisessa, mitä kaupungissa tapahtuu. Vaikka mykkäelokuva onkin, se ei tarvitse yhtään välitekstiä, koska kuvat kertovat kaiken: ison kerrostalon katolla on Izvestijan mainos, henkilöauto on Peugeot-merkkinen, lentokoneitakin jo on – ja miten täpärässä tilanteessa kuvaaja on, kun pitää ottaa kuvaa lähestyvästä junasta… Senkin elokuva näyttää, että vaikka kaupungistuminen on päässyt hyvään vauhtiin uudessa Neuvostoliitossa, niin on tämä uuden ajan kehitys tuonut mukanaan myös kaoottisia piirteitä.
Elokuvaa esitettiin aluksi tietenkin teatterissa olleen soittajan tai soittajien säestyksellä. Myöhemmin elokuvaan on tehty useita taustamusiikkeja, minä löysin dvd:n, jossa on minimalisti Michael Nymanin säveltämä musiikki vuodelta 2002. Nyman tunnetaan elokuvasäveltäjänä parhaiten Peter Greenawayn ja Jane Campionin elokuvista.
Dziga Vertov kuoli kurkkusyöpään Moskovassa 1954.
kari.naskinen@gmail.com
