Päijät-Hämeen
tutkimusseuran vuosikirjassa 2022 pohdiskellaan identiteetin
merkitystä sekä paikan että ihmisten kannalta. Päijät-Häme ja
Lahti ovat tässä suhteessa ongelmallisia, sillä Päijät-Häme on
virallisesti ollut oma maakuntansa vasta noin 30 vuotta ja Lahti oli
pitkään Suomen nuorin kaupunki, ennen kuin kuntalakia muutettin ja
mikä tahansa pikkupaikka sai halutessaan ottaa itselleen
kaupunkinimityksen. Tämä nuoruus ei ole muodostunut alueen
identiteetiksi, ja vuosikirjassakin todetaan henkilöistä
puhuttaessa, että ”identiteettimme syntyy ja vahvistuu
elämänkokemusten kautta”. Muualla maassa on kuitenkin sellaista
kokemusta syntynyt, että Lahti on Suomen Chicago.
Tätä
ei vuosikirjassa käsitella, vaan koko kirjan teemana on
päijäthämäläinen koulutus.
Koulu
on yksi tärkeimpiä ihmisen identiteetin rakennuspalasia.
Identiteetti muistuttaa identifiointia, tunnistamista tai
tunnistautumista. Kirjan esipuheessa sanotaan, että identiteetti ei
kuitenkaan kytkeydy vain ihmisen omaan elämänkokemukseen, vaan myös
ryhmiin, joihin samaistumme. Samalla kun samaistumme joihinkin,
erottaudumme joistakin toisista. Koulu on tällainen samaistumisasia.
Kun nuori ihminen käy yhtä ja
samaa koulua vuosikausia
juuri oman kehittymisensä ratkaisevina aikoina, niin vahvan jälkensä
se jättää.
Koulun kanssa käy samalla tavalla kuin
sotaväelle: kenkut asiat unohdetaan tai jos niitä myöhemmin
muistellaan, ne käsitellään huumorilla. Kun oppikoulussa jäätiin
ennen luokalle, niin nekin tulkitaan nyt vain oppimisen kannalta
oikeiksi ratkaisuiksi.
Koulut
ovat aina olleet paremmusvertailussa. Luultavasti
kaikissa kaupungeissa Lyseon pojat pitävät kouluaan selvänä
ykkösenä, ehkä
nykyisin tytötkin. Toisaalta on sellaisia ”eliittikouluja”,
kuten yksityinen
Lahden yhteiskoulu, jonka käyneet arvostavat koulunsa tietenkin
Lyseon ohi. Oma oppikouluni oli Jyväskylän Lyseo, jonka
paremmuudesta ei tarvinnut edes kiistellä. Yksityiset oppikoulut
olivat Jyväskylässä niitä, joihin joutui, jos ei pärjännyt
Lyseon pääsykokeissa.
Varsinkin savolaiset ovat tässä omakehussa mestareita. Kun kuuntelee tai lukee Lasse Lehtisen ja Erkki Liikasen koulujuttuja, tuntuu kuin Kuopion ja Mikkelin lyseot olisivat maailman parhaat koulut.
Lahden yhteiskoulussa on kahden
suurmiehen muistolaatatkin, presidentti J.K.
Paasikiven ja
tutkimuskatkailija, diplomaatti
G.J.
Ramstedtin.
Tutkimusseuran vuosikirjassa Paasikivestä kirjoittaa Lahden
kansanopiston entinen rehtori Ville
Marjomäki
sekä
Ramstedtista Helsingin
yliopiston entinen professori Antti
Karisto ja
Päivälehden arkistossa tutkijana työskentelevä Janne
Ridanpää.
Monet opettajat olivat aikoinaan paikkakuntiensa
merkkihenkilöitä, edustivat sivistyneistöä, jota houkuteltiin
myös politiikkaan. Paasikiven historian kaikki tuntevat, mutta samaa
lajia harrastuksiltaan ja toimeliaisuudeltaan oli myös Ramstedt. Hän
oli talvella 1903 tuurannut LYK:ssa sairauslomalla ollutta
venäjänopettajaa, saanut vakituisen opettajanviran keväällä 1905
ja oli
keväällä
1906 jo
perustamassa Lahden nuorsuomalaisten
yhdistystä. Kaupunginvaltuustoon
Ramstedt valittiin 1912.
Eduskuntaankin Ramstedt yritti
1908.
Yhdessä vaalitilaisuudessa Hollolan Tennilässä äänessä olivat
erityisesti Ramstedt ja Edistyspuolueen ehdokkaana ollut Lahden
kansanopiston rehtori Rope
Kojonen.
Nuorsuomalaisten Lahden
Lehti kehui
Ramstedtin esitelmän sisältöä ja puhujan ulosantia, mutta
vanhasuomalaisten Lahti-lehti
haukkui pystyyn: ”Mitä tohtorin puheeseen tulee, niin olihan se
sentään mukiin menevä siinä suhteessa, että nekin, jotka ovat
tähän saakka epäilleet hänen haukkumiskykynsä ja halunsa, voivat
nyt tästä luulostaan luopua.”
RAMSTEDT
YLIOPISTOA
HANKKIMASSA
Vuonna
1910 piti Suomalainen tiedeakatemia kevätkokouksensa Lahdessa. Sen
yhteydessä kansanrunoustieteen professori Kaarle
Krohn kirjoitti,
että ”jos yliopisto maaseudulle tulee, sen pitäisi olla niin
likellä Helsinkiä kuin suinkin sekä kirjaston että henkisen
yhteyden vuoksi”. Lahdessa tähän ehdotukseen tartuttiin heti ja
valtuusto asetti asiaa edistävän korkeakouluvaliokunnan, jonka
puheenjohtajaksi nimitettiin Ramstedt. Vuonna 1911 valiokunta
julkaisi Ramstedtin tekemän kirjasen ”Korkeakoulukysymyksiämme”.
Monet maakuntalehdet tukivat Lahden hanketta, samoin
pääkaupungissakin muut paitsi Helsingin Sanomat. Ramstedt lähetti
Helsingin Sanomien toimitukselle ja päätoimittaja Eero
Erkolle monta
kirjoitusta, mutta lehti ei niistä yhtään julkaissut. Vielä 1917
kansantaloustieteen
professori, pian pääministeri
J.H.
Vennola (Edistyspuolue)
piti
puheessaan Lahtea hyvinkin mahdollisena erityisesti käytännöllisen
maataloudellisen korkeakoulun sijaintipaikaksi, mutta noihin aikoihin
hanke hautautui. Lopulta perustettiin Åbo Akademi 1918 ja Turun
yliopisto 1920.
Päijät-Hämeen
kesäyliopisto perustettiin 1963 ja Helsingin yliopiston Lahden
tutkimus- ja koulutuskeskus 1980. Yliopistokaupunki Lahdesta tuli
virallisesti vuoden 2019 alussa, kun Lappeenrannan teknillisestä
yliopistosta tuli Lappeenrannan - Lahden teknillinen yliopisto (LUT =
Lappeenranta–Lahti
University of Technology).
POPPARIT
JA ROKUT
Identiteettiä
muokkaa tietenkin paljon se, käykö lukiota vai ammatillista
oppilaitosta. Tutkimusseuran vuosikirjassa Lahden Lyseota edustaa
kosmologian
professori emeritus
Kari
Enqvist,
joka muistelee kouluaikaansa Lahdenkadulla. Kertaalleen
jo käsittelin hänen kirjoitustaan 8.12.2022, mutta tähän vielä
Enqvistin yksi huomio identiteeteistä:
”Konkreettisin
60-luvun hedelmä oli nuorisokulttuurin nousu. Ensin tulivat
beatlesit ja poikien pitkät tukat. Samalla Lahden oppikoululaiset
omaksuivat identiteetin, joka erotti heidät ammattikoululaisista.
Edelliset olivat poppareita, jälkimmäiset rokuja, joita me popparit
pelkäsimme. Poppareiden tukat olivat pitkiä, rokut saattoivat vetää
tukkaansa rasvaa. Erilaisia olivat myös musiikkimaut ja
pukeutumiskoodit.”
”Vaikka molemmat pitivät
lahkeistaan järkyttävän leveitä housuja, rokut saattoivat
ompeluttaa lahkeisiin vielä erivärisen kangaskiilan antamaan
lisäleveyttä. Rokuhousuihin kuuluivat myös leveä vyö ja sen
suuntaiset lantiotaskut, joihin sormet työnnettiin
kävellessä.”
kari.naskinen@gmail.com