Ruotsi syntyi ja tyrannia alkoi

Yli vuosi on puhuttu itänaapurin kaameasta tyrannista. Nyt kun Kustaa Vaasan kruunaamisesta Ruotsin kuninkaaksi ja samalla Ruotsin valtion perustamisesta tulee tänään 6.6. kuluneeksi 500 vuotta, on hyvä tarkastella myös länsinaapurimme asioita. Internetistä tätä juhlapäivää ja -vuotta selatessa tulee näkyville loputon määrä asiaa, sillä juhlavuosimerkintä on liitetty kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Varmaan siellä tänään on isot kalenat.

Nyt ovat asiat Ruotsissa mallillaan, mutta kun elettiin vuotta 1523, tilanne oli jokseenkin samanlainen kuin Putinin Venäjällä tällä hetkellä. Kustaa Vaasa uhmasi kaikkia vähänkin vastahankaan asettuneita, sillä hän oli tyranni, despootti, itsevaltias, joka ei sietänyt rinnallaan ”muita jumalia”. Ei mennyt kuin parikymmentä vuotta Kustaa Vaasan kruunaamisesta, niin koko maa oli tämän yhden ihmisen kontrollissa. Kustaa Vaasa oli puristanut miltei hengiltä katolisen kirkonkin ja ottanut tämän instituution johdon omiin käsiinsä.

Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että samalla kuningas kehitti järjestelmällisesti valtakuntaansa. Kun uutta ja parempaa tehtiin, se herätti tietenkin myös vastustusta, esimerkiksi sellainen ikävä asia kuin verotuksen kiristäminen. Kapinat kuitenkin murskattiin ja modernin keskushallinnon rakentaminen meni eteenpäin.

Koska uudistukset olivat monien mielestä turhia ja varsinkin outoja, niiden puolesta piti valehdella. Sotien aikana kuninkaan valetehdas trolleineen oli aktiivisimmillaan, kuten se näinä aikoina on myös Venäjällä. Putinista poiketen Kustaa Vaasa käytti myös sitä keinoa, että uhkasi erota, vaikka ei sitä tietenkään oikeasti tarkoittanut. Putin ei tähän uskalla mennä, koska siihen saatettaisiin tarttua hanakasti.

Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun sanoi Sauli Niinistö, että nyt Putinin naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät. Historiantutkija Heikki Ylikangas on kirjoittanut Kustaa Vaasan hirmuvallasta samassa hengessä: ”Kun voima hallitsijan liepeillä kasvoi ja hänen ympäristössään samassa määrin vähentyi, verhon takaa työntyivät näkyville toisen miehen kasvot. Niistä hohkasivat ulos viha, raakuus ja julmuus.” (Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa, Siltala 2021)

Kustaa Vaasa oli sokaistunut vallastaan ja väkivallastaan niin, ettei hän tehnyt eroa vallankäytön ja oikeudenkäytön välillä. Tästäkin huolimatta hänestä käytettiin sekä kansan että hallintoherrojen keskuudessa maanisä-nimitystä. Ylikangas kirjoittaa, että tätä kunnioittavaa nimitystä käytettiin 1900-luvun lopulle asti myös koulutettujen tutkijoiden kirjoittamissa historioissa. Nyt juhlavuonna kirjoitetaan jo enemmän diktaattorista, vaikka Kustaa Vaasa olikin luonut perustan pysyvälle Ruotsin kansallisvaltiolle.

Putinin Venäjällä vastustajia putoilee ikkunoista. Kustaa Vaasan ei tarvinnut järjestää tällaisilta vahingoilta näyttäviä onnettomuuksia, vaan epäkelvot tyypit vain teloitettiin ja kutsuttiin vielä ihmiset katsomaan, että taas katkeaa kaula hyvinvoinnin vastustajilta, esimerkiksi väärään suunnan papeilta. Vuonna 1525 Kustaa Vaasa otti haltuunsa Kalmarin linnan, kun lupasi sitä miehittäville 80 saksalaiselle palkkasotilaalle antautumista vastaan ”hengen kunnian”. Kun antautuminen toteutui, sotilaat mestattiin tai teilattiin.

Vastaavanlaisia ja häjympiäkin esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla. Merkillepantavaa näissä yhteyksissä oli myös, että teloitusten jälkeen Kustaa Vaasa takavarikoi mestattujen omaisuuden itselleen, ei kruunulle. Tässä mielessä sopivimpia tapettavia olivat sen ajan oligarkit.

Kustaa Vaasa perusti myös erikoistuomioistuimen poliittisiin virheisiin syyllistyneiden tuomitsemiseksi. Pääsääntöisesti annettiin vain kuolemantuomioita, mutta jos joku selvisi isoilla sakoilla, ne menivät kuninkaan omaan kassakirstuun.

Heikki Ylikangas näkee Kustaa Vaasan ja Ruotsin tilanteet 500 vuotta sitten sellaisina, että niitä oli vaikea torjua, koska alkanut prosessi ja sen lopputulos olivat kulultaan omana aikanaan yhtä yllättäviä ja odottamattomia kuin ovat tietyt ydintapahtumat tänä päivänä. Silloin kun isot prosessit ovat kesken, ei moni pysty ennustamaan, mitä tuleman pitää. Näin oli myös 500 vuotta sitten. Kun uusi kuningas Kustaa Vaasa joukkojensa kärjessä ratsasti 17.6.1523 Tuholmaan murskattuaan Kalmarin unionin ja sen hallitsijan Kristian II:n, otettiin hänet vastaan suurena vapaussankarina. Perusteita tietenkin oli: hän oli vapauttanut Ruotsin irti unionista ja Tanskasta; samaan ei Norja kyennyt, vaan se jäi Tanskan yhdeksi maakunnaksi vielä 300 vuodeksi.

PAHAT RUHTINAAT
OVAT MAANVAIVOJA

Me olimme tietenkin mukana tässä Ruotsin ja Suomen yhteisessä historiassa. Petri Karonen sanoo kirjassaan Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521 - 1809 (SKS, 2020), että suomalaiset aatelismiehet oppivat vikkelästi sen, miten pitää tekonsa ja sanansa asetella, ettei kaula katkea: piti ymmärtää, että oli vain yksi Jumala ja yksi kuningas, joista käytännössä tärkeämpi kumarrettava oli kuningas. Jyväskylän yliopiston Suomen historian ja etnologian professori Karonen kirjoittaa, että Kustaa Vaasa oli ahne ja häikäilemätön, jonka vallanhimoon liittyi freudilaisuuden valossa kevyt perversion löyhkä. Joka tapauksessa Ruotsin ja Suomen yhteinen historia vuoteen 1809 asti oli merkittävä eurooppalainen menestystarina. Tämän ajanjakson Eurooppaa horjuttaneiden muutosten myllerryksessä Ruotsi onnistui yhtenä harvoista isoista valtioista säilyttämään kukoistavan itsenäisyytensä.

Suomen kannalta yksi merkittävä tapahtuma oli, että Kustaa Vaasa perusti sataman ja Helsingin kaupungin 12.6.1550. Suomessa hän oleskeli lähes vuoden Venäjää vastaan käydyn sodan aikana 1555-57. Tämä sota jäi historiaan senkin takia, että kuninkaan käskystä yhtenä rauhanneuvottelijana Moskovassa ollut Turun piispa Mikael Agricola kuoli kotimatkalla rekeensä Kuolemanjärven Kyröniemessä. Paavo Haavikon näytelmässä Agricola ja kettu (1960) kuvataan voimasuhteiltaan kahden eriparisen valtion rauhanneuvottelut, jotka rinnastuvat uudempaan historiaan siinä, että Haavikko näki Agricolassa Paasikiven ja Iivana Julmassa julman Stalinin.

Mitähän puolta Kustaa Eerikinpoika Vaasassa tänään korostetaan? Ehkä esille otetaan myös kuninkaan kanslerina 500 vuotta sitten toimineen Olaus Petrin Ruotsin kronikan toteamus: ”Pahat ruhtinaat ovat maanvaivoja, joilla Jumala rankaisee kansaansa.” Kronikka poistui kuninkaan pannasta vasta Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen. Siinä sanotaan myös: ”Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää.”

Erinomaisen Kustaa Vaasa -historiikin voi lukea netistä Suomen kansallisbiografiasta, johon sen ovat laatineet Heikki Ylikangas ja professori Kari Tarkiainen.

kari.naskinen@gmail.com