Elokuvaohjaaja James Incandenzan yhden optisen viihdevideomodulin nimi on Päättymätön riemu. Ohjaajan oma riemu kuitenkin päättyi kesken, kun hän teki itsemurhan räjäyttämällä päänsä mikroaaltouunissa. Incandenzan perheen värikkäitä tapahtumia kuvaavan David Foster Wallacen (1962 - 2008) romaanin nimikin on Päättymätön riemu, joskin sen alkuperäinen nimi Infinite Jest kääntyisi ainakin sanakirjojen mukaan ”Päättymättömäksi vitsiksi” tai ”pilkaksi”. Olen kirjoittanut romaanista 9.11.2020 ja 1.12.2020, mutta nyt on aihetta taas, sillä Radioteatteri on tehnyt tästä yli tuhatsivuisesta romaanista kuusiosaisen kuunnelmasarjan (Yle Areenassa 3,5 tuntia).
Wallacen kirja ilmestyi 1996 ja ilmestyi suomeksi 2020. Kuunnelma on pieni riipaisu siitä, mutta toimii. Alkuun pääseminen vain on hankalaa, jos ei ole kirjaa lukenut, koska puhe alkaa heti tiukkana dialogina, eikä ole minkäänlaista alkujohdatusta, kuten kirjassa. Kuuntelijan kannattaakin lukea Ylen nettisivuilta teoksen esittely, niin pääsee helpommin mukaan.
Radioteatterilta tämä on ollut iso satsaus. Mukana on noin 30 nuoremman polven kärkinäyttelijää. Kulttuuriteko, jonka kaltaista Kokoomus-perussuomalaiset haluaisi vähentää pienentämällä Yleiradion rahoitusta. Jotenkin tällaisesta asetelmasta on kysymys Päättymättömässä riemussakin, jossa ihmisten vapaa-aikaa määrittävät ensisijaisesti Viihde ja Huumeet. Tässä poliittisessa satiirissa viihde hävittää ja turruttaa alleen kaiken muun. Kotiin tultuaan kansalaiset vain työntävät tietokoneen pesään viihdemodulin. Wallacen ennustamat tapahtumat sijoittuvat jonnekin 2000-luvulle, ja osa ennusteista on jo toteutunut, mutta paljon on vielä edessäkin.
Tällä hetkellä ollaan lähellä sitäkin, mitä kirjassa kerrotaan Eskaton-ydinsotapelistä. Siinä Naton ja Varsovan liiton joukot ja muutkin taistelevat vallasta. Peli tapahtuu kahdella tenniskentällä ja pallojen ajatellaan olevan ydinpommeja. Sen verran on geopolitiikka Eskatonissa jo muuttunut, että USA, Kanada ja Meksiko ovat yhdistyneet ONANiksi (Organization of North American Nations). Pelissä on tietenkin tavoitteena saada onanisteille lisää vaikutusvaltaa.
Radioteatterille teoksen ovat käsikirjoittaneet Juhana von Bagh, Liila Jokelin ja Jussi Moila. Esityksestä käytetään nykyaikaisia termejä audioteos ja podcast, mutta aivan tavalliselta kuunnelmalta se tuntuu. Jotta riemu jatkuisi, tämä pitäisi tietenkin siirtää myös teatterinäyttämölle, kun rooleissa ovat jo valmiit näyttelijät: Tommi Eronen, Hannu-Pekka Björkman, Ilkka Heiskanen, Tommi Korpela, Krista Kosonen, Mikko Leppilampi, Pirjo Lonka, Markku Maalismaa, Pyry Nikkilä, Olavi Uusivirta, Otto Rokka, Paula Vesala, Jari Virman, Kirsi Ylijoki jne. Elokuvaprofessoria esittää kuunnelman ohjannut Juhana von Bagh, jonka tietenkin tunnistaa edesmenneen elokuvaprofessorin Peter von Baghin pojaksi.
Kuunnelmana koin Päättymättömän riemun mukavampana kuin romaanina. Luomani mielikuvat kirjan perusteella olivat hurjempia, ikävämpiä ja kummallisempia kuin kuunnelmassa, jossa vaikutelmaa pehmentävät tuttujen näyttelijöiden tutut äänet.
Entä elokuvaksi? Hataran tiedon löysin, että elokuussa 2022 siitä tehty elokuva olisi saanut ensi-illan USA:ssa, ohjaajana Myles Byrne-Hill, mutta muuta en saanut selville.
TERO VALKONEN JA
ADOLFINA FREUD
Päättymättömän riemun suomensi Siltalalle suururakkana Tero Valkonen. Nyt hänen suomentamanaan on ilmestynyt pohjoismakedonialaisen Goce Smilevskin fiktiivinen elämäkerta Sigmund Freudin sisaresta Adolfinasta. Rankka juttu: kun Natsi-Saksa 1938 valtasi Itävallan ja liitti sen Saksaan, alkoivat sielläkin juutalaisvainot. Wienissä asunut Sigmund Freud oli jo maailmankuulu psykoanalyytikko, joka sai suhteillaan järjestettyä poistumisviisumit itselleen ja muutamille muille. Siskojaan Freud ei kuitenkaan ottanut mukaan turvaan, vaan rauhoitteli heitä, että kaikki vielä järjestyisi. Muutaman vuoden kuluttua siskot vangittiin ja kuljetettiin keskitysleirille kuolemaan.
Siltalan verkkosivulla Tero Valkonen kirjoittaa, että Adolfina Freudin hahmo hiertää vasten koko sitä ajattelua, jonka mukaan ihminen on oman onnensa seppä ja että olosuhteet ovat aina voitettavissa ja että kuka tahansa voi määrätietoisuudellaan nousta voittoon. Adolfina Freudille ei niin käynyt.
”Sille, mikä estää häntä niin sanotusti ottamasta itseään niskasta kiinni, on lääketieteessä nimiäkin, niitä vain ei teoksessa mainita, koska tarinankertojana on hän itse ja hän elää niin vahvasti ilmiön sisällä, että hänen tarkastelukulmansa on rajoittunut. Ei tunnu sattumalta, että kirjan toinen mahtihenkilö, Adolfinan veli Sigmund, on nimenomaan yksi niistä, jotka työkseen kehittivät nimiä ihmisten kantamille painolasteille”, kirjoittaa Valkonen.
kari.naskinen@gmail.com
