torstai 11. heinäkuuta 2019

Päiviö Pyysalo ratkaisi voittajan vasta esiintymislavalle kävellessään

Tangomarkkinat alkavat tänä iltana, kun yhdestätoista laulajasta kuusi valitaan lauantain loppukilpailuun. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 1985, joten nyt ovat vuorossa Seinäjoen XXXV Tangomarkkinat. Yleisradio ja MTV ovat tämän suurtapahtuman hylänneet, mutta onneksi Alfa-tv otti sen ohjelmistoonsa vuoden 2016 jälkeen. Alfa-tv on erikoinen kanava, se esittää pyhäpäivisin kristillispohjaisia ohjelmia, mutta arkisin on paljon esimerkiksi auto-ohjelmia ja tanssimusiikkinauhoituksia eri keikkapaikoilta.

Se siitä, tärkeintä joka tapauksessa, että Tangomarkkinat näkyvät. Se on jo vuosia ollut ylivoimaisesti paras tämän lajin tv-ohjelma, kun Eurovision laulukilpailujen Suomen-karsinta on mennyt täysin mönkään. Aikaisemmin oli erinomainen iskelmäohjelma MTV:n Syksyn Sävel, mutta sekin hiipui pois, vaikka
sillä oli parhaimmillaan katsojia yhtä paljon kuin itsenäisyyspäivän linnanjuhlilla. Syksyn Sävelen huippuja olivat mm. Irwin Goodmanin, Eki Liikasen ja Mikko Alatalon hauskat renkutukset.

Paljon on jäänyt mieleen myös Tangomarkkinoista. Yksi erikoisimmista tapauksista on ollut, kun tuomariston äänet menivät 1994 tasan
Sauli Lehtosen ja Henri Hurmeen välillä. Heikki Hietamies ja Arja Koriseva kutsuivat lavalle tuomariston puheenjohtajan Päiviö Pyysalon, mutta hänkään ei vielä tiennyt voittajaa. Säännöt olivat sellaiset, että tasatilanteessa puheenjohtaja ratkaisisi voittajan, ja myöhemmin Pyysalo on kertonut, että vasta kävellessään lavalle hän päätti tangokuninkaan olevan Sauli Lehtonen. Tangokuningattareksi tuomaristo valitsi Tiina Räsäsen (kuvassa molemmat).

Pyysalo oli tuomariston puheenjohtajana 17 vuotta. Tuolloin 1994 muut tuomarit olivat Ari Oinonen, Lasse Lintala, Jaana Lammi, Tamara Lund, Pentti Oskari Kangas, Marjatta Leppänen ja Erkki Liikanen. Huomenna perjantaina Pyysalo toimii juontajana 35-vuotisjuhlakonsertissa, jossa esiintyy yli 40 kilpailuvoittajaa vuosien varrelta, ja tämänkin konsertin näyttää suorana Alfa-tv.

TÄHDET MEREN YLLÄ

Teemaan sopivasti on juuri ilmestynyt Timo Kalevi Forssin kirja Tähdet meren yllä  (Into), joka kertoo suomalaisen tangon tarinan 1910-luvulta tähän päivään. Se esittelee tangoa niin tanssilavojen ikisuosikkina kuin monikerroksisena kulttuurisena ilmiönä. Kirjassa ollaan myös suomalaisen tangon jäljillä rajojen ulkopuolella Saksassa ja Ruotsissa.

Kirjassa esitellään keskeiset säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat kuten  Toivo Kärki,  Unto Mononen,  Reino Helismaa,  Juha Vainio M. A. Numminen  ja Esa Pulliainen. Solisteista mukana ovat mm. Henry Theel,  Olavi Virta, Taisto Tammi Reijo Taipale,  Eino Grön, Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski,  Jari Sillanpää Tuomari Nurmio Arja Koriseva ja  Kyösti Mäkimattila.

Oman näkemyksensä suomalaisesta tangosta kerto
o myös Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtori Alfonso Padilla, jonka Chilen sotilasjuntta oli 1973 pannut vankilaan ja joka sieltä kahden vuoden kuluttua vapauduttuaan tuli karkotettuna Suomeen.

Tämän vuoden tangotapauksia on myös Marco Lundbergin (tangokuningas 2016) ensimmäinen albumilevy Rakkauden rikkaus, jonka hän teki Riku Niemen orkesterin kanssa. Levy on kunnianosoitus Lundbergin sedälle Taisto Tammelle (1945 - 1979), joka oli ensimmäinen romanilevylaulaja. Lundbergin levyn kaikki kymmenen kappaletta kuuluivat Taisto Tammen ohjelmistoon.

kari.naskinen@gmail.com