sunnuntai 7. elokuuta 2011

Paras elokuva

Kaikkien aikojen paras elokuva on Bernardo Bertoluccin 1900, eräänlainen italialaisten "Pohjantähti". Näin olen päättänyt. Nyt kun Filmihullu-lehden juuri ilmestyneessä numerossa (3/2011) kuitenkin on lista 1175 suomalaisen mielielokuvista, niin kukaan ei ole sijoittanut omaa suosikkiani ykköseksi.

Totuutta ei tietenkään olekaan. Kun esimerkiksi elokuvaprofessori Peter von Bagh mainitsee parhaaksi John Fordin Vaiteliaan miehen, niin ei ole ollenkaan varmaa, sanoisiko hän samaa ensi vuonna tai kymmenen vuoden kuluttua. Enkä minäkään osaa sanoa, milloin Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja.Nyt nousee oman listani ylimmäiseksi.

Yli tuhannelta ihmiseltä elokuvasuosikkia kysynyt elokuvatutkija ja -arvostelija Matti Salo kirjoittaa Filmihullussa, että lempileffa voi merkata maailman parasta tai aution saaren valintaa, tai se voi olla lapsuudessa koettu unohtumaton elämys. Minullekin Bertoluccin kaksiosaisen eepoksen katsominen jäi niin syväksi kokemukseksi, että aina kun Rautatienkadulla kävelen entisen Kinopalatsin ohi, niin katson elokuvateatterin vanhoja ovia ja niiden vieressä olevien liikkeiden näyteikkunoita, joista silmiini heijastuvat Robert De Niro ja Donald Sutherland.

Filmihullun luettelosta ilmenee paikoin, että mielielokuva saattaa olla hyvää mieltä nostattava tai muuten viehättävä leffa, mutta jota ei löydä elokuvan historiakirjoista.

Eniten parhaan elokuvan mainintoja saivat Akira Kurosawan Seitsemän samuraita 19, Michael Curtizin Casablanca 17, Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander 14, Andrei Tarkovskin Andrei Rublev 14, Sergio Leonen Huuliharppukostaja 13 ja Edvin Laineen Tuntematon sotilas 13.

Seuraavassa muutamien tunnettujen ihmisten lempileffoja:

Lenita Airisto: von Donnersmarckin Muiden elämä
Ele Alenius: Tarkovskin Solaris
Claes Andersson: Bunuelin El, salattu totuus
Pentti Arajärvi: Renoirin Suuri illuusio
Paavo Arhinmäki: Boylen Trainspotting
Peter von Bagh: Fordin Vaitelias mies
Eija-Elina Bergholm: Geronimin Liisa ihmemaassa
Tuija Brax: Beineixin Diiva
Kaj Chydenius: Hawksin Rio Bravo
Jörn Donner: Bergmanin Viettelysten ilta
Anna Eriksson: Nicholsin Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Tarja Halonen: Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä
Harry Harkimo: Laineen Tuntematon sotilas
Pedro Hietanen: Anderssonin Sinä elävä
Aku Hirviniemi: McTiernanin Die Hard
Kalle Holmberg: Reedin Kolmas mies
Virpi Hämeen-Anttila: Hawksin Meidän vastaeroneitten kesken
Annika Idström: Minnellin Alta aikayksikön
Päivi Istala: Curtizin Casablanca
Matti Kassila: Fossen Cabaret
Katri Helena: Campionin Piano
Aki Kaurismäki: Ozun Tokyo Story
Mika Kaurismäki: Leonen Huuliharppukostaja
Timo Koivusalo: Niskasen Kahdeksan surmanluotia
Markku Koski: Citizen Kane
Maunu Kurkvaara: King Vidorin Kansan mies
Lasse Lehtinen: Naessin Naisen viemää
Jarno Lindemark: Fassbinderin Berlin Alexanderplatz
Pentti Linkola: Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat
Paavo Lipponen: Hitchcockin Takaikkuna
Vesa-Matti Loiri: Kobayashin Harakiri
Pertti Lumirae: Fordin Etsijät
Mats Långbacka: Coppolan Ilmestyskirja. Nyt
Ralf Långbacka: Kubrickin Kunnian polut
Veijo Meri: Godardin Karabinieerit
Aleksi Mäkelä: Chaplinin Chaplinin poika
Anssi Mänttäri: Loseyn Eeva
Maarit Niiniluoto: Resnaisin Hiroshima rakastettuni
Risto Niku: Rittin Miehen mitta
Lassi Nummi: Zinnemannin Sheriffi
M.A. Numminen: Bunuelin Andalusialainen koira
Sari Näre: Rossellinin Saksa vuonna nolla
Raija Oranen: Wilderin Piukat paikat
Jotaarkka Pennanen: Rayn Paholaisen hampaat
Mari Perankoski: Schlesingerin Keskiyön cowboy

Viivi Pumpanen: Coppolan Kummisetä-trilogia
Lasse Pöysti: Zinnemannin Täältä ikuisuuteen
Hannu Raittila: Chaplinin Kultakuume
Panu Rajala: Renoirin Suuri illuusio
Matti Ranin: Duvivierin Ajomies
Jope Ruonansuu: Mollbergin Siunattu hulluus
Johanna Rusanen: Flemingin Tuulen viemää
Esa Saarinen: Curtizin Casablanca
Hannu Salama: Rossellinin Rooma avoin kaupunki
Eppu Salminen: Leonen Hyvät pahat ja rumat
Esko Salminen: Powellin Punaiset kengät
Krisse Salminen: Luhrmannin Moulin Rouge
Elina Salo: Bunuelin Kulta-aika
Sipe Santapukki: Arkushin Rock´n´ Roll High School
Anneli Sauli: Vidorin Kaksintaistelu auringossa
Leif Segerstam: Roegin Kauhunkierre
Matti ”Fredi” Siitonen: Chaplinin Kultakuume
Heikki Silvennoinen: Pölösen Koirankynnen leikkaaja
Anni Sinnemäki: Ciminon Kauriinmetsästäjä
Sinikka Sokka: Truffautin Jules ja Jim
Kaarle Stewen: Hustonin Muistot
Ruben Stiller: Scottin Blade Runner
Alpo Suhonen: Godardin Hullu Pierrot
Juhani Suomi: Kassilan Hilman päivät
Martti Suosalo: Viscontin Rocco ja hänen veljensä
Ilkka Taipale: Keatonin Kenraali
Satu Taiveaho: Spielbergin Schindlerin lista
Pekka Tarkka: Bergmanin Mansikkapaikka
Maarit Tastula: Cassavetesin Gloria
Esko-Juhani Tennilä: Curtizin Casablanca
Erkki Tuomioja: Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö
Lauri Törhönen: Fellinin Amarcord
Kaari Utrio: Frendin Julma meri
Kari Uusitalo: Mattsonin Hän tanssi kesän
Jyrki Vesikansa: Citizen Kane
Heikki Vihinen: Klimovin Tule ja katso
Jukka Virtanen: Tarkovskin Andrei Rublev
Heikki Ylikangas: Laineen Täällä Pohjantähden alla

kari.naskinen@gmail.com