”Näytelmän lajeista oopperan libretto on
vaikein”, sanoi monta oopperakäsikirjoitusta tehnyt Paavo
Haavikko. Eikä ihme, että
Haavikko piti niistä tilaustöistään
eniten. Hänen usein moniselitteisistä teksteistään yksi oudoimpia
on Kuningas lähtee
Ranskaan, josta
Aulis Sallinen
sävelsi
oopperan Savonlinnaan 1984. Savon Sanomien yleisönosastossa
kirjoitti nimimerkki ”Juntti mutta rehellinen” Savonlinnassa
käytyään: ”Ihmiset käy oopperajuhlilla katsomassa Kuningasta ja
kehuvat sitä sitten hienoksi kokemukseksi. Kehuvat, että
naapuritkin tietäisivät kulttuuriperheeksi. Itse asiassa 90 %
katsojista ei ole tajunnut hommasta yhtään mitään.”
Haavikko sanoikin, että Kuningas lähtee Ranskaan tehtiin vaativammalle yleisölle kuin Ratsumies, joka oli saanut kantaesityksensä Savonlinnassa 1975.
Näin ”Kuninkaan” 1986, mutta vasta äsken katsoin samasta käsikirjoituksesta tehdyn, Anssi Mänttärin ohjaaman elokuvan. Sitä ei aikoinaan esitetty savolaisille eikä paljon muillekaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä se meni syksyllä 1986 ja keräsi katsojia ennätysvähän, alle 2000.
Vaikka olen Haavikon libretonkin lukenut, niin hankala on tämä tapaus. Mutta vetävän mielenkiintoinen. Mistä on kysymys, kun Englannin kuningas ja pääministeri sotajoukkoineen lähtevät kanaalin yli Ranskaan? Pakko lähteä, kun Englanti on tuhoutumassa jääkauden alle. Jos käsikirjoitus olisi syntynyt näinä päivänä, kysymyksessä olisi ehkä ilmastonmuutos, mutta se ei ollut aktuelli asia 35 vuotta sitten.
Elokuvastakaan ei asia yhtään paremmin selviä. Katastrofi on kuitenkin käsillä, kuten kuningas reissuun lähtiessään, tuossa vaiheessa vielä prinssi, sanoo: hinnat nousevat koko ajan älytöntä vauhtia, eikä irtisanomisiinkaan ole kanttia, vaikka autoteollisuudessakaan ei enää pitkiin aikoihin ole tehty muuta kuin taskulampun kuoria. Polttoaineitakaan ei ole, sotaretkelle otetaan mukaan yksi auto, josta kuitenkin moottori nostetaan pois, jotta hevosten on sitä kevyempi vetää.
Kaikki on päin honkia muutenkin. Kuningas on niin pihalla, että hänellä ei enää ole muuta kompassiakaan kuin kurjet keväällä. Kuningas ei tiedä edes, mikä vuodenaika on meneillään. Pääministeri sanoo tuohon, että ”kysykää sitä asianosaisilta virkamiehiltä”.
Kuningas: ”Entä jos se jolta minä kysyn aina vain valehtelee minulle?”
Pääministeri: ”Se taas on hänen virkansa.”
Jos libretto olisi kirjoitettu nyt, siinä olisivat ehkä virkamiesten tilalla valtiosihteerit ja eduskunta-avustajat. Entä voisiko Haavikon mutkikkaassa ajattelussa olla tilaa myös Suomelle? Kekkonen ei enää ollut vallassa ja tilanne oli vähän arvaamaton, kun uutena prinssikuninkaana oli aloittanut Koivisto. Pysyvyyttä sentään edusti Sorsa. Mutta ei, en saa tekstistä tukea tälle, vaikka Haavikko tuolloin ehkä poliittista jääkautta kokikin.
Matkalla Ranskaan kuningas ja pääministeri tulevat samalle Crécyn taistelukentälle, jossa kuningas tietää Edward III:n saavuttaneen ison voiton Englannin ja Ranskan satavuotisen sodan aikana. Crécyn taistelussa 1346 Ranskan kuninkaan Filip VI:n joukot hävisivät raskaasti paljon pienemmille Englannin joukoille. Englantilaiset olivat ottaneet käyttöön uusia aseita ja kehittäneet taktiikoita.
Elokuvassa ei taisteluja juurikaan ole, mutta siitä on kysymys. Kapinointiakin esiintyy, mutta ennen kaikkea on toivoa paremmasta, vaikka Englanti lumeen upposikin, kuten kuningas lopussa sanoo.
Oleellinen osa sotaretkeä ovat prinssin/kuninkaan mukana olevat hovinaiset. Jonkun heistä pitäisi ruveta prinssille puolisoksi, mutta prinssi ei oikein osaa valita: ”Sen pahempi, jos tyttö täyttää oikean edellytyksen mutta onkin sitten väärä.”
Tallimestari vastaa: ”Sinä tunnet hevosen esteen jälkeen, tytön sängystä noustessa.”
Hovinaisia on neljä, kaksi Carolinea ja kaksi Annea. Haavikolla olivat olleet mielessä prinssi Charlesin prinsessanetsimispuuhat, joista lehdet silloin tarkkaan raportoivat. Hovinaiset kuitenkin pettyvät, sillä Haavikon prinssi ottaakin puolisokseen saksalaisen prinsessan. Myöhemmin kun pääministeri on ylentänyt prinssin kuninkaaksi, tämä hylkää kuningattaren ainakin väliaikaisesti, sillä kuningas on valtion rahapulassa pantannut kruununsa ja kuningattaren.
Osa henkilöistä Savonlinnassa/elokuvassa:
Kuningas Sauli Tiilikainen/Paavo Piskonen
Pääministeri Marko Putkonen/Harri Nikkonen
Caroline Iloinen Marianne Harju/Susanna Haavisto
Caroline Tammatukka Marjatta Airas/Kati Outinen
Anne Varas Tanja Kauppinen/Kylli Köngäs
Anne Strippari Pia-Gun Anckar/Riitta Havukainen
Kun pääministeri kuolee, kuningas nimittää tehtävään kuolleen pääministerin pojan. Elokuvassa poikaa esittää Heikki Paavilainen. Tämä rooli oli alunpitäen luvattu Aki Kaurismäelle, mutta tästä ei tullut mitään, kun Kaurismäki osoittautui Mänttärin mukaan liian älylliseksi kokemattoman pojan rooliin.
Ooppera vai elokuva? Ehdottomasti ooppera, jota voi kuunnella musiikkiteoksena, jos juonenkäänteet välillä menevät yli hilseen. Mänttärin elokuvassakin on musiikkia (Anssi Tikanmäki).
kari.naskinen@gmail.com
Haavikko sanoikin, että Kuningas lähtee Ranskaan tehtiin vaativammalle yleisölle kuin Ratsumies, joka oli saanut kantaesityksensä Savonlinnassa 1975.
Näin ”Kuninkaan” 1986, mutta vasta äsken katsoin samasta käsikirjoituksesta tehdyn, Anssi Mänttärin ohjaaman elokuvan. Sitä ei aikoinaan esitetty savolaisille eikä paljon muillekaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä se meni syksyllä 1986 ja keräsi katsojia ennätysvähän, alle 2000.
Vaikka olen Haavikon libretonkin lukenut, niin hankala on tämä tapaus. Mutta vetävän mielenkiintoinen. Mistä on kysymys, kun Englannin kuningas ja pääministeri sotajoukkoineen lähtevät kanaalin yli Ranskaan? Pakko lähteä, kun Englanti on tuhoutumassa jääkauden alle. Jos käsikirjoitus olisi syntynyt näinä päivänä, kysymyksessä olisi ehkä ilmastonmuutos, mutta se ei ollut aktuelli asia 35 vuotta sitten.
Elokuvastakaan ei asia yhtään paremmin selviä. Katastrofi on kuitenkin käsillä, kuten kuningas reissuun lähtiessään, tuossa vaiheessa vielä prinssi, sanoo: hinnat nousevat koko ajan älytöntä vauhtia, eikä irtisanomisiinkaan ole kanttia, vaikka autoteollisuudessakaan ei enää pitkiin aikoihin ole tehty muuta kuin taskulampun kuoria. Polttoaineitakaan ei ole, sotaretkelle otetaan mukaan yksi auto, josta kuitenkin moottori nostetaan pois, jotta hevosten on sitä kevyempi vetää.
Kaikki on päin honkia muutenkin. Kuningas on niin pihalla, että hänellä ei enää ole muuta kompassiakaan kuin kurjet keväällä. Kuningas ei tiedä edes, mikä vuodenaika on meneillään. Pääministeri sanoo tuohon, että ”kysykää sitä asianosaisilta virkamiehiltä”.
Kuningas: ”Entä jos se jolta minä kysyn aina vain valehtelee minulle?”
Pääministeri: ”Se taas on hänen virkansa.”
Jos libretto olisi kirjoitettu nyt, siinä olisivat ehkä virkamiesten tilalla valtiosihteerit ja eduskunta-avustajat. Entä voisiko Haavikon mutkikkaassa ajattelussa olla tilaa myös Suomelle? Kekkonen ei enää ollut vallassa ja tilanne oli vähän arvaamaton, kun uutena prinssikuninkaana oli aloittanut Koivisto. Pysyvyyttä sentään edusti Sorsa. Mutta ei, en saa tekstistä tukea tälle, vaikka Haavikko tuolloin ehkä poliittista jääkautta kokikin.
Matkalla Ranskaan kuningas ja pääministeri tulevat samalle Crécyn taistelukentälle, jossa kuningas tietää Edward III:n saavuttaneen ison voiton Englannin ja Ranskan satavuotisen sodan aikana. Crécyn taistelussa 1346 Ranskan kuninkaan Filip VI:n joukot hävisivät raskaasti paljon pienemmille Englannin joukoille. Englantilaiset olivat ottaneet käyttöön uusia aseita ja kehittäneet taktiikoita.
Elokuvassa ei taisteluja juurikaan ole, mutta siitä on kysymys. Kapinointiakin esiintyy, mutta ennen kaikkea on toivoa paremmasta, vaikka Englanti lumeen upposikin, kuten kuningas lopussa sanoo.
Oleellinen osa sotaretkeä ovat prinssin/kuninkaan mukana olevat hovinaiset. Jonkun heistä pitäisi ruveta prinssille puolisoksi, mutta prinssi ei oikein osaa valita: ”Sen pahempi, jos tyttö täyttää oikean edellytyksen mutta onkin sitten väärä.”
Tallimestari vastaa: ”Sinä tunnet hevosen esteen jälkeen, tytön sängystä noustessa.”
Hovinaisia on neljä, kaksi Carolinea ja kaksi Annea. Haavikolla olivat olleet mielessä prinssi Charlesin prinsessanetsimispuuhat, joista lehdet silloin tarkkaan raportoivat. Hovinaiset kuitenkin pettyvät, sillä Haavikon prinssi ottaakin puolisokseen saksalaisen prinsessan. Myöhemmin kun pääministeri on ylentänyt prinssin kuninkaaksi, tämä hylkää kuningattaren ainakin väliaikaisesti, sillä kuningas on valtion rahapulassa pantannut kruununsa ja kuningattaren.
Osa henkilöistä Savonlinnassa/elokuvassa:
Kuningas Sauli Tiilikainen/Paavo Piskonen
Pääministeri Marko Putkonen/Harri Nikkonen
Caroline Iloinen Marianne Harju/Susanna Haavisto
Caroline Tammatukka Marjatta Airas/Kati Outinen
Anne Varas Tanja Kauppinen/Kylli Köngäs
Anne Strippari Pia-Gun Anckar/Riitta Havukainen
Kun pääministeri kuolee, kuningas nimittää tehtävään kuolleen pääministerin pojan. Elokuvassa poikaa esittää Heikki Paavilainen. Tämä rooli oli alunpitäen luvattu Aki Kaurismäelle, mutta tästä ei tullut mitään, kun Kaurismäki osoittautui Mänttärin mukaan liian älylliseksi kokemattoman pojan rooliin.
Ooppera vai elokuva? Ehdottomasti ooppera, jota voi kuunnella musiikkiteoksena, jos juonenkäänteet välillä menevät yli hilseen. Mänttärin elokuvassakin on musiikkia (Anssi Tikanmäki).
kari.naskinen@gmail.com
