Pygmalion ja Dorian Gray Pietarissa

Erikoisen mielenkiintoinen neuvostoliittolainen elokuvalöytö: Lenfilmin 1987 valmistama mysteeritarina taiteilijasta, joka joutuu tekemisiin elämän ja kuoleman ja ehkä jälleensyntymisenkin kanssa. Oleg Tseptsovin (66) ohjaama elokuva on aikoinaan nähty Suomessa nimellä Herra lavastaja, alkuperäinen venäläinen nimi kääntyy ”Herra suunnittelijaksi” ja nyt näin sen englanninkielisellä tekstityksellä ja nimellä Mr. Designer. Päähenkilö Platon Andrejevitsh on näitä kaikkia, mutta myös taidegraafikko ja kuvanveistäjä, joka yrittää teoksillaan voittaa kuoleman.

Vuonna 1908 Platon tekee Pietarissa kuolemansairaasta nuoresta tytöstä Anna Beletskajasta kokovartalopatsaan ja pukee sen sijoitettavaksi jalokivikauppiaan näyteikkunaan. Vuonna 1914 Platon saa ruhtinas Griljolta työtarjouksen sisustaa tämän palatsin, jolloin Platon tapaa Griljon vaimon. Mitä ihmettä, vaimohan on Anna. Ei ole, vaan nainen sanoo nimekseen Marija, eikä sano koskaan tavanneensa Platonia.

Platon ei voi uskoa silmiään. Alkaa tutkimus, ja Platon löytää hautausmaalta Annan muistoristinkin Annan nimellä. Sisustustyön edetessä elokuvan juoneen tulee korttipeli, jossa Platon voittaa Griljolta suuren summan, sitten Griljo kuolee ja Platon kosii Annaa/Marijaa. Ei ensin suostu, koska hulluhan tuo taiteilija tuntuu olevan. Myöhemmin hän kuitenkin alkaa olla suostuvainen, mutta Platonia tilanne painaa edelleen.

Platon menee ateljeehensa ja kaivaa esille Annasta tekemänsä veistoksen – tai oikeastaan se näyttää vahanukelta. Kun hän avaa sen suojakääröistä, nuken kasvot ovat mädäntyneet vanhan akan naamaksi. Mitä tämä on, kuka on silloin kuusi vuotta sitten pantu arkkuun, eikö se ole ollutkaan Anna? Oliko nukke ottanut ihmisen paikan vai päinvastoin?

Tulee mieleen kaksikin kirjallisuudesta tuttua klassikkotapausta. Ovidius kirjoitti yli 2000 vuotta sitten mytologisesta tarinasta, jossa Venus-jumalatar herätti henkiin naispatsaan, kun Pygmalion oli siihen niin silmittömästi rakastunut. Oscar Wilden romaanissa Dorian Grayn muotokuva (1890) puolestaan maalaus muuttuu rumuuden perikuvaksi ja sitten taas alkuperäiseksi, kun siihen aluksi rakastunut mies kuolee.

Platon ei näistä jutuista tiedä mitään, mutta elokuvan lopulla tulee esille vielä sekin, että kuolleen Griljon palatsissa oleva henkilökunnan edustaja kutsuu Marijaa Donna Annaksi. Tämä taas on tuttu roolihenkilö Mozartin Don Giovannista, jossa tämä oopperan nimihenkilö surmaa Donna Annan isän. Isästä tehdään komea patsas, joka oopperan lopussa tulee vaatimaan Don Giovannia parantamaan tapansa. Kun Giovanni ei suostu, hänet heitetään helvettiin. Huonosti käy Platonillekin, joka lopussa ammutaan ja ajetaan vielä varmistukseksi autolla päälle.

Mysteeri on tietenkin mysteeri, joka ei elokuvassa ratkea, ei myöskään ikuisen elämän salaisuus. Konkreettisempia asioita lähestyttäessä elokuva heijastelee sitä vuosisadan alun loistoa ja sen kyljessä kulkevaa rappiota ja kauhuakin. Kuolema ei kuitenkaan ole paha, vaan Platon kohtaa sen kuin baletissa, esteettisesti ja vain siistinä ohimosta verta vuotavana.

Tseptsovin taide-elokuvassa käytetään vuosisadanvaihteen eurooppalaisten taiteilijoiden teoksia. En sitä sektoria paljon tunne, mutta siitä kiinnostuneille nimet: Edward Burne-Jones, Arnold Böcklin, Jean Delville, John Everett Millais, Max Klinger, Odilon Redon, Franz von Stuck. Musiikki on jännittävää, säveltäjä on kovaan maineeseen uuden Venäjän alkaessa noussut Sergei Kurjohin (1954 - 1996), jonka nimellä toimii Pietarissa nykytaiteen ja valtavirran ulkopuolella liikkuvan popmusiikin museo (Lygovsky prospekt 73). Elokuvan musiikki on sekoitus rokkia ja klassista. Musiikin esittää niin ikään kovaan suosioon rokkipiireissä noussut venäläiskorealainen Kino-yhtye.

Platonin roolin näyttelee intensiivisesti Viktor Avilov (1953 – 2004), joka ulkonäöltään muistuttaa äskettäin kuollutta taidegraafikkoa ja kuvanveistäjää Matti Koskelaa. Anna/Marija on Anna Demjanenko (s. 1970). Heitä tunnetumpi näyttelijä on Griljon roolissa Mihail Kozakov (1934 - 2011).

Oleg Tseptsov ohjasi tämän jälkeen toisen elokuvan Pyhitetty (1989), jonka senkin aihe lähestyy mystiikkaa, mutta hänen muusta tekemisestään en tiedä.

Tällaisia venäläisiä elokuvaharvinaisuuksia lähettää verkkosivullaan Venäjän Helsingissä toimiva tiede- ja kulttuurikeskus.

kari.naskinen@gmail.com