keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

11.9. seuraavan kerran?

Television Hero-kanavalta tuli viihteellinen jännityselokuva Kohtalon jalokivet (2006), jossa islamia tutkiva professori luennoi muslimien maailmanvalloitusyrityksistä. Professorin mielestä kannattaa kiinnittää huomiota päivämäärään 11.9. Osmanien valtakunta nimittäin yritti tuona päivänä 1683 valloittaa Wienin ja edetä sen jälkeen Roomaan. Eikä ollut sattumaa, että terrori-isku WTC-torneihin ja Pentagoniin tapahtui 11.9.2001.

Habsburgien Wieniä ottomaanit eivät onnistuneet valloittamaan, eikä 2001:n iskukaan johtanut maailmanvalloitukseen. Piti kuitenkin lähteä internetistä selaamaan professorin esille ottamia asioita. Wien ja New York pitävät paikkansa, mutta mitään muuta logiikkaa tuon tietyn päivämäärän suhteen en löytänyt. Se joka tapauksessa kävi selväksi, että kovaa yritystä muslimeilla aikoinaan oli: 1300-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan he kävivät lähes sata sotaa + sisäiset kahinat päälle.

Eivätkä osmanit Wieniäkään vain kertaalleen yrittäneet valloittaa. Jo 1529 sulttaani Suleiman Suuren aikana Wieniä piiritettiin pari viikkoa. Vuoden 1683 yritys jäi huonommaksi, sillä paavi Innocentius XI pani kasaan ja rahoitti Pyhän liigan, jonka joukot Puolan kuninkaan Juhana III Sobieskin johdolla olivat ylivoimaisia osmaneja vastaan. (Kuvassa Jan Matejkon maalaus vuodelta 1880, Sobieski keskellä, maalaus on Krakovan kansallismuseossa.)

Pyhään liigaan kuuluivat paavin tukemina saksalais-roomalainen keisarikunta, Puola-Liettua, Venetsian tasavalta, Toscana ja Malta. Kolmen vuoden kuluttua liigaan liittyi myös Venäjän keisarikunta. Tuolloin sulttaanina oli Mehmet IV.

Ottomaanien valtakunta oli tuolloin iso. Se käsitti alueina suurinpiirtein nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin, Unkarin, Egyptin, Palestiinan, Algerian, Tunisian, Irakin ja Syyrian itäosan. Tappio Wienin porteilla johti kuitenkin islamin strategiseen heikkenemiseen ja alkoi eurooppalaisten siirtomaavaltojen nousu. Islamilainen imperiumi joutui seuraavina vuosisatoina tyytymään yhä ahnaampien eurooppalaisten valtojen pitämiseen loitolla, ja 1. maailmansodan jälkeen islamilainen imperiumi hajosi. Elokuvan italailainen professori sanoi, että nyt islam on tulossa takaisin ja muistutti WTC:n jälkeen tapahtuneista terrori-iskuista Madridissa 2004 ja Lontoossa 2005.

Ei elokuvaprofessori tietenkään turhia puhunut, kyllähän maailmanvalloitukset tai pienemmät valloitukset ovat aina kuuluneet isojen ohjelmaan. Maailmanvalloitus on peräti aatesuuntaus, millä on oma sivistyssanatermikin: omniconquerismi. Aatteen tunnetuimpia edustajia ovat olleet Aleksanteri Suuri, Tshingis-kaani, Julius Caesar, Napoleon Bonaparte ja Adolf Hitler. Periaatteessa samanhenkisiä olivat myös Josif Stalin ja Mao Tse-tung. Joku voi lisätä joukkoon myös Kim Jong II:n ja George W. Bushin.

kari.naskinen@gmail.com