Kuntien strategiat yhtä tyhjän kanssa

Moderni organisaatio ei pärjää ilman strategiaa, uskotaan. Kunnat haluavat olla moderneja. Siksi strategiatyöhön poltetaan aikaa ja rahaa. Käydään strategiaseminaarimatkoilla ja saadaan aikaan paksuja asiakirjanivaskoja. Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija Heikki Helin ja Jyväskylän strategiajohtaja Sakari Möttönen ovat kuitenkin päätyneet siihen, että kuntien strategioiden ohjausvaikutus jää vähäiseksi, sillä strategioista puuttuu toimintaa uudistavaa sisältöä. Niiden laadinta näyttäytyy monesti hallinnollisena rutiinina, joka ei sisällä valintoja, vaan kirjauksia sen laadintaan osallistuneiden esittämistä hyvistä asioista.

Tietokeskuksen uusi tutkimuskatsaus mahdollistaa perehtymisen yhdentoista suurimman kaupungin strategiapapereihin ja siihen, millainen terminologia on läpäissyt strategiatekstit ja niihin liittyvät taustoitukset.

Strategioita on monenlaisia. Ison, koko kaupunkia koskevan strategian lisäksi on elinkeinopoliittisia strategioita, palvelustrategioita, tuotanto- ja hankintastrategioita, ympäristöstrategioita, liikunta-, kulttuuri-, terveys-, vanhus-, vammais- ja mielenterveysstrategioita ja paljon muitakin strategioita. Kaikessa nähdään tarvetta tehdä strategia. Mutta strategiatkaan eivät vielä riitä, on oltava missioita ja visioita, ja kirjattuina on oltava myös arvot ja tahtotilat.

Helin ja Möttönen kirjoittavat, että halu tehdä strategioita syntyy usein haluttomuudesta tehdä päätöksiä. Hankala asia voidaan sivuuttaa ja siirtää sillä perusteella, että siitä voidaan päättää vasta sitten, kun on luotu strategiset linjaukset. Toivotaan, että päätöksenteko ei ole enää ajankohtainen, kun aikaa on käytetty strategian tekemiseen. Strategioihin liittyy myös taktisia tekijöitä. Niiden laadinta on osa poliittista peliä.

PÄÄTÖKSENTEKO POUKKOILEVAA
STRATEGIOISTA HUOLIMATTA

Yksi strategioiden tehtävä on saada kunnan toiminta ja päätöksenteko näyttämään suunnitelmalliselta ja rationaaliselta, vaikka päätöksenteko on tosiasiassa sattumanvaraista ja poukkoilevaa.

Strategiat näyttävät epäpoliittisilta. Kuitenkin strategia jättää paljon liikkumatilaa poliittiselle päätöksenteolle. Kuntaorganisaation poliittinen ohjautuvuus ja poliittisten näkemysten yhteensovittamistehtävä ei näy strategiasta.

Yleisesti ottaen strategialla tarkoitetaan organisaatioiden päätöksiä ja toimintaa ohjaavaa johdonmukaista mallia, suunnitelmaa ja tietoisesti päätettyä toiminnan suuntaa, jonka avulla pyritään ennakoimaan tulevaisuutta ja minimoimaan tulevaisuuden epävarmuustekijöitä. Se voidaan ymmärtää organisaation toiminnan punaiseksi langaksi tai tieksi kohti haluttua tulevaisuutta.

Helin ja Möttönen eivät ole yksin epäillessään strategioiden mielekkyyttä. Monet muutkin tutkijat ovat kritisoineet kuntien strategiatyötä. Lapin yliopiston professorit Jari Stenvall ja Asko Suikkanen kysyivät vuonna 2003 Hallinnon tutkimus -lehden pääkirjoituksessa, mihin kaikkeen strategioita julkisella sektorilla tarvitaan, ja totesivat, että strategioiden laadinnassa ”mopo on karannut ajajiltaan jo ajat sitten”.

Lahden kaupungin strategiaprosessia analysoineet tutkijat totesivat pari vuotta sitten, että ”monet strategiaprosessit ovat olleet pettymyksiä tai suorastaan epäonnistuneet” (Virpi Sorsa, Pekka Pälli, Eero Vaara, Katja Peltola).

Työsuojelurahaston Strategia dialogina -projektin loppuraportissa kysytään, onko strategia tehnyt enemmän hallaa kuin hyvää julkisella sektorilla. Koko julkisen hallinnon strategiatyö

on asetettu kyseenalaiseksi kysymällä, mitä tekemistä strategialla ”sodan voittamisen” oppina on julkisella sektorilla, jossa organisaatioiden tavoitteena on yleisen hyvän edistäminen eikä vihollisten tai vastustajien voittaminen tai edes kilpailun käyminen muita toimijoita vastaan.

Helin ja Möttönen sanovat, että vaikka hekin suhtautuvat nykyiseen strategiatyöhön kriittisesti, he eivät halua mitätöidä kunnissa tehtävää strategiatyötä. – ”Nyt strategioista on kuitenkin kasvanut raskaita ja työläitä järjestelmiä. Uutta ajattelua kaivataan. Pitäisi myös kysyä, olisiko suunnittelujärjestelmissä joitakin sellaisia elementtejä, joita uudessa muodossa kannattaisi ottaa osaksi kuntien kehittämistyötä.”

MIKSI STRATEGIOITA, KUN
LAKI KUITENKIN MÄÄRÄÄ?

Kunnat ovat tottuneet tekemään strategiatyötä jo niin pitkään, että työstä on tullut rutiinia, eivätkä kunnat itse huomaa strategioidensa epäonnistumisia. Pulmia on kyllä havaittu. Ne selitetään pois sanomalla ongelmien syyksi se, että strategiaa ei osata jalkauttaa siten, että koko henkilökunta sitoutuisi sen noudattamiseen. Tähän toteamukseen sisältyy ajatus, että strategioissa ei ole vikaa - syy vieritetään työntekijöiden ja vaikkapa valtuutettujen niskoille, jotka eivät ymmärrä strategioiden merkitystä ilman, että se heille kädestä pitäen osoitetaan. Toinen yleinen strategioiden tekoa puolustava väite on, että strategian lopputulos ei ole tärkeä, vaan sen laadintaprosessi. Tämä väite vesittää strategioiden koko merkityksen. Strategia voisi ikään kuin olla sisällöltään millainen tahansa, koska kaikki hyöty tulee sen tekemisestä.

Miksi kunnan sitten tarvitsee ollenkaan pohtia strategiaa, kun lainsäädännössä kerran on määritelty, mitä kunta tekee? Strategiatyö vie aikaa ja konkreettiseen työhön tarvittavia resursseja. Strategiaa työstettäessä keskustellaan epäkonkreettisesti ja yleisellä tasolla – jopa itsestään selvistä asioista – ja loppujen lopuksi päädytään kuitenkin siihen, mikä jo tiedetään.

Useissa tapauksissa strategisen johtamisen opin orjallinen noudattaminen on tullut tärkeämmäksi kuin strategian varsinainen sisältö ja organisaation menestyminen.

Yksi ongelma on sekin, että strategiat ovat voimattomia ilkeiden ongelmien edessä. Kysymys ei ole välttämättä siitä, että kuntastrategiat eivät sisällä havaintoja ilkeistä ongelmista, vaan ennemminkin siitä, että kuntien strategiatyön taustalla oleva ajatus tavoiterationaalisesta johtamisesta ja suunn ittelusta ei sovellu ilkeiden ongelmien käsittelyyn.

Taitaakin olla niin, että oikeampi nimi kaupungin strategialle olisi hallusinaatio.

kari.naskinen@gmail.com