Vesiportinkatu, erikoinen nimi. Johtuu siitä, että aikoinaan linnoituksen muurissa oli tuon kadun kohdalla portti, minkä kautta haettiin vettä. Vastaavalla tavalla Karjaportinkadun kohdalla oli muurissa portti, mistä karja pääsi laitumelle.
Onhan Viipurissa paljon muitakin kauniita katunäkymiä. Ei niistä kuitenkaan saa yhtä hyviä valokuvia kuin sata vuotta sitten. Ennen kuvaan saattoi tulla hevonen ja rattaat, nyt kadut ovat täynnä autoja.
Autoja on kuitenkin sen verran vähän, ettei toriparkkia ole tarvinnut rakentaa. Siksi torit ovat säilyneet toreina ilman hissikoppien vaatimia rumilushökötyksiä.
Olen käynyt Viipurissa viimeisten 40 vuoden aikana monenmonta kertaa. Nyt kun edellisestä käynnistäni oli kymmenkunta vuotta, niin ensimmäisen kerran havaitsin muutosta tapahtuneen. Kolmen päivän aikana näin vain yhden kerjäläisen, ja se ihmetytti, mihin ovat hävinnet ne pikkupoikalaumat, jotka ennen ruinasivat rahaa turisteilta. Kaupunkia on kunnostettu, on rakennettu uusia taloja ja joitakin hienoja, vanhoja taloja on jonkin verran fiksattu. On tullut uusia kauppakeskuksia, kaksi Brahenkadulle ja kolmas Siikaniemen kaupunginosaan. Hotelleja, kahviloita ja ravintoloitakin on nyt runsaasti jne. Sen sijaan linja-autoaseman yläkerrassa ei enää ole Berry-baaria, jossa takavuosina olivat Viipourin kauneimmat ja kalleimmat ilotytöt.
Oma lukunsa on tietenkin Alvar Aallon suunnittelema kirjasto (1935), minkä 20 vuotta sitten alkanut suomalais-venäläinen kunnostustyö saatiin valmiiksi kaksi vuotta sitten. Se on saanut eurooppalaista kulttuuriperintöä vaalivan järjestön Europa Nostra -palkinnon, ja onkin varmaan viipurilaisten suurin ylpeydenaihe.
Toinen samanlainen on Viipurin Taidehalli (1930), jonka arkkitehti oli Viipurin oma funktionalisti Uno Ullberg. Nykyisin tuossa upeassa rakennuksessa toimivat Eremitaasin sivutoimipiste ja lasten taidekoulu. Sotien jaloista museon taidekokoelma evakuoitiin Lahden, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan taidemuseoihin.
Tällä hetkellä ovat julkisen rahoituksen restaurointikohteina vanhan tuomiokirkon tornin lisäksi ainakin vanha Pyhän Hyacintuksen katolinen kirkko, Maistraatin tori ja Viipurin linna, jossa toimii myös kotiseutumuseo. Näitä ja joitakin muitakin kohteita on Venäjän kulttuuriministeriö rahoittanut 60 miljoonalla ruplalla (miljoona euroa).
Katujen kunnostukseen ei kuitenkaan rahaa näytä paljon riittäneen. Kadut ovat huonossa kunnossa, mistä on kuitenkin se hyvä puoli, että autoilijat eivät kaahaa. Iso tiehanke sen sijaan on valtatie A-181:n parantaminen. Se on maantie Pietarista Viipurin kautta Suomen rajalle, ja tämän tien on määrä olla kunnostettuna 4- tai 6-kaistaiseksi vuonna 2025.
Suomalaisille Viipurin-kävijöille tärkeä on myös Allegro-junayhteys. Matka Helsingistä Viipuriin kestää 2,5 tuntia. Kun rata Pietariin valmistui 1870, meni vastaavaan junamatkaan aikaa 9 tuntia.
Eikä maksa paljon. Nyt yövyin vanhassa Viipuri-hotellissa Karjalankadun varrella, kaksi yötä kahdelta hengeltä noin sata euroa, edestakaiset junaliput meiltä kahdelta yhteensä 134 euroa. Tuliaisiksi itselle litran votkapullo sekatavarakaupasta 599 ruplaa (tämän viikon vaihtokurssilla 10 euroa).
KIRJALLINEN JA
VIRTUAALINEN VIIPURI
Viipurista on tehty paljon kirjoja, parhaasta päästä esimerkiksi Markus Lehtipuun Kannas (Suomalainen matkaopas, 2004), Anders Mårdin Takaisin Viipuriin (Tammi, 2005), Viipurin arkkitehtuurista kertova Viipuri – opas kaupunkiin (Rakennustieto 1999) sekä Pekka Kantasen ja Mikko Mäntyniemen Aikamatka Viipuriin (ilmeisesti omakustanne, 2010). Kirjastoista löytyy myös vanhoja kuvakirjoja.
Erinomaisen täydennyksen Viipurin-kävijä saa Tampereen ammattikorkeakoulun rakennustekniikan opiskelijoiden internettiin tekemästä Virtuaali-Viipurista vuodelta 1939. Sivustolle on tallennettu yli tuhat mallinnuskuvaa ja lisäksi on kymmeniä virtuaalivideota ja paljon tekstiaineistoa. Historiatietoa rakennuksista on laatinut Suomen paras Viipuri-asiantuntija, intendentti Juha Lankinen.
Lankisen tekstiä: ”Vuonna 1939 uusia asuinrakennuksia suunniteltiin keskustaan ja kaupan alalla liikepalatsien rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Osuusliike Torkkeli aloitti uuden liikerakennuksen rakennustyöt Torkkelinkadulla syksyllä 1939. Viipurin Osuusliike osti Vaasan- ja Torkkelinkatujen kulmasta kolme tonttia, johon oli tarkoitus rakentaa suuri ostoskeskus. Luonnoksien laatiminen ehdittiin aloittaa, mutta kaikki jäi vain kaavailuksi. Vakuutusyhtiöt Karjala ja Ilmarinen aloittivat uuden 10-kerroksisen pääkonttorin rakentamisen Kannaksenkadulle ja Starckjohann & Co:n 130 metrin pituinen keskusvarastorakennus nousi ripeää tahtia Havinkadulla. Karjalan Sähkö Oy ehti myös aloittaa Suonionkadulle uuden tehdasrakennuksen rakentamisen, mutta työt jäivät kahden kerroksen korkeudelle lokakuussa 1939. Hotelli Andrea laajensi rakennustaan, sillä tulevat olympiakisat 1940 olisivat tuoneet jalkapallo-otteluita Viipuriin.”
”Patterimäen itäpuolelle ryhdyttiin 1939 rakentamaan 1000 oppilaan Jaakko Juteinin kansakoulua, joka saavutti harjakorkeutensa syyskuussa, mutta jo lokakuussa jouduttiin rakennustyöt keskeyttämään.”
”Asuinrakennuksia tehtiin runsaasti etenkin Pantsarlahden kaupunginosaan. Parhaimmillaan rakennustöitä oli yhtä aikaa yli kymmenellä keskustan tontilla. Tämän lisäksi kaksi jo rakennusluvan saanutta kohdetta odotti aloittamista.”
”Toisen maailmansodan syttyminen syyskuussa hiljensi osittain myös laivaliikennettä, sillä Itämeri oli muuttunut sotatoimialueeksi. Ulkomaankauppa häiriintyi ja mm. nestemäisten polttoaineiden saanti vaikeutui huomattavasti.”
”Maailma romahti 30.11.1939. Sota oli syttynyt ja elämä Viipurissa asteittain hiljeni ja ihmiset siirtyivät kaupungista pois jatkuvan ilmavaaran takia. Kaupunki oli siviileistä tyhjä helmikuun puolenvälin jälkeen ja kaikki toiminnat olivat lopetettu. Rintamalinja lähestyi Viipuria sotatoimien edetessä ja viimeiset taistelut käytiin itäisillä esikaupunkialueilla, Patterimäen itä- ja eteläpuolella, jonne rintamalinja pysähtyi 13.3.1940 puolen päivän aikaan.”
kari.naskinen@gmail.com
