Voitot synnyttävät kriisejä, kun kaikki tuottajat eivät kykene vastaamaan kilpailuun. Kilpailukyvyttömät tuottajat menevät konkurssiin, mikä saa aikaan tuotannon laskua ja työttömyyttä. Voiton suhdeluvun lasku edelsi sekä 1930-luvun lamaa että kymmenen vuoden takaista finanssikriisiä. Tämä ilmiö perustuu marxilaiseen käsitykseen arvoteoriasta, jossa yhteiskunnallinen arvonlisäys perustuu työhön ja sen riistämiseen.
Gronow sanoo Jonesin kuitenkin toteavan, että vaikka Marx teoreettisesti perustellusti oletti voiton suhdeluvun alenevan pitkällä tähtäimellä, niin tähän sisältyy kunnon tilastojen puutteessa siinä määrin ongelmia ja epämääräisyyttä, että tutkimuksen tulokseen on suhtauduttava varauksin. Pitkän aikavälin tilastollisissa tarkasteluissa kiinnostavinta on ehkä se, miten Jones testaa Marxin teesiä korkotason ja voiton suhdeluvun keskinäisistä vaihteluista; koron suuruudesta on paremmin historiallisia tilastoja.
Joka tapauksessa Gronow sanoo, että Jonesin väitöskirjan keskeinen anti on Marxin lain tulkitseminen ennen kaikkea kriisien teoriaksi. Jonesilla on kaavio, jonka avulla voidaan laskea voiton suhdeluvun kehitys, arvioida mitkä tekijät siihen missäkin määrin kulloinkin vaikuttavat, sekä sellaiset, joilla on taipumus sitä alentaa että kasvattaa.
”Jonesin mainion työn tärkein tulos on se, että voiton suhdeluku on todella alentunut reilusti juuri ennen - tai niiden alettua - kapitalismin kriisejä tai lamoja USA:ssa 1930-31, 1938-37, 1945-47, 1956-57, 1973-75 öljykriisi, 1978, 2000-01 ja lopulta 2004-09. Marxin kriisiteoria on siis osoitettu tältä osin paikkansapitäväksi”, kirjoittaa Jukka Gronow.
VOITOT SYNNYTTÄVÄT KRIISEJÄ
Historian pääaineopiskelija Oskari Jokinen käsitteli marxilaista ”lamateoriaa” Tampereen yliopiston Alusta!-julkaisussa 4.4.2017:
”Marxilainen näkemys laman synnystä kietoutuu kapitalismin peruspilarin, voiton tavoittelun, ympärille. Tässä arvoteoriassa tuotantoon käytetystä pääomasta vain työ tuottaa lisäarvoa eli voittoa, koneet ja raaka-aineet vain siirtävät arvoa eteenpäin. Työtä voidaan riistää, koska työläinen kykenee työskentelemään myös sen jälkeen, kun on tuottanut oman palkkansa. Tämän työläisestä riistetyn lisäarvon kapitalisti ottaa itselleen. Voiton suhdeluku on lisäarvon suhde sen tuottamiseen käytettyyn kokonaispääomaan.”
Riisto on kova sana, lisäarvo siistimpi. Ilman sitä järjestelmä ei vain toimisi. Kapitalistinen toimintatapa perustuu kilpailuun, ja jos sitä tarvittavaa lisäarvoa ei synny, yritys ei pysty toimimaan markkinoilla. Toinen vaihtoehto olisi jokin toisenlainen järjestelmä, jota sellaistakin on testattu, mutta huonolla menestyksellä.
Marxin mukaan yrittäjän voitolla on tendenssi laskea, sillä kapitalisti joutuu kannattavuutensa säilyttämiseksi kamppailemaan kahdelle taistelukentälle: omia työläisiään ja muita kapitalisteja vastaan. Kamppailu työläisiä vastaan rajoittaa kapitalistin kykyä riistää lisäarvoa työstä, sillä työaikaa ei voi muitta mutkitta lisätä ja palkkaa alentaa. Toisaalta kamppailu toisia kapitalisteja vastaan ajaa heidät lisäämään työn tehokkuutta, jotta työstä saataisiin puristettua lisäarvoa kilpailijoita enemmän. Tämä dynamiikka suosii työn tehostamista koneiden avulla ja työntekijöiden kustannuksella, ja tämä nostaa tuotantovälineiden määrän suhdetta työhön kokonaispääomasta. Kun koneiden määrä nousee, on voiton suhteellisella määrällä tendenssi laskea, sillä lisäarvo ei yleensä kasva samassa suhteessa. Innovaatioiden levitessä työn tehostuminen jää tilapäiseksi, sillä kilpailuetu häviää muiden kapitalistien omaksuessa vastaavan tehokkuuden asteen.
Lopulta voitot synnyttävät kriisejä, kun kilpailukyvyttömät tuottajat menevät konkurssiin, mikä saa aikaan tuotannon laskua ja työttömyyttä. Tämä kapitalistien taistelu saa myös aikaan hintoja laskevan kilpailun. Hintojenlasku luo taas paineen alentaa palkkoja, millä on vaikutus ostovoimaan. Myös työttömyys aiheuttaa laskupainetta työn hinnalle, vapautunut pysyvä pääoma laskee tuotantohyödykkeiden hintaa ja konkurssit vähentävät kilpailua.
Mutta ei hätää, kuten Jokinen kirjoittaa: ”Näin syntyneet kriisit tuottavat korjausliikkeen, jossa suuremman voiton tuottamisen edellytykset kasvavat. Tällaisten kapitalismin korjausliikkeiden vuoksi voiton suhdeluvun laskua kutsutaankin tendenssiksi lain sijaan. Pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna entisiin voiton suhteisiin ei kuitenkaan päästä, vaan keskimääräinen voiton suhde on Marxin teorian mukaisesti laskenut tasaisesti teollistumisesta lähtien.”
Suhteellisten voittojen laskulla on mahdollista se, että pääoman voitontavoittelu siirtyy reaalitaloudesta finanssimarkkinoille. Tämä tapahtuu siksi, että reaalitalouden voittoihin pettynyt pääoma lähtee hakemaan korjausta voitoilleen finanssimarkkinoilta, joilla spekulaation potentiaaliset voitto-odotukset voivat olla hyvinkin suuret. Hajaantuneet pääomat saattavat lisäksi ajautua finanssimarkkinoille, jos markkinoille pääsylle vaadittavan alkupääoman määrä nousee.
kari.naskinen@gmail.com
