Mannerheim: talvisota oli vapaussodan loppunäytös

Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä eli Suomen marsalkan syntymäpäivänä 4.6. on aina tapana käsitellä jotakin aiheeseen liittyvää. Kuvassa on ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky n:o 1, annettu päämajassa 1.12.1939. Jos kuvan tekstistä ei saa kunnolla selvää, niin tässä se kokonaisuudessaan:

”Tasavallan presidentti on 30.11.1939 nimittänyt minut Suomen puolustusvoimain ylipäälliköksi.
Suomen uljaat sotilaat!
Ryhdyn tähän tehtävään hetkellä, jolloin vuosisatainen vihollisemme jälleen hyökkää maahamme. Luottamus ylipäällikköön on onnistumisen ensimmäinen ehto. Te tunnette minut ja minä tunnen teidät ja tiedän, että jokainen teistä on valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti.
Tämä sota ei ole mitään muuta kuin vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös.
Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.”

Siis Mannerheim lähti talvisotaan kevään 1918 valkoisten voittokulkua jatkamaan. Mannerheimille oli kirjoitettu luonnos päiväkäskyn sanamuodoista, mutta hän virtaviivaisti sitä ytimekkäämmäksi. Yllättävää oli, että tekstiin jäi tuo maininta ”vapaussodan jatkosta”, kun muuten oli jo päästy suomalaista yhteiskuntaa eheyttävään tilanteeseen. Vai oliko tosiaan niin, että kun Mannerheimin valkoiset olivat 1918 saaneet punaiset kyykkyyn ja osan monttuun, niin nyt oli tarkoitus tehdä sama itärajan takana oleville punaisille?

Kummallista sikälikin, että aikaisemmin Mannerheim oli jo esiintynyt kansalaisluokkien skismaa tasoittelevana. Vapaussodan valkoisten muistoparaatin yhteydessä 16.5.1933 Mannerheim sanoi, että ”ojentakaamme veljenkäsi jokaiselle, joka tahtoo tehdä työtä ja on valmis täyttämään velvollisuutensa maansa puolesta. - - - eikä meidän tarvitse kysellä, missä hän oli 15 vuotta sitten”. Oli niin kova lausunto, että suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehdessä ei tuosta puheesta mainittu mitään.

Ilmeisesti Mannerheim talvisodan jälkeen itsekin tajusi päiväkäskymunauksensa, sillä hän määräsi poistettaviksi valkoisen armeijan tunnusmerkit upseerien paraati- ja juhlapuvuista sekä lopetti vapaussodan vuotuiset muistopäivän paraatit. Sen sijaan alettiin viettää sodissa kaatuneiden muistopäivää toukokuun kolmantena sunnuntaina, ja tämä koski talvisodassa kaatuneiden sekä vuoden 1918 sodan molempien osapuolten vainajien muiston kunnioittamista.

Nämä päätökset olivat tavallaan samanlainen kädenojennus vasemmistolle kuin oli Urho Kekkosen tulo sosiaalidemokraatteja vastaan 25.9.1964. Demarit olivat kesällä 1964 tehneet presidentille varovaisia aloitteita suhteiden parantamiseksi ja niinpä Kekkonen tarjoutui tulemaan sosiaalidemokraatteja vastaan “Pitkänsillan yli” hyväksyessään kutsun saapua pitämään puheen Helsingin työväentalolle Hakaniemeen. Vastaantuloa tosin helpotti se, että tilaisuuden järjesti Paasikivi-seura rauhan solmimisen 20-vuotispäivän johdosta.

Pääteemaksi Kekkonen joka tapauksessa otti sovinnonteon SDP:n kanssa osana kansakunnan eheyttämiseen tähtäävää politiikkaa. Kekkonen mainitsi Rafael Paasion ja eräiden muiden vaikuttajahenkilöiden tekemät myönteiset aloitteet ja ilmoitti valmiutensa ”tulla vastaan”. Vaikka hän ei määritellyt tarkemmin toimenpiteitä, kannanotto katsottiin sovinnoneleeksi. Kaikki sosiaalidemokraatit eivät suinkaan olleet valmiit Kekkosta kannattamaan, mutta aktiivinen vastustaminen selvästi heikkeni.

kari.naskinen@gmail.com