Tv-sarja Urpo Lahtisesta näyttää menevän uusintana MTV3:ssa. Se on niin kelvottoman huono kuvaus Urpo Lahtisesta, että otan osaa. Lahtisen oma osa suomalaisessa lehtimaailmassa oli niin valtava, että se olisi ansainnut kunnollisen tv-ohjelman, vaikka kaupallinen yhtiö nyt tekijänä olikin. Kyllähän Lahtinenkin kaupallinen oli, ennen kaikkea, vaikka aatemaailmaltaan sosiaalidemokraattinen olikin. Toimittajanuransakin hän aloitti Kotkassa ilmestyneessä SDP:n Eteenpäin-lehdessä 1952 ja kolme vuotta myöhemmin hänet otti SDP:n tamperelaiseen Kansan Lahteen sen päätoimittaja Arvo Poika Tuominen.
Lehtimiehet Oy:n perustajana Lahtinen lopulta nousi isoon asemaan, kun yhtiön kustantamia lehtiä oli kymmeniä: Hymy, Jaana, Suosikki, Nykyposti, Nyrkkiposti, Tekniikan Maailma, Vauhdin Maailma, Alibi, Jallu, Kalle, Ratto, Maailman vahvin Nalle, Pellefantti jne. Kirjankustantajana Lahtinen räväytti tuomalla myyntiin Tamminiemen pesänjakajat 1981. Tämä kaikki alkoi kuitenkin pienestä, mutta Suomessa ennennäkemättömästä ideasta, joka kotiin maksuttomasti jaettavasta kaupunkilehdestä. Tällainen Tamperelainen alkoi ilmestyä 1957, kun Lahtinen oli stipendimatkallaan Hollannissa tutustunut ilmaisjakelulehti De Echoon.
Heti ensimmäinen Tamperelaisen numero alkoi huomiota herättävästi, kun etusivulla oli juttu työläiskirjailija Väinö Linnasta. Sisäsivuilla oli iso henkilöjuttu myös Työväen Teatterin näyttelijästä Eero Roineesta. Tämä lehtityyppi kiinnosti Lahtista niin, että myöhemmin hän osti Lehtimiehille vastaavanlaiset kaupunkilehdet Turusta ja Raumalta sekä perusti kokonaan uuden lehden Lahteen 1984. Tätä Lahtiset-lehteä lähdimme tekemään Matti Turpeisen ja Erkki Rautiaisen kanssa. Turpeinen ja minä olimme Etelä-Suomen Sanomien nuoria hurjia ja hollolalainen Rautiainen oli ollut töissä Lahden Kunnallislehdessä, jonka julkaisuoikeudet Lehtimiehet Oy osti. Tämä kauppa Eero Castrenin kanssa mahdollisti sen, että saimme samalla hänen Ecapaino Oy:stä hyvän sivunvalmistuspaikan ja -ajan. Lehden nimen kuitenkin muutimme, ja nimi-idea oli Lehtimiesten silloisen toimitusjohtajan Matti Lahtisen, joka ei kuitenkaan ollut Urpon sukulainen.
Nykyisin tämä lehtityyppi on kuitenkaan henkitoreissaan. Turkulaisen ilmestyminen on loppunut, Uusi Raumakin on nyt jotain muuta, Lahtiset loppui jo 1988 ja muuallakin Suomessa on kaupunkilehtiä lakkautettu.
Lahdessa lehden loppuun liittyi hankala episodi. Olin Urpo Lahtisen kanssa käynyt Tampereella 1988 neuvottelemassa lehden ostamisesta, mikä oli Lahtisen ehdotus, koska Lehtimiehet Oy suunnitteli yhtiön myymistä Yhtyneille Kuvalehdille. Lahtinen tiesi, että Yhtyneitä eivät kaupunkilehdet kiinnosta, joten hän ajatteli minun ottavan Lahtiset jatkaakseni. Näin asiasta sovittiinkin, mutta sitten tuli este.
Sovimme Urpon kanssa, että tapaamme taas Tampereella ja menemme KOP:n konttoriin, jossa hän takaa lehden ostamiseen tarvitsemani lainan. Kun minun piti lähteä Tampereelle, soitti edellisenä päivänä Matti Lahtisen jälkeen uudeksi toimitusjohtajaksi tullut Pekka Paavola, ettei yhtiön hallitus hyväksy Urpon kanssa sopimaamme kauppaa. Siinä meni sitten vähän aikaa ja kiukuspäissäni sanoin itseni irti. Seuraavana vuonna 1989 Lahtiset-lehti loppui, koska Yhtyneet Kuvalehdet ei sitä ostanut.
Toinen kesken jäänyt hanke Urpo Lahtisen kanssa oli, kun hänellä oli ajatuksena perustaa kerran viikossa ilmestyvä tv-lehti. Hän pyysi minua sen päätoimittajaksi, mutta en ollut alkuunkaan innostunut, koska lehden toimitus olisi perustettu Pasilaan ja minun tietenkin olisi muutettava Helsinkiin, koska Lahden - Helsingin yhteydet eivät tuolloin 80-luvulla olleet yhtä sujuvat kuin nyt. Ei käynyt, ei Helsinkiin.
Toisen tätä asiaa koskevista keskusteluista kävimme Lahtisen Ylöjärvelle Näsijärven rannalle rakennuttamassa ”graniittilinnassa”. Mahtava rakennus, ja meikäläiselle maallikolle häkellyttävän hieno yksityinen taidekokoelma, jonka Lahtinen siinä illan aikana esitteli: Chagall, Dali, Miro, Picasso… Yhteensä satoja teoksia.
PESÄPALLO- JA
KYYKKÄMESTARUUDET
Kerran vuodessa kävimme koko Lehtimiesten porukka Tahkovuoressa, jonka Lehtimiehet Oy silloin omisti. Vauhtia oli, vaikka aivan kaikki yli 300 ihmisen henkilökunnasta ei reissuun lähtenytkään.
Joitakin työpalavereitakin siellä näön vuoksi pidettiin, mutta pääasia oli viihde. Urheilu kuului myös tähän viihdeosuuteen. Kaupunkienvälisissä otteluissa Lahti pärjäsi erinomaisesti. Yhteä vuonna voitimme pesäpallomestaruuden, joskin jouduimme hankkimaan pientä baarikorvausta vastaan täydennyspelaajia siirtolistalta, koska oma joukkueemme ei aivan riittänyt. Meidän kolmen toimittajan lisäksi omia pelaajiamme olivat Pertti Louhivaara, Helge Svenström ja Antti Vilppunen, joka oli tuolloin yhtiön kaupunkilehtiyksikön johtaja. Antti Vilppunen on näitä tuttuja Lahden Vilppusia Malskilta, LSK:lta ja Salpausselän kisoista.
Sitten oli sellainen sääntö, että voittaja saa valita seuraavan vuoden joukkuepelilajin, ja kun me valitsimme kyykän ja harjoittelimmekin etukäteen, voitimme senkin.
Alkusyksystä 1984 Nilsiän urheilukentällä järjestettiin Los Angelesin olympiakisojen jälkiolympialaiset. Niistä en muista muuta kuin Hymyn toimittajan Erkki Wessmanin 100 metrin juoksun, joka kumoon kellahtamisten takia vaikeana aamupäivänä vei viisi minuuttia.
Turpeisen Masa muisteli eilen niiden kisojen palkintojenjakoa. Urpo Lahtinen oli kentällä asiakirjasalkkunsa kanssa ja jakoi sieltä dollarinseteleitä, voittajille enemmän kuin muille. Sitten yökerhossa kävi vain niin, että siellä maksuvälineiksi kelpasivat vain dollarit. Meniköhän fifty fifty?
Yökerhon jälkeen kävi kerran niin, että että menin väärään yöpymismökkiin. Avaimet sopivat, mutta kun jotkut olivat säästäneet dollarinsa ja jättäneet yökerhon väliin, sanoin huomenta ja lähdin etsimään omaa mökkiäni.
Turpeisella oli muutakin vapaa-ajanharrastusta Lehtimiesten porukoiden kanssa, sillä hän oli jäsenenä Lehtierä ry:ssä, jolla oli oma eräkämppäkin Keuruulla. Nimi oli passeli, sillä yhtiön julkaisuvalikoimassa oli myös Erä-lehti.
Lahtiset oli mukava työrupeama. Mitähän olisi lopulta tapahtunut, jos Paavola ei olisi estänyt kaupantekoani Urpon kanssa? Ei olisi Masakaan palannut Ilmarisentielle, vaan olisimme panneet lisää kierroksia koneeseen.
kari.naskinen@gmail.com
