Kuvataiteilija Pekka Hannula on laskenut, paljonko taideteoksen pitäisi maksaa:
"Arkityöpäiviä Suomessa on noin 220 vuodessa. Jos taiteilijan kulut ovat vuodessa esim. 20 000 euroa, ovat jokaisen työpäivän kulut noin 91 euroa. Jos tavoitteena on myös 20 000 euron vuosipalkka, silloin työpäivän hinta on noin 182 euroa +alv 8 %. Jos taiteilija valmistaa keskimäärin 40 teosta vuodessa, silloin yhteen teokseen käytetyn työajan voidaan ajatella olevan viisi ja puoli päivää. Eli se mitä taiteilijan pitäisi saada itselleen keskimäärin teoksesta, on 1000 euroa +alv 8 %. Jos teokset myydään välittäjän kautta, hinta on 1500 - 2100 euroa +alv 8 % riippuen myyntiprovisiosta (30-50 %). Näin tietysti vain silloin, kun kaikki 40 teosta tulevat myydyiksi. Jos esimerkin taiteilija myy vuodessa puolet tuotannostaan eli 20 teosta, ovat hinnat galleriassa tällöin keskimäärin 3000 - 4000 euroa +alv 8 %."
"Käytännössä toimivin hintataso on sellainen, että voi pitää teoksilla samaa hintaa riippumatta siitä myykö niitä itse tai välittäjän kautta. Yksi yhtäläinen hintataso on taiteilijan etu pitkällä tähtäimellä. Esimerkkimme taiteilijan pitäisi joka tapauksessa saada rahaa kassaan reilut 900 euroa +alv 8 % viikossa tai 4000 euroa +alv 8 % kuukaudessa kymmenenä kuukautena vuodessa."
Ei ihan toimi kaikissa tapauksissa. Tuossa kuvassa on yhdysvaltalaisen Joel Shapiron (70) tänä vuonna tekemä, noin kolme metriä korkea pronssiveistos. Se on parhaillaan esillä Galleria Forsblomilla Helsingissä, hinta 490 000 euroa.
Taiteen hinta on kummallinen asia. Vaikka tehtäisiin lista pelkästään tänä vuonna valmistuneista kuvataideteoksista, ei Shapiron Untitled-niminen tikku-ukko pääsisi kymmenen tai edes sadan parhaan teoksen listalle. Tästä huolimatta hinta on hurja. Kysymys ei kuitenkaan olekaan taideteoksen taiteellisesta arvosta, vaan paljosta muusta. Tämän tason taidepeli on puhdasta sijoitustoimintaa.
Kun joku tämänkin teoksen ostaa, niin jokseenkin varma voi olla, että sijoitus kannattaa. Viimeistään kun Shapiro kuolee ja uusien tikku-ukkojen syntyminen loppuu, hinta pomppaa reilusti ylös. Näin tapahtuu lähes poikkeuksetta tämän tason suuruuksille.
Shapiron veistoksiakin on pysyvästi mm. MoMA:ssa, Tate Galleryssa ja Tukholman modernin taiteen museossa.
YKSI PROSENTTI TAITEESTA
KELPAA SIJOITUSKOHTEEKSI
Taidesijoittajien määrä on kasvanut ihmisten varallisuuden lisääntymisen myötä, samoin kuvataide harrastuksena on tullut kansaa lähemmäksi ja ymmärrys on laajentunut sille, millaiset teokset voivat olla sijoituskohteita. Taidemarkkinoiden tutkija, fil. tri Pauliina Laitinen-Laiho sanoo, että kun puhutaan sijoittamisesta taiteeseen sillä periaatteella, että tarkoituksena on saada tuottoa sijoitetulle pääomalle, jää 99 prosenttia taiteesta tämän ulkopuolelle. Käytännössä siis vain yhtä prosenttia kaikista taideteoksista voidaan pitää hyvinä sijoituskohteina.
"Tästä pienestä määrästä huolimatta on kaikesta taiteesta arviolta noin 20 prosenttia laadukasta ammattitaiteilijoiden tekemää nykytaidetta, jota on kiinnostava seurata taiteellisessa mielessä. Sijoituksellisesti nämä teokset ovat kuitenkin vielä riskialttiita. Likimain noin viisi prosenttia taiteilijoista jää taidehistorian kirjoihin ja silloin jo riskit pienenevät. Näiden taiteilijoiden tuotannoista erikseen sitten valikoituvat varsinaiset taideaarteet, joita voidaan pitää sijoituskohteina. Periaatteessa arvostetuimpien taiteilijoiden onnistuneimpien teosten hintoihin eivät muoti- ja taloussuhdanteet vaikuta niin paljon", sanoo Pauliina Laitinen-Laiho.
Taideteosten arvostukseen ja hintaan vaikuttaa sekin, missä teoksia esitellään. Mitä arvostetumpi galleria, sitä parempi. Shapiron työt ovat 25.9. asti esillä Suomen ykköspaikassa Forsblomilla, joka äskettäin muutti Espalta Lönnrotinkatu 5:een; se on Suomi-yhtiölle vuonna 1911 valmistunut hieno graniittitalo, arkkitehteinä Onni Tarjanne ja Armas Lindgren. Jo sisääntuloaula taloon ja nyt myös Forsblomille on mahtava. Galleriatilan Forsblomille suunnitteli newyorkilainen arkkitehtitoimisto Gluckman Mayner Architects. Kuka näiden seinien sisälle saa teoksiaan, on erikoisasemassa. Nyt siellä on toisena taiteilijana Carolus Enckell (66).
Syksyn kuvataidetapaus on kuitenkin belgialaisen Michael Borremansin (48) näyttely Taidehallissa. Borremansin teoksissa on julmaa pelottavuutta, niissä leikitään ihmisillä salaperäisesti, minulle tuli mieleen Twin Peaks. Borremansin kuvat ovat ensi katsomalla tutunomaisia, helppoja, mutta kun pysähtyy vähän pitemmäksi aikaa, kuviin tulee säröjä, ne muuttuvat selittämättömällä tavalla oudoiksi. Teosten draama kasvaa voimakkaaksi lataukseksi, joka jää ravisuttamaan pitkäksi aikaa. Silvia Hosseini kirjoittaa osuvasti, miltä hänestä tuntui katsoessaan joitakin teoksia: "Se kun lapsena pelkäsi öisin, että komeron oven takana on joku." (www.mustekala.info)
Näyttelyn esitteessä Borremansia luonnehditaan "epäileväksi romantikoksi" - minusta romantiikka on näistä maalauksista/piirustuksista kaukana, mieluummin voi puhua tuomiopäivän julistajasta.
kari.naskinen@gmail.com
