Juppiälymystölle suunnatun Image-lehden etusivulla oli vuonna 2008 otsikko ”Televisio on kuollut”. Perusteena oli se toive, että internet ja digitalisoituminen lopettavat meiltä junteilta telkkariohjelmat. Ei ole niin käynyt, viime vuoden katsojamäärät viiden suosituimman tv-ohjelman osalta olivat komeita ilman linnanjuhliakin:
2 228 000 MM-jääkiekon finaali Kanada - Suomi 6.6.
2 121 000 Kymmenen uutiset 6.6.
1 572 000 Ylen uutiset 6.12.
1 433 000 Eurovision laulukilpailut
1 406 000 MM-jalkapallo Suomi – Belgia
Perinteiset sarjaelokuvatkin vetävät edelleen. Sisäilma-sarja sai parhaimmillaan 867 000 katsojaa ja Ivalo 764 000 katsojaa. Eli ollaan jokseenkin samoissa lukemissa kuin puoli vuosisataa sitten Rintamäkeläisten kanssa (enimmillaan 900 000).
Muutos on kuitenkin se, että uusista tv-vastaanottimista näkee myös nettilähetyksiä, jos haluaa ja maksaa. Ilman kunnollista televisiota ei tule toimeen, koska netin ohjelmatarjonta joltakin läppäriltä tai kännykästä katsottuna ei vastaa samaa kuin 50 tuuman televisiosta.
Sen verran nuoret kännykkäsukupolvet ovat joka tapauksessa vaikuttaneet, että televisionkatselu on hieman pienentynyt viime vuosina: vuonna 2014 katseluaika oli vuorokaudessa keskimäärin 2 tuntia 56 minuuttia, viime vuonna 2 tuntia 43 minuuttia. Eniten katsottiin: TV1 44 min., MTV 29 min., TV2 22 min., Discovery 15 min., Nelonen 13 min. Maksukanavien katselutietoja ei löydy.
Joku kuitenkin joskus sanoo, että televisiosta ”ei tulee mitään” ja että mitä sillä Yle-verolla muka saadaan. Varsinkin monien urheilulajien siirtyminen maksukanaville ärsyttää. Kaikki sen silti tietävät, että suomalaisen television tarjonta on pääkanavien osalta runsasta, monipuolista ja suurelta osin hyvin laadukasta. Ovat täyttyneet ne odotukset, joita ”kaukokatselulaitteen” ilmestymiseen 1950-luvulla asetettiin. On saatu runsain määrin tietoa ja viihdettä, joskin paljon on sekaan mahtunut turhaakin, mikä on korostunut viime vuosikymmeninä uusien pikkukanavien yhteydessä.
Yle-veron määrä on enintään 163 euroa, mutta jos ihmisen tulot ovat alle 14 000 euroa vuodessa, ei yleisradioveroa peritä. Tuo 163 euroa tarkoittaa, että televisionkatselu ja radionkuuntelu maksavat 45 senttiä/päivä. Helsingin Sanomien paperilehti maksaa kestotilaajalle 1,50 euroa/ilmestymispäivä.
Kun otin tähän kuvan Rintamäkeläisistä, niin siitä muutama asia. Sitä esitettiin 30 jaksoa 1970-luvulla ja edelleen se saa satojen tuhansien katsojamääriä Yle Areenassa. Mukava sarja. Rintamäen Antti ja Honkosen Veikko ovat rintamakavereita, jotka sotien jälkeen raivasivat maatilat vierekkäin. Vaimoväki Leena ja Helmi ovat tietenkin hyvät ystävykset. Sitten istuskellaan pöydän ympärillä, juodaan kahvia eikä paljon muuta tapahdukaan. Välillä käy kylässä suurimman tilan omistaja Lahtinenkin, joka muista poiketen on kokoomuslainen. Rintamäkeläiset tuli suursuosikiksi edellisen tamperelaisnäytelmän Heikin ja Kaijan jälkeen.
Myöhemmin ovat isoja katsojalukuja saavuttaneet mm. Kotikatu, Metsolat, Puhtaat valkeat lakanat, Karjalan kunnailla, Salatut elämät ja monet muut. Omalla parhaiden sarjaelokuvien listalla ei suomalaisia ole, kuten 1960-luvun alussa pitämäni tilasto osoittaa: Ben Casey, Bonanza, Highway Patrol, Lahjomattomat, Klondike, Perry Mason, Pyhimys, Takaa-ajettu, Valtatie 66.
Tänä iltana katson 45 sentillä Leonardon viimeisen jakson, Elisabeth Rehnin haastattelun (u), puoli yhdeksän uutiset ja puolenyön aikaan jälkilähetyksen Dakar-rallin viimeisestä päivästä.
kari.naskinen@gmail.com
