maanantai 16. joulukuuta 2019

Miksi valtiota pitää rakastaa?

Saksasta Suomeen paennut fyysikko Ziffel pohtii sodan aikana Helsingin asemaravintolassa isänmaanrakkautta: ”Minusta on aina tuntunut merkilliseltä, että pitää rakastaa juuri sitä maata, jolle maksaa veroja. Isänmaanrakkauden perusta on vähään tyytymys, hyvä ominaisuus silloin kun ei mitään ole.”

Ziffel on henkilö Bertolt Brechtin kirjassa Pakolaiskeskusteluja (1961), jonka hän oli kirjoittanut Suomessa asuttuaan täällä runsaan vuoden 1940-41. Keskustelukumppaninaan Ziffelillä on helsinkiläinen Kalle, joka on ainakin jonkin verran samoilla linjoilla:

”Isänmaanrakkautta rajoittaa jo se, ettei jutussa ylipäänsä ole todellista valinnanmahdollisuutta. Vähän niin kuin että täytyy rakastaa sitä jonka kanssa menee naimisiin sen sijaan että menisi naimisiin sen kanssa jota rakastaa. - - - Mutta nyt on jokaisen pakko palvoa sitä paikkaa maan pinnalla, johon on kerran pudota putkahtanut.”

Lähimmäisenrakkaus on samankaltainen. Se on tietenkin ylevä asia, mutta Ziffel on realisti: ”Jos pystyy maksamaan, ei ole lähimmäisenrakkauden armoilla missään.”

Varsin ajankohtaisia aiheita tänäkin päivänä.

Ziffel oli siis pakolainen, niin kuin myös Brecht. Heidän kummankin isänmaanrakkautensa oli saanut Saksassa korjaamattoman kolhun, mutta ei ollut helppoa uu
sissa asuinmaissakaan.

Brecht oli lähtenyt Saksasta helmikuussa 1933, kun Hitler oli ottanut vallan. Brecht matkusti lähelle Tanskaan, mutta sieltä hän siirtyi taas natseja karkuun Ruotsiin. Kun Hitler valloitti Tanskan ja Norjankin, Brecht luuli samoin käyvän Ruotsissa ja hän tuli Suomeen.

Suomesta Brecht
matkusti heinäkuussa 1941 Yhdysvaltoihin, jossa hän joutui epäamerikkalaista toimintaa tutkineen komitean kuulusteltavaksi. Lokakuussa 1947 kuulusteltavina olivat sellaiset elokuva-alan ihmiset, joita epäiltiin kommunistisiksi soluttautujiksi Hollywoodiin. Komitean puheenjohtajana oli J. Parnell Thomas ja yhtenä kuulustelijana toimi Richard Nixon. Thomas oli tullut kuuluisaksi yrittäessään paljastaa Franklin D. Rooseveltin ajaman New Dealin kommunistiseksi salajuoneksi, olihan sen yhtenä tarkoituksena 1930-luvulla helpottaa köyhemmän väestönosan asemaa.

Yhdysvalloissa Brecht oli joutunut mustalle listalle. FBI piti Brechtiä vaarallisena vallankumouksellisena ja varjosti häntä alinomaa. Pakolaiskeskusteluja-kirjassa on kokonaisuudessaan kuulustelu, johon Brecht joutui Washingtonissa 30.10.1947. Tämäkin kuulustelu radioitiin ja jotkut ovat sen nauhoittaneet, ja Eric Bentley julkaisi sen äänilevyllä 1963 ja kirjana 1970.

Kuulustelu on hurjaa luettavaa, tai voi sitä komediaksikin luonnehtia. Kyllähän Brecht selvä vasemmistolainen oli, tärkeitä henkilöitä hänelle olivat mm. Marx ja Lenin. Kuulustelijat eivät kuitenkaan saaneet Brechtiä nalkkiin, koska tämä ei ollut kommunistipuolueen jäsen.

Kuulustelutilanteen hulluudesta saa käsityksen, kun lukee Brechtin myöhempi
ä kommentteja siitä. Hänen neuvonantajansa Bartley Crum oli sanonut Brechtille, että kannattaisi myöntää olevansa kommunisti:

”Ei Teille voi tapahtua mitään, koska ette ole Amerikan kansalainen ja joka tapauksessahan Te olisitte ollut Saksan puolueen jäsen.”

”Mutta minä en ollut jäsen”, protestoi Brecht.

”Ei sillä ole mitään väliä, vaikka väitätte, ettette ollut jäsen”, sanoi Crum. ”He väärentävät puolueen jäsenkirjan ja saavat Teidät kiinni väärästä valasta.”

Crum oli varmaankin oikeassa. Kaksi vuotta myöhemmin tutkijalautakunnan puheenjohtaja J. Parnell Thomas joutui vankilaan epärehellisyydestä.

Brecht ei kuitenkaan jäänyt odottamaan tapahtumien kulkua. Thomas kopautti nuijalla pöytään vajaan tunnin kestäneen kuulustelun jälkeen ja sanoi, että pidetään tauko iltapäivään klo 2:een asti. Mutta Brecht ei palannut, vaan tuntia myöhemmin hän oli jo laivassa matkalla kohti Eurooppaa, jossa asettui ensin Sveitsiin ja sitten Itä-Saksaan.

Yhdessä suhteessa Brecht kuitenkin antoi tunnustuksen Thomasille ja niille muille: ”He eivät olleet yhtä hankalia kuin natsit. Natsit eivät olisi koskaan antaneet minun polttaa. Washingtonissa he antoivat minun ottaa sikarini, ja sen avulla saatoin voittaa aikaa heidän kysymystensä ja omien vastauksieni välillä.”

VAPAA MAA

Pakolaiskeskusteluissa Ziffel ja Kalle keskustelevat myös siitä, millainen on vapaa maa. Kapitalismissa ja kommunismissa on omat erilaiset vapautensa. Kalle kertoo yhdestä aikaisemmasta keskustelustaan jossakin toisessa ravintolassa:

- Koettakaapa olla oma-aloitteinen Neuvostoliitossa ja perustaa sinne tehdas. Ette saa edes taloa ostaa.

- Voinko minä täällä sitten?

- Milloin tahansa, sen kuin kirjoitatte shekin, ei muuta.

- Mutta kun minulla ei ole pankkitiliä. Muuten kyllä olisin voinut perustaa tehtaan.

Kun Ziffel ja Kalle lähtevät pois asemaravintolasta, he kulkevat Rautatientorin poikki ja pysähtyvät Aleksis Kiven patsaan eteen.

Ziffel: ”Kuuluu olleen hyvä runoilija, mutta kuoli nälkään.

Kalle: ”Tässä maassa on tapana, että hyvät runoilijat kuolevat nälkään. Tapaa ei kuitenkaan noudateta tarkasti, jotkut kuolevat myös viinaan.”

kari.naskinen@gmail.com