Helsingin kaupunginteatterin mainoslehdessä ennen syyskauden alkua kehuttiin, että Juha Jokelan uusi näytelmä on hulvattoman hykerryttävän riemastuttava komedia. Jokelan liike-elämää käsittelevät näytelmät Mobile Horrorista (2003) alkaen ovat olleet teräviä havaintoja bisnesmaailman armottomuudesta ja huonosta osaamisesta, mutta nyt tämä Let´s play business on surkeuden huippu, eilenkin se levis liian isolle näyttämölle kuin Jokelan eväät.
Väliaikakahveilla samassa pöydässä istunut hesinkiläinen pariskunta oli vielä jyrkemmin samaa mieltä, mies (n. 70) sanoi heidän käyvän paljon teatterissa ja tämä esitys on nyt huonointa teatteria, mitä olivat koskaan nähneet. Pelkkää kaaosta esitys onkin. Epäjohdonmukaista ja epäseölvää puhetta paljon, liikettä koko ajan sekä henkilöillä että lavasteilla. Kaiken lisäksi tämä konsulttitoimisto HX:n sekava tarina on sekoitettu kaupunginteatterin omaan sählinkiin, kun kysymyksesä on rakenteeltaan teatteria teatterissa -näytelmä. Lopputulos on pelkkää hulvatonta sanallista ja liikunnallista kohellusta. Ei hykerrytä. Toisaalta ei lopulta ole tarkoituskaan, kuten Jokela kirjoittaa ohjelmalehdessä: "Näyttämölliset mieltymykseni liittyvät yleensä aivan muihin asioihin kuin hauskuuteen." Mutta eivät ne muutkaan mieltymykset mene nyt perille, koska mistään ei saa kunnon otetta.
Jokelan yritys on ilmeisesti ollut kuvata työntekijöiden paineita ammattitaidottomien johtajien hiostamina nykyisen liike-elämän kurimuksessa. Osaamisen on keskityttävä esittämiseen siitä, että ammattilaisia ollaan, hallitaan resurssit asiakasrajapinnassa, että tahtotila ja yhteisöohjautuvuus saavuttavat kohtaannon ja että kaiken pohjana on jatkuvasti uudistuva luovuus. Tässä on samoja elementtejä kuin Jokelan Esitystalous-trilogiassa Espoon kaupunginteatterissa 2010-18, jossa koko elämä oli pelkkää esittämistä ja vertautui liike-elämän osalta Jari Sarasvuon lanseeraamaan huomiotalouteen. Nytkin johtajat ”esittävät” työntekijöille, jotka taas ”esittävät” yrityksen osaamista asiakkaille.
Esittäminen ja huomion herättäminen on tärkeämpää kuin todellinen sisältö. Nyt Jokelan eväät tästä aiheesta on kuitenkin syöty, eikä auta, vaikka hän itse on ohjannutkin näytelmänsä.
Kovin nahistuneeksi jää sekin aihe, jossa vatvotaan firman edellisen johtajan edesottamuksia, koska tämä menneiden vuosikymmenten autoritaaristen johtajien käsittely on jo kyllästymiseen asti puitu.
JOTAIN HYVÄÄKIN
Teatterin pihan parkkimittarilla oli Hkt:n vahtimestari neuvomassa meitä vieraspaikkakuntalaisia, miten taas kerran uudistettu laite toimi. Näiden kanssahan on usein ongelmia, kun Helsingissä on erilaisia mittareita kuin meillä kotona. Hankalimpia Helsingissä ovat ne, joista voi ostaa myös linja-autolippuja. Nyt selvisi koko homma pankkikortin lähimaksulla puolessa minuutissa.
kari.naskinen@gmail.com
