perjantai 5. kesäkuuta 2015

Henkesi edestä – tyhjä kiiltokuva


Suomen elokuvasäätiön mainospätkä ennen sen osarahoittamia elokuvia koostuu äärimmilleen zoomatuista lähikuvista. Tämä on sitä tv-sukupolvien tapaa kuvata elokuvia. Petri Kotwican ohjaama Henkesi edestä on juuri tätä: kun ihminen katsoo, täyttää valkokankaan hänen toinen silmänsä, ja kun puhuu, ei näy muuta kuin suu. Kuvaaja Harri Rädyn ilmaisu on muutenkin köyhää. Teknisesti kuvat ovat täydellisen kauniita, värit loistavat, yö on musta ja katuvaloista syntyy katuun hienoja heijastuksia. Mutta sisältö puuttuu. Kuvat eivät hengitä, koska niissä ei henkeä ole. Korea kiiltokuva ei ole oikea kuva. Välillä elokuva muistuttaa Turun matkailuvideota ja välillä Nissanin mainosvideota. Sama muuten pätee niin ikään Turussa kuvattuihin Vares-elokuviin.

Teknisestikään kaikki ei silti ole kunnossa. Suurin ongelma on ääni. Sen miksauksessa on epäonnistuttu: bassoa on jätetty niin paljon, että puhe on mennyt epäselväksi. Televisiosta katsoin äsken Aku Louhimiehen 8-pallon (2013), jossa oli sama virhe, mutta tilanne oli pelastettu sillä, että elokuvaan sai teksti-tv:n avulla tekstityksen. Elokuvaa tämäkään ei pelastanut – puoli tuntia jaksoin katsoa tätä elokuvan irvikuvaa: väkivaltaa, huumeita, tatuointia, pornoa.

Näissä molemmissa elokuvissa näyttelee Eero Aho. Henkensä pitimiksi täytyy nykyisin kaikkea tehdä, mutta Henkesi edestä -elokuvassa Ahon ei kuitenkaan vaihteeksi ole tarvinnut esitellä muniaan. Mari Rantasila sen sijaan näytetään alasti saunanlauteilla.

Filmihullu-lehdessä (3/2015) Kotwican elokuva kehutaan maasta taivaaseen, ja vastinpariksi otettu Jörn Donnerin hieno Armi elää! (2015) lytätään maanrakoon. Filmihullu on elokuvataidelehti, joka haluaa profiloitua ”erilaiseksi”, mutta täydellistä osaamattomuutta on väittää Donnerin elokuvaa roskaksi ja Kotwican roskaa kullaksi.

Kotwican lyhyen filmografian kärkitapaus on toistaiseksi psykologinen Musta jää (2007). Sen tasolle Henkesi edestä ei yllä. Nyt kysymyksessä on eräänlainen moraliteetti, ja koska keskiössä on pappi, niin kai pitää puhua moraalisaarnasta. Pappi joutuu liikenneonnettomuuteen, ratissa on hänen vaimonsa, koska pappi itse on vähän kännissä. Sitten tapahtuu yliajo. Pappi sanoo vaimolleen, että peura se vain oli, vaikka käy katsomassa ja näkee, että ihmisen yli on ajettu.

Aiheen elokuvaan Kotwica sai jouduttuaan itse auto-onnettomuuteen kolme vuotta sitten. Se sai hänet pohtimaan elämänsä arvoja uudesta näkökulmasta. – ”Ajoin keskellä päivää yksin rajusti ulos tieltä. Selvisin suhteellisen vähin vammoin, mutta mielessäni pyörivät yhä uudelleen mahdolliset kauhukuvat. Entä jos pientareella olisikin kävellyt joku? Entä jos vastaan olisi tullut lapsiperheen auto? Kysyin itseltäni, olisinko koskaan voinut antaa itselleni anteeksi, jos tahattoman virhearvion takia olisin aiheuttanut muiden ihmisten tragedian.”

”Henkesi edestä on henkilövetoinen draama, joka kertoo neljän ihmisen tarinan. He tekevät inhimillisiä virheitä, mutta heillä on mahdollisuus rehellisyyteen, sovitukseen ja anteeksiantoon. Mutta tarttuvatko he tilaisuuteen”, kysyy Kotwica.

Tuntuu pätevältä lähtökohdalta elokuvantekoon, kun lisää noihin Kotwican mainitsemiin elementteihin vielä koston. Vaan kun ei onnistu. Moraalipohdinnaksi elokuva on lopultakin aika löysä, ja jännäriksi se muuttuu vasta aivan lopussa.

Eero Ahon ja Mari Rantasilan (kuvassa oik.) lisäksi kolmas päärooli on Laura Birnillä (vas.).

kari.naskinen@gmail.com