Teollisuusrobotiikan suunnittelija ja elektronisen musiikin varhainen suomalainen kehittäjä Erkki Kurenniemi (1941 - 2017) sanoi vuonna 2000, että ”tietokoneen raakakapasiteetin pitäisi olla ihmisaivojen tasalla 2040, no, sanotaan vaikka 2100. Jos silloin arkistoni syötetään kvanttiaivosimulaattoriin, siltä menee tietysti aikansa orientoitumiseen. Se tietää, ettei se ole ´sama´ kuin kuin minä, mutta se voi yrittää parhaansa.”
Kurennimen (kuvassa) tätä pohdintaa on nyt julkaistu Tutkijaliiton uuden jukaisusarjan Paran ensimmäisenä numerona Para 01 (2025), jonka sisältönä on Helsingin yliopiston filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen dosentin Tanja Tiekson essee ”Kokeellisen musiikin hiljaisuudet”. Essee laajenee otsikkoaiheestaan koko avangarden olemukseen käsitellen paljon myös John Cagen teoksia, joita esitettiin Viitasaarellakin Musiikin aika -festivaalilla 1983 (Hakkaraisen Teukka ei kuulemma ollut paikalla).
Kurenniemi on mukana esseessä sillä tavalla, että Tanja Tiekso julkaisee siinä otteita käymästään sähköpostikeskustelusta Kureniemen kanssa. Pitkissä kirjoituksissaan tuolloin vuonna 2000 Kurenniemi sanoi vanhan kysymyksen aineen ja hengen suhteesta kadonneen, de facto, kun on alettu ymmärtää hardwaren ja softwaren suhde. Aineen ja hengen suhteen läheisyyttä Kurenniemi kuvasi niinkin, että sielu on yhtä kuin algoritmi: ”Jonkin tietokoneohjelman algoritmillahan tarkoitetaan siinä mielessä abstraktia periaatetta, että sama algoritmi voidaan kirjoittaa suunnilleen millä tahansa ohjelmointikielellä. Kysymys kuuluu, mikä on yksinkertaisin algoritmi, jolla voi sanoa olevan itsetietoisuus (self-awareness)? Pelkään että teologian koulutus ei tarjoa ajanmukaisia välineitä näiden kysymysten pohtimiseen.”
En onneksi joutunut näin hankalien asioiden kanssa tekemisiin, kun aikoinaan toimittajana kävin haastattelemassa Kurenniemeä Porissa, jossa hän toimi teollisuusrobottien ohjausjärjestelmien suunnittelijana Rosenlewilla 70-luvun jälkipuoliskolla. Minua kiinnosti robotiikan ja koneellisen musiikin lisäksi Kurenniemen tekemät kokeelliset lyhytelokuvat, kun olin itsekin harrastanut sellaisten väsäämistä. Nykyisin ainakin osa näistä Kurenniemen 16 mm:n elokuvista on Kiasman hallussa ja niiden digitoituja kopioita ehkä pääsee katsomaan Kiasman kirjastossa. Osa elokuvista on Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa.
Silloin Porissa ei Kurenniemi näyttänyt elokuviaan, enkä minä puhunut omista 8 mm:n taide-elokuvayrityksistäni. Tanja Tiekso sen sijaan kertoo nyt Kurenniemen elokuvista, joista esimerkiksi neljä minuuttia kestävässä Tavotellussa kaunottaressa esiintyvät omina itsenään mm. Otso Appelqvist, Peter von Bagh, Otto Donner, Eija Pokkinen, Tuula Saarikoski ja Elina Salo.
DIMI IS DEAD
Tanja Tiekson esseen nimi tulee Kurenniemen yhdestä elektronisesta soittimesta Dimi O:sta, joka nyt on jo kuollut. Nyt kuitenkin muutama jälkihavainto amerikkalaisesta John Cagesta (1912 - 1992), joka tuli maallikoillekin kuuluisaksi lehtijutuista. Niissä kerrottiin varsinkin hänen avantgardesta teoksestaan 4´33”, josta puhuttiin neljänä minuuttina täydellistä hiljaisuutta. Tarkkaa kestoa ei kuitenkaan ollut, vaan teoksen jokaisen kolmen osan nuottien kohdalle oli vain merkitty ”tacet” (vaikeneminen, tauko). Kappaleen nimessä on kuitenkin tuo 4´33” eli kesto on sen mukaan 273 sekuntia (absoluuttinen nollapiste on -273,15 astetta).
John Cagen (kuvassa) teoksen kantaesitys oli 1951 Woodstockissa New Yorkissa, jossa sen esitti pianisti David Tudor. Suomen-kantaesitys oli 1962 Helsingissä tai Jyväskylässä, joissa Suomen musiikkinuoriso ry. järjesti nykymusiikkikonsertteja. Ne saivat lisänimekseen ”lastenkamarikonsertit” säveltäjätohtori Nils-Eric Ringbomin arvostelusta, jossa hän kirjoitti ko. konserttisarjan ensimmäisen konsertin olleen vain ”hillitöntä ja tarkoituksetonta lastenkamarimekkalaa”.
kari.naskinen@gmail.com
