Se se vaan on sillä lailla,
että tässäki maassa on,
sitä on paljon mälsää.
Kävin kaupungilla tarkastamassa, mikä on tilanne näin ennen vaalipäivää. Asioitakin oli. Ensin menin Pentikin myymälään, josta halusin ostaa tänä vuonnakin keraamisen pääsiäismunan, jollaisia Pentik on viime vuosina aina pääsiäiseksi tehnyt. Nyt ei kuitenkaan löytynyt, koska kauppa oli muuttanat viereisestä Trion kauppakeskuksesta Seurahuoneen viereen niin pieneen liiketilaan, etteivät sinne kaikki tavarat mahtuneet - "meidän toisessa kaupassa voisi olla", sanoi tyttö (8 km).
Takaisin kadulle, jossa Tampereen Ilveksen pelaajat parveilivat niin, että aikuiset eivät vastaan tullessaan mahtuneet jalkakäytävälle, vaan piti väistää seitsemän jannun rintamaa sivuun. Olivat jo eilisen voiton jälkeen leuhkoja ja varmoja SM-mitaleiden saamisesta.
Kadun toiselle puolelle Sokokseen, jonka alakerrassa olevassa ruokakaupassa en ollut käynyt pitkään aikaan, koska protestoin ABC-ketjua sen pyrkiessä tappamaan kaikki yksityiset bensa-asemat lähettyviltään. Kiersin myymälän, mutta maitokaappia en löytänyt. Nyt jo otti päähän niin, että jätin leipä- ja pullaostokseni sinne ja menin viereiseen viinakauppaan. Siellä jouduin kassalla yhden vanhan äijän takia seisomaan tolkuttoman kauan, kun se ei osannut maksaa kortilla. Pitäisi vanhoilta ilmisiltä vaatia kaupoissa rahalla maksaminen. Jätin votkapullon ostamatta ja ajattelin mennä Sykkeen Alkoon.
Auton olin jättänyt Trion parkkihalliin, josta sitä nyt hakemaan. Maksuautomaatti ei kuitenkaan tunnistanut rekkariani. Piti soittaa johonkin ja sieltä kysyttiin, onko autoni niin likainen, että parkkihallin kamera ei ole pystynyt lukemaan rekisterikilpeä. En aja kuraisella autolla ja juuri eilen olin autoni kiiltäväksi pesettänyt. Päästivät kuitenkin ulos.
Sykkeen Alkosta sain tarvitsemani, ja tarve oli kyllä lisääntynytkin. Sitten kadun toiselle puolelle Citymarkettiin, kun meidän Ulla oli pyytänyt tuomaan kauppareissultani kanankoiven. Tässä vaiheessa jo arvasin, ettei ole, ja niin siinä kävikin, joten ostin kuusi niitä sellaisia pienempi broilerinosia. Olivat niin pahasti ylimaustettuja, että kotona Ulla pani minutkin syömään, vaikka en broilerista tykkää.
Citymarketissa menin itsepalvelukassalle, jossa kone kieltäytyi lukemasta Kalinka-jugurtin viivakoodeja, kun ilmeisesti luuli, että kysymyksessä on venäläinen pakotejugurtti, on kuitenkin suomalaista Arla Oy:n jugurttia.
Ei sitä tartte edes paljon kavereilta kysellä,
kun vaan viittii vähänkin
tsiikata ympärilleen,
kaiken maailman törpötkin
ne luulee olevansa vaikka mitä.
(Osa niistä oli tänään torilla ja yhdet olivat eilen yhteiskunnallisessa oksennuselokuvassa, jonka katsoin.)
kari.naskinen@gmail.com
