lauantai 2. joulukuuta 2023

Sen täytyi tapahtua


Elokuvatilastoistani näkyy, että Jean-Luc Godardin Sen täytyi tapahtua sijoittui vuoden 1964 listallani kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Se on sama elokuva, jonka nimi joskus myöhemmin muutettiin Keskipäivän aaveeksi. Muutoksen takana oli varmaan se, että haluttiin elokuvalle lisää tunnettuutta, koska elokuva perustuu Alberto Moravian romaaniin, jonka suomalainen nimi on Keskipäivän aave. Elokuvalle tämä nimi on kuitenkin kelvoton, koska siinä ei ole lainkaan mukana sitä romaanin kohtaa, jossa mies veneretkellä kohtaa kuolleen rakastettunsa harha-aistimuksena ”keskipäivän aaveena”. Vastaavanlaiset hallusinaatiot kokevat The Crownissa Elisabet ja Charles, jotka tapaavat Dianan tämän kuoleman jälkeen.

Sen täytyi tapahtua oli parempi nimi, koska kahden ison ongelman ratkeaminen odotti vääjäämättä tapahtumistaan ja tapahtuivat myös. Parempi on kuitenkin Moravian romaanin italiankielinen nimi Il Disprezzo, Godardin elokuvalle siitä antama ranskannos Le mépris ja edelleen elokuvan englanninkielinen nimi Contempt, jotka kaikki tarkoittavat halveksuntaa ja ylenkatsetta. Tämä nimenomaan on romaanin keskeinen asia, kun Emilian rakkaus Riccardoon loppuu kahden avioliittovuoden jälkeen muuttuen kylmyydeksi ja Riccardoa alentavaksi ylenkatseeksi.

Elokuvassa heidän nimensä ovat Camille ja Paul, joka ei saa selvää, mistä muutos johtuu.
Epäilys tosin on, että syynä on Camillen rakastuminen toiseen mieheen, jonka Paul hyvin tuntee. Paul on täysin toivoton ja voi sanoa vain viimeisen tuomion syntisten lailla: ”Vuoret, langetkaa minun päälleni.” Tämän päivän Helsingin Sanomissa on sopivasti iso juttu kylmistä avioliitoista, jollaiset voivat sairastuttaakin ihmisen sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Romaani on psykologinen, traaginen rakkauskertomus ja elokuva on Godardin yksi tyylikkäimmistä. Siinä on kysymys rinnakkaistarinana Odysseuksen ja Penelopen rakkaudesta, josta ollaan tekemässä elokuvaa Caprilla. Saksalaisella ohjaajalla on aivan oma selityksensä Odysseuksen kymmenen vuotta kestäneisiin harharetkiin: Odysseus viipyy pois kotoa, eikä tule Ithakaan, koska ei enää rakasta Penelopea. Jo lähtö Troijan sotaan johtui tästä, sillä Odysseus olisi kyllä voinut lähettää sinne ison komennuskunnan ja jäädä Ithakaan Penelopen luo. Eikä ohjaaja pidä edes Odysseuksen kohtaamia kaunottaria syinä viivyttelyyn, vaan kysymys on pelkästään Odysseuksen piilotajunnasta, joka jatkuvasti antaa hänelle tekosyitä pysyä reissun päällä. Ohjaaja sanookin, että hänen elokuvastaan tulee vertauskuva aviolliselle vastenmielisyydelle. Ei mitenkään tavaton aihe.

Riccardo on palkattu elokuvan käsikirjoittajaksi, mutta hän ei hyväksy saksalaisohjaajan tulkintaa ja paheksuvasti vertaa sitä suurinpiirtein James Joycen näkemykseen, jonka mukaan Odysseus oli aisankannattaja, onanisti, tyhjäntoimittaja ja mitätön oikuttelija.

FRITZ LANG ja BB

Ohjaajan nimi on romaanissa Rheingold. Kova juttu on, että Godard sai elokuvaansa ohjaajan rooliin Fritz Langin, joka oli 1924 tehnyt elokuvan Die Nibelungen, ja siinä reininkullastakin taistellaan. Lang esiintyy elokuvassa omalla nimellään. Tosin Moraviakin viittaa kevyesti Langiin, vaikka sanookin, että Rheingold ei ole G.W. Pabstin tai Langin luokkaa.

Yhtä hieno valinta Camillen rooliin oli
Brigitte Bardot. Seitsemän vuotta aiemmin ”Jumala oli jo luonut naisen” ja muutenkin BB oli huipulla. Rheingold tosin sanoo, ettei Jumala ihmisiä luonut, vaan ihmiset loivat jumalan. BB joka tapauksessa on ”jumalainen”. Ei tähän rooliin olisi Anna Karina istunut. Moravia kuvailee (1954) omaa Emiliaansa kuin olisi nähnyt silmissään BB:n (Riccardon sanoin):

”...
hänen alaston vartensa näytti minusta suurelta ja mahtavalta, vaikka hyvin tiesin, ettei hän ollut mikään suurijäseninen tai massiivinen tyyppi. Hänellä oli kauneimmat olkapäät, kauneimmat käsivarret ja kaunein kaula, mitä olin koskaan nähnyt. Ne olivat ääriviivoiltaan pyöreät, täyteläiset, elegantit ja liikkeiltään viehkeät. Kasvot olivat tummat, nenä selväpiirteinen ja ankaramuotoinen, suu mehevä, tuore, naurava, hampaat säännölliset ja hohtavan valkoiset sekä aivan kuin niiden pinnassa aina olevan kosteuden kiillottamat; silmät olivat hyvin suuret, kastanjan ja kullan ruskeat; niissä oli aisti-iloinen ja joskus, hänen antautuessaan vaistojensa ja aistiensa valtaan, kummallisen eksynyt , salaperäinen ilme. - - - hänen uumiensa joustava kepeys korosti hänen lantionsa ja rintansa ääriviivoja; ehkä ylvään ja arvokkuutta uhkuvan käyntinsä vuoksi; ehkä pitkien ja puhdasmutoisten jalkojensa nuorekkaan voiman takia. Hänessä oli sanalla sanoen tuota sulon ja arvokkuuden tyyntä, luonnollista ja tiedotonta viehätystä, joka voi olla lähtöisin vain luonnosta itsestään.”

Elokuvassa Camille ja Paul eivät rakastele, mutta kirjassa kerran, uuden asunnon tomuisella kaakelilattialla, ikkunan alla. Paul tunsi Camillen intohimon, mutta se kohdistui vain välillisesti häneen, uuden asunnon ostajaan.

Yhdessä vaiheessa Camille on kuin
Johannes Vermeerin helmikorvakoruinen tyttö. Tällaisia viittauksia muihin taideteoksiin elokuvaohjaajat harrastavat. Cinecittassa keskustellessaan Riccardon ja Langin taustalla ovat seinällä Alfred Hitchcockin Psykon ja Howard Hawksin Hatarin mainosjulisteet sekä kaupungilla elokuvateatterin seinällä Joseph Loseyn 24 tuntia armonaikaa ja Roberto Rossellinin Matka Italiassa. Tällaiset ovat aina kunnianosoituksia vanhoille mestareille, mutta usein muutakin: Paulin tilanne on psykologisesti vaikea, hän on itse kuin metsästyksen kohteena ja armonaikaa täällä Italiassa ei tunnu olevan enää pitkään.

Camille kuolee auto-onnettomuudessa lähtiessään pois Caprilta kohti Roomaa elokuvan tuottajan Jeremy Prokoschin kanssa. Ehkä tämä oli myös alkupiste Godardin neljä vuotta myöhemmin tekemälle liikennekatastrofielokuvalla
Week-end.

Näyttelijät:
Camille – Brigitte Bardot
Fritz Lang – Fritz Lang
Paul –
Michel Piccoli
Jeremy –
Jack Palance
Kameramies – Raoul Coutard
Ohjaajan assistentti – Jean-Luc Godard

Kirjan suomensi 1956
Kai Vuosalmi, joka käyttää Homeroksesta genetiivimuotoa Homeroon, vaikka suomen kielen taivutuksessa sen pitää olla Homeroksen. Hauska sanavalinta on, kun Riccardo käynnistää auton: ”Sytytin moottorin.”

kari.naskinen@gmail.com