Taidekriitikko on monta kertaa hankalassa tilanteessa, kun pitää kirjoittaa,
vaikka ei mitään kirjoitettavaa olisi. Jos vaikka maalaus koostuu mustasta
neliöstä, jonka alareunassa on pieni keltainen pampula, pitää kriitikon saada
teoksesta irti jotakin paljon enemmän. Kriitikko haluaa osoittaa oman oppineisuutensa.
Isoissa tiedotusvälineissä on nykyisin ammattikriitikoita, alalleen kouluttautuneita, mutta joukossa on myös amatööriarvostelijoita, jotka ovat yleensä alkoholisteja, raiteiltaan suistuneita ylioppilaita, vanhoja nuorikkoja, eroottisen haaksirikon kärsineitä daameja, virasta erotettuja sotilashenkilöitä tai työttömiä teologeja, kuten säveltäjä Ernest Pingoud (1887 - 1942) sanoi.
Tulivat nämä asiat mieleen Claude Debussyn oopperan Pelleas ja Melisande (kuva) yhteydessä. Kriitikot kuvailivat tämän Kansallisoopperan esityksen niin monimutkaisen kummalliseksi, että arvosteluja lukiessani luulin nähneeni jonkin muun esityksen. Yleisradion Minna Lindgrenkin sanoi, että kysymyksessä on maailmankaikkeuden ihmeellisin ooppera. Kaikki muut kuorossa huusivat samaa. Muuta mieltä ei voi ollakaan, jos haluaa säilyttää asemansa osaavana kriitikkona.
Debussyn ooppera on vähäeleinen, kaunista musiikkia, koskettava tarina, hyvät lavasteet. Aina joskus oopperoita katsovana maallikkona en kokenut esityksessä kuitenkaan mitään niin ihmeellistä, mitä kriitikot väittivät. Heille oli tapahtunut taas kerran se, että oli pitänyt alkaa vääntää jotakin enemmän kuin teos itsessään sisälsi. Taidekritiikistä oli tullut ”taidetta suurempaa”.
Debussyn oopperan juoni on yksinkertainen: mies tapaa metsässä nuoren naisen, menevät naimisiin, sitten miehen nuorempi komea velipuoli rakastuu naiseen ja siinä sitten vatvotaan edestakaisin, kunnes lopussa tietenkin toinen mies tappaa toisen. Kriitikot löysivät tarinasta koko maailmanselityksen ja toistivat moneen kertaan, miten monimerkityksinen ja syvältä luotaava teos on symbolisesti, allegorisesti ja metaforisesti.
Taas kerran tuli mieleen, että toisilleen nämä kriitikot juttujaan kirjoittavat. Ammattimainen taidekriitikko onkin monesti elitistinen snobi. Meidän tavallisten katsojien kannalta parempia kriitikoita taitavat sittenkin olla ne vanhat nuorikot ja alkoholistit, jotka osaavat arvostella taidetta lähempänä maanpintaa.
kari.naskinen@gmail.com
Isoissa tiedotusvälineissä on nykyisin ammattikriitikoita, alalleen kouluttautuneita, mutta joukossa on myös amatööriarvostelijoita, jotka ovat yleensä alkoholisteja, raiteiltaan suistuneita ylioppilaita, vanhoja nuorikkoja, eroottisen haaksirikon kärsineitä daameja, virasta erotettuja sotilashenkilöitä tai työttömiä teologeja, kuten säveltäjä Ernest Pingoud (1887 - 1942) sanoi.
Tulivat nämä asiat mieleen Claude Debussyn oopperan Pelleas ja Melisande (kuva) yhteydessä. Kriitikot kuvailivat tämän Kansallisoopperan esityksen niin monimutkaisen kummalliseksi, että arvosteluja lukiessani luulin nähneeni jonkin muun esityksen. Yleisradion Minna Lindgrenkin sanoi, että kysymyksessä on maailmankaikkeuden ihmeellisin ooppera. Kaikki muut kuorossa huusivat samaa. Muuta mieltä ei voi ollakaan, jos haluaa säilyttää asemansa osaavana kriitikkona.
Debussyn ooppera on vähäeleinen, kaunista musiikkia, koskettava tarina, hyvät lavasteet. Aina joskus oopperoita katsovana maallikkona en kokenut esityksessä kuitenkaan mitään niin ihmeellistä, mitä kriitikot väittivät. Heille oli tapahtunut taas kerran se, että oli pitänyt alkaa vääntää jotakin enemmän kuin teos itsessään sisälsi. Taidekritiikistä oli tullut ”taidetta suurempaa”.
Debussyn oopperan juoni on yksinkertainen: mies tapaa metsässä nuoren naisen, menevät naimisiin, sitten miehen nuorempi komea velipuoli rakastuu naiseen ja siinä sitten vatvotaan edestakaisin, kunnes lopussa tietenkin toinen mies tappaa toisen. Kriitikot löysivät tarinasta koko maailmanselityksen ja toistivat moneen kertaan, miten monimerkityksinen ja syvältä luotaava teos on symbolisesti, allegorisesti ja metaforisesti.
Taas kerran tuli mieleen, että toisilleen nämä kriitikot juttujaan kirjoittavat. Ammattimainen taidekriitikko onkin monesti elitistinen snobi. Meidän tavallisten katsojien kannalta parempia kriitikoita taitavat sittenkin olla ne vanhat nuorikot ja alkoholistit, jotka osaavat arvostella taidetta lähempänä maanpintaa.
kari.naskinen@gmail.com
