”Petturuus ja julmuus ovat perusteltuja, jos lopputulos hyödyttää valtiota ja
kansaa.” (Niccolo Machiavelli:
Ruhtinas, 1513)
En muista, onko Francis Underwood kertonut lukeneensa Machiavelliä, mutta luulen, että on lukenut. Underwood on päähenkilö tv-sarjassa House of Cards, josta on nyt nähty kolme tuotantokautta, vajaan tunnin mittaisia jaksoja yhteensä 39. Neljäskin kausi on jo tekeillä, ja se ilmestynee Netflix-kanavalle alkuvuodesta 2016 ja dvd:lle kesällä 2016.
Kysymyksessä on yksi kaikkien aikojen parhaita sarjaelokuvia. Omalla listallani sen ohi menee vain Twin Peaks (1990-91), josta siitäkin on tulossa uusia jaksoja ensi vuonna. House of Cards kertoo politiikan raadollisuudesta Washington D.C.:ssä. Vastaavanlaista peliä kuvaa tanskalainen Vallan linnake (2010-13), mutta siihen verrattuna ovat panokset House of Cardsissa monin verroin kovemmat ja teot vieläkin kovempia.
Erityisen mielenkiintoiseksi House of Cardsin tekee se, että käsikirjoitus on muokattu englantilaisen poliitikko-kirjailijan Michael Dobbsin samannimisen romaanin (1989) pohjalta. Jo aikaisemmin BBC teki siitä neliosaisen tv-sarjan (1990) myös tällä samalla nimellä, ja Suomessa se nähtiin ruotsinkielisellä FST-kanavalla 1995 nimellä Maktens korthus. Mielenkiintoisen sikäli, että Dobbs toimi aikoinaan Margaret Thatcherin ja John Majorin hallitusten taustajoukoissa, oli mm. Thatcherin neuvonantajana ja puheidenkirjoittajana. Panee kysymään, kuinka paljon todellista näkymää noihin vallan linnakkeisiin näissä tv-sarjoissa sisältyy.
Tässä HBO:n uudessa sarjassa ollaan siis Valkoisen talon ympyröissä. Likaisen pelin keskiössä on sarjan päähenkilö, nyt jo presidentiksi noussut Francis Underwood, joka yhdessä vaimonsa Clairen kanssa pyörittää rulettia niin, että se ajoittain muistuttaa ”venäläistä rulettia”. Poliittiset murhat eivät sentään ole arkipäivää, mutta niihinkin Underwood joutuu muutaman kerran turvautumaan, kun muu ei auta.
Törkytempuilla presidentiksi itsensä ujuttanutta ketkua esittää loistavasti Kevin Spacey (kuvassa). Kerronnan rakenne on sillä tavalla poikkeuksellinen, että Underwood puhuu välillä suoraan kameralle eli vain meille katsojille, joille Francis onkin tuttavallisemmin pelkkä Frank. Tämä tekee katsojista ovelasti ikään kuin sisäpiiriin kuuluvia, joilla on enemmän tietoa kuin muilla. Samalla katsojasta tulee suorastaan Frankin kaveri, ja Frankin ikävimpiäkin tekoja katsoja ymmärtää jotenkin paremmin, koska Frank perustelee meille, että näin on lopputuloksen ja kansalaisten kannalta parempi. Sitä paitsi ”on vain yksi sääntö: metsästä tai joudu saaliiksi”, kuten Frank sanoo ja katsoo minua silmiin. Ja senkin vielä, että ”demokratia on yliarvostettua”.
Hieman pehmennystä kokonaisuuteen tuo First Lady, jota näyttelee Robin Wright. Hakematta tulevat mieleen Bill ja Hillary Clinton. Se ero kuitenkin on, että Hillary toimi ulkoministerinä ja tv-sarjan Claire oli hetken YK-suurlähettiläänä. Neljännellä tuotantokaudella voi kuitenkin tulla enemmänkin yhtymäkohtia: kun Hillary saattaa 2016 olla demokraattien presidenttiehdokas, niin tv-sarjassa Claire voi olla samassa asemassa. Kolmanteen tuotantokauteen tuo ajankohtaisuutta se, että mukana on myös Vladimir Putinia muistuttava Venäjän presidentti Viktor Petrov, jota esittää tanskalainen Lars Mikkelsen, tuttu näyttelijä Vallan linnakkeestakin.
Kolmas tuotantokausi on jonkin verran rauhallisempi kuin kaksi aikaisempaa, sekä sisällöltään että elokuvalliselta rytmitykseltään. Lisäksi kun häikäilemätön Francis Underwood on päämääräänsä päässyt, ei taistelu asemista ole yhtä raakaa kuin ennen presidenttiyttä. Ajoittain ainakin minä tunsin nyt peräti sympatiaa Frankia kohtaan, kun taas Claire paljasti yllättäen katkeran puolensa.
House of Cards on kauttaaltaan erinomaista työtä. Juoni etenee kiinnostavasti, näyttelijät ovat hyviä ja teknisesti toteutus on kaikin puolin tip top. Ihmeen hyvin on tasalaatuisuus säilynyt siitä huolimatta, että eri jaksoilla on ollut ohjaajia toistakymmentä. Eniten jaksoja on ohjannut James Foley (12), jonka ohella tuttuja ohjaajanimiä ovat mm. David Fincher, Jodie Foster, Agnieszka Holland ja Joel Schumacher. Kolme jaksoa on ohjannut myös Robin Wright.
kari.naskinen@gmail.com
En muista, onko Francis Underwood kertonut lukeneensa Machiavelliä, mutta luulen, että on lukenut. Underwood on päähenkilö tv-sarjassa House of Cards, josta on nyt nähty kolme tuotantokautta, vajaan tunnin mittaisia jaksoja yhteensä 39. Neljäskin kausi on jo tekeillä, ja se ilmestynee Netflix-kanavalle alkuvuodesta 2016 ja dvd:lle kesällä 2016.
Kysymyksessä on yksi kaikkien aikojen parhaita sarjaelokuvia. Omalla listallani sen ohi menee vain Twin Peaks (1990-91), josta siitäkin on tulossa uusia jaksoja ensi vuonna. House of Cards kertoo politiikan raadollisuudesta Washington D.C.:ssä. Vastaavanlaista peliä kuvaa tanskalainen Vallan linnake (2010-13), mutta siihen verrattuna ovat panokset House of Cardsissa monin verroin kovemmat ja teot vieläkin kovempia.
Erityisen mielenkiintoiseksi House of Cardsin tekee se, että käsikirjoitus on muokattu englantilaisen poliitikko-kirjailijan Michael Dobbsin samannimisen romaanin (1989) pohjalta. Jo aikaisemmin BBC teki siitä neliosaisen tv-sarjan (1990) myös tällä samalla nimellä, ja Suomessa se nähtiin ruotsinkielisellä FST-kanavalla 1995 nimellä Maktens korthus. Mielenkiintoisen sikäli, että Dobbs toimi aikoinaan Margaret Thatcherin ja John Majorin hallitusten taustajoukoissa, oli mm. Thatcherin neuvonantajana ja puheidenkirjoittajana. Panee kysymään, kuinka paljon todellista näkymää noihin vallan linnakkeisiin näissä tv-sarjoissa sisältyy.
Tässä HBO:n uudessa sarjassa ollaan siis Valkoisen talon ympyröissä. Likaisen pelin keskiössä on sarjan päähenkilö, nyt jo presidentiksi noussut Francis Underwood, joka yhdessä vaimonsa Clairen kanssa pyörittää rulettia niin, että se ajoittain muistuttaa ”venäläistä rulettia”. Poliittiset murhat eivät sentään ole arkipäivää, mutta niihinkin Underwood joutuu muutaman kerran turvautumaan, kun muu ei auta.
Törkytempuilla presidentiksi itsensä ujuttanutta ketkua esittää loistavasti Kevin Spacey (kuvassa). Kerronnan rakenne on sillä tavalla poikkeuksellinen, että Underwood puhuu välillä suoraan kameralle eli vain meille katsojille, joille Francis onkin tuttavallisemmin pelkkä Frank. Tämä tekee katsojista ovelasti ikään kuin sisäpiiriin kuuluvia, joilla on enemmän tietoa kuin muilla. Samalla katsojasta tulee suorastaan Frankin kaveri, ja Frankin ikävimpiäkin tekoja katsoja ymmärtää jotenkin paremmin, koska Frank perustelee meille, että näin on lopputuloksen ja kansalaisten kannalta parempi. Sitä paitsi ”on vain yksi sääntö: metsästä tai joudu saaliiksi”, kuten Frank sanoo ja katsoo minua silmiin. Ja senkin vielä, että ”demokratia on yliarvostettua”.
Hieman pehmennystä kokonaisuuteen tuo First Lady, jota näyttelee Robin Wright. Hakematta tulevat mieleen Bill ja Hillary Clinton. Se ero kuitenkin on, että Hillary toimi ulkoministerinä ja tv-sarjan Claire oli hetken YK-suurlähettiläänä. Neljännellä tuotantokaudella voi kuitenkin tulla enemmänkin yhtymäkohtia: kun Hillary saattaa 2016 olla demokraattien presidenttiehdokas, niin tv-sarjassa Claire voi olla samassa asemassa. Kolmanteen tuotantokauteen tuo ajankohtaisuutta se, että mukana on myös Vladimir Putinia muistuttava Venäjän presidentti Viktor Petrov, jota esittää tanskalainen Lars Mikkelsen, tuttu näyttelijä Vallan linnakkeestakin.
Kolmas tuotantokausi on jonkin verran rauhallisempi kuin kaksi aikaisempaa, sekä sisällöltään että elokuvalliselta rytmitykseltään. Lisäksi kun häikäilemätön Francis Underwood on päämääräänsä päässyt, ei taistelu asemista ole yhtä raakaa kuin ennen presidenttiyttä. Ajoittain ainakin minä tunsin nyt peräti sympatiaa Frankia kohtaan, kun taas Claire paljasti yllättäen katkeran puolensa.
House of Cards on kauttaaltaan erinomaista työtä. Juoni etenee kiinnostavasti, näyttelijät ovat hyviä ja teknisesti toteutus on kaikin puolin tip top. Ihmeen hyvin on tasalaatuisuus säilynyt siitä huolimatta, että eri jaksoilla on ollut ohjaajia toistakymmentä. Eniten jaksoja on ohjannut James Foley (12), jonka ohella tuttuja ohjaajanimiä ovat mm. David Fincher, Jodie Foster, Agnieszka Holland ja Joel Schumacher. Kolme jaksoa on ohjannut myös Robin Wright.
kari.naskinen@gmail.com
