EU-komission
uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Saksan puolustusministeri Ursula
von der Leyen.
Koska tähän on päädytty, on hänen johtamisominaisuuksillaan ja
näkemyksillään
laajaa hyväksyntää. Tuoreissa lehtijutuissa ei ole kuitenkaan
ollut
esillä esimerkiksi se, että Euroopan uuden johtajan mielestä EU
olisi muodostettava liittovaltioksi.
”My goal is to created the United States of Europe modelled after federal states like the U.S. and Germany”, on Ursula von der Leyen sanonut, siis: ”Tavoitteeni on luoda Euroopan Yhdysvallat mallinnettuna sellaisista liittovaltioista kuten Yhdysvalloista ja Saksasta.” Eli hyvästi vielä jonkin verran itsenäiset kansallisvaltiot.
Eurooppa muodostui sata vuotta sitten nationalismin hengessä. Kansallisuusaatteesta tuli niin voimakas, että sitä saattoi verrata lähes uskontoon. Ei riittänyt, että kristittyjen paikka oli yleisesti kristikunnassa, vaan saksalaisten paikka oli Saksassa, ranskalaisten Ranskassa ja suomalaisten Suomessa. Liput vielä liehumaan ja kansallishymnit soimaan.
Sitten nationalismi sai huonoa mainosta, kun Hitlerin natsionalismi kopioi tehokkaan massatuotannon myös massateurastukseksi.
Toisenlainen vaihe oli vallankumouksellisuus. Sitä yritettiin toteuttaa siellä sun täällä, mutta onnistuttiin vain Venäjällä. Nationalistit vihasivat kommunismia, kuten australialainen historioitsija John Hirst toteaa kirjassaan Euroopan lyhin historia (S&S, 2017): ”Vihasivat siksi, että kommunistien mukaan työläisten ei pitänyt taistella kotimaansa puolesta, vaan kommunistien näkökannan mukaan kaikkien maiden työläisten oli puhallettava yhteen hiileen ja taisteltava vain omistajia ja niitä suojelevia hallituksia vastaan.”
Toisen maailmansodan seurauksena kommunistinen aate vietiin väkipakolla niihin Euroopan maihin, jotka jäivät punaisen rautaesiripun itäpuolelle. Eikä ole yllättävää, että nyt juuri nämä maat ovat Neuvostoliiton määräysvallasta vapauduttuaan kaikkein nationalistisimpia.
Nämä entisen ”itäblokin” maat eivät saa omia ihmisiään EU:n tärkeimmille paikoille, eivätkä ne ole unionissa samanlaisia mallioppilaita kuin vaikkapa Suomi. Jos EU:ta nyt tosissaan aletaan vängätä liittovaltioksi, on mahdollista, että Britannia saa tulevaisuudessa uusia seuralaisia.
CDU:n Ursula-rouva on joka tapauksessa paras mestari viemään meitä kohti liittovaltiota. Onhan Saksalla nimenomaan hyvää kokemusta tällaisesta yhdentymistouhusta. Sotien jälkeen CDU:n Konrad Adenauer oli tässä aktiivinen ja sai kumppanikseen Ranskan, vaikka sillä olikin erittäin huonot lähimuistot saksalaisista. EEC:nkin perustivat 1957 Länsi-Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat – siis Britannia ei ollut heti mukana.
Juuri nyt yhteishenki ei kuitenkaan ole korkealla. Strasbourgissa oli alkuviikosta erilaisia mielenosoittajia sekä ulkona että sisällä. Salissa ainakin brittiläiset brexit-kannattajat sekä Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen käänsivät selkänsä, kun pantiin soimaan EU:n tunnushymni, Beethovenin Oodi ilolle. ”Meillä on oma kansallislaulu”, sanoi Hakkarainen.
Vanhanaikainen kansallismielisyys ei kuitenkaan istu Strasbourgiin eikä Brysseliin. Komission nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on sanonut nationalisteja tyhmiksi, omiin maihinsa rakastuneiksi.
Niin eripuraista sakki silti on, että EU:n perustuslakiakaan ei vielä ole saatu läpi. Henki rakoilee. Perustuslaki on kyllä tekstinä jo olemassa, mutta läheskään kaikissa jäsenmaissa sitä ei ole hyväksytty. Nationalismi-sanaa tekstissä ei tietenkään ole, eikä ole kristinuskoakaan, joka on korvattu ”Euroopan uskonnollisella perinteellä”.
kari.naskinen@gmail.com
”My goal is to created the United States of Europe modelled after federal states like the U.S. and Germany”, on Ursula von der Leyen sanonut, siis: ”Tavoitteeni on luoda Euroopan Yhdysvallat mallinnettuna sellaisista liittovaltioista kuten Yhdysvalloista ja Saksasta.” Eli hyvästi vielä jonkin verran itsenäiset kansallisvaltiot.
Eurooppa muodostui sata vuotta sitten nationalismin hengessä. Kansallisuusaatteesta tuli niin voimakas, että sitä saattoi verrata lähes uskontoon. Ei riittänyt, että kristittyjen paikka oli yleisesti kristikunnassa, vaan saksalaisten paikka oli Saksassa, ranskalaisten Ranskassa ja suomalaisten Suomessa. Liput vielä liehumaan ja kansallishymnit soimaan.
Sitten nationalismi sai huonoa mainosta, kun Hitlerin natsionalismi kopioi tehokkaan massatuotannon myös massateurastukseksi.
Toisenlainen vaihe oli vallankumouksellisuus. Sitä yritettiin toteuttaa siellä sun täällä, mutta onnistuttiin vain Venäjällä. Nationalistit vihasivat kommunismia, kuten australialainen historioitsija John Hirst toteaa kirjassaan Euroopan lyhin historia (S&S, 2017): ”Vihasivat siksi, että kommunistien mukaan työläisten ei pitänyt taistella kotimaansa puolesta, vaan kommunistien näkökannan mukaan kaikkien maiden työläisten oli puhallettava yhteen hiileen ja taisteltava vain omistajia ja niitä suojelevia hallituksia vastaan.”
Toisen maailmansodan seurauksena kommunistinen aate vietiin väkipakolla niihin Euroopan maihin, jotka jäivät punaisen rautaesiripun itäpuolelle. Eikä ole yllättävää, että nyt juuri nämä maat ovat Neuvostoliiton määräysvallasta vapauduttuaan kaikkein nationalistisimpia.
Nämä entisen ”itäblokin” maat eivät saa omia ihmisiään EU:n tärkeimmille paikoille, eivätkä ne ole unionissa samanlaisia mallioppilaita kuin vaikkapa Suomi. Jos EU:ta nyt tosissaan aletaan vängätä liittovaltioksi, on mahdollista, että Britannia saa tulevaisuudessa uusia seuralaisia.
CDU:n Ursula-rouva on joka tapauksessa paras mestari viemään meitä kohti liittovaltiota. Onhan Saksalla nimenomaan hyvää kokemusta tällaisesta yhdentymistouhusta. Sotien jälkeen CDU:n Konrad Adenauer oli tässä aktiivinen ja sai kumppanikseen Ranskan, vaikka sillä olikin erittäin huonot lähimuistot saksalaisista. EEC:nkin perustivat 1957 Länsi-Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat – siis Britannia ei ollut heti mukana.
Juuri nyt yhteishenki ei kuitenkaan ole korkealla. Strasbourgissa oli alkuviikosta erilaisia mielenosoittajia sekä ulkona että sisällä. Salissa ainakin brittiläiset brexit-kannattajat sekä Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen käänsivät selkänsä, kun pantiin soimaan EU:n tunnushymni, Beethovenin Oodi ilolle. ”Meillä on oma kansallislaulu”, sanoi Hakkarainen.
Vanhanaikainen kansallismielisyys ei kuitenkaan istu Strasbourgiin eikä Brysseliin. Komission nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on sanonut nationalisteja tyhmiksi, omiin maihinsa rakastuneiksi.
Niin eripuraista sakki silti on, että EU:n perustuslakiakaan ei vielä ole saatu läpi. Henki rakoilee. Perustuslaki on kyllä tekstinä jo olemassa, mutta läheskään kaikissa jäsenmaissa sitä ei ole hyväksytty. Nationalismi-sanaa tekstissä ei tietenkään ole, eikä ole kristinuskoakaan, joka on korvattu ”Euroopan uskonnollisella perinteellä”.
kari.naskinen@gmail.com
