lauantai 28. syyskuuta 2019

Suomella kaikki hyvin Dohassa

Lottoajat ja markettien aulojen pelikoneisiin rahaa panevat voivat olla tyytyväisiä. Heidän Dohaan kustantamansa urheilijat ovat onnistuneet hyvin.

Seiväshyppääjä Wilma Murto ei päässyt riman yli ja karsiutui kilpailusta, mutta Yleisradion urheiluasiantuntija Jarkko Finni sanoi, että ”oli oikein hyvää tekemistä”. Myös Wilma itse sanoi olevansa tyytyväinen.

Moukarinheittäjä
Krista Tervokaan ei päässyt loppukilpailuun, mutta hänkin sanoi: ”Olen tosi iloinen ja tyytyväinen.”

Estejuoksija
Camilla Richardsson puolestaan ei osannut ylittää esteitä, joten loppukilpailupaikkaa ei tietenkään tullut, mutta hän sentään ei ollut tyytyväinen.

Tämä on kuva Suomen yleisurheilusta. Tavoitteet on saavutettu, koska ollaan Dohassa. Keväästä asti oli tärkein asia se, saavuttavatko suomalaiset MM-kisarajoja. Enää ei puhuta mitaleista eikä pistesijoista, vaan kisoihin pääsemisestä.

Aika moni sinne täpärästi pääsikin ja se riittää. Nyt vain jännitetään sitä, selviytyyAntti Ruuskanen 85 metrin heitolla loppukilpailuun ja pääseekö joku aitatytöistä finaaliin.

Yleisradiokin pani Dohaan tv-selostajaksi hiihtomies
Jussi Eskolan, joka eilen jo hiihdon ottikin esille. Kahden kuukauden päästä hiihdon maailmancup alkaakin Rukalla, ja suomalaisilla on hyvät menestymismahdollisuudet, koska hiihdossa ovat palkinnoista kilpailemassa vain neljän maan urheilijat.

Jääkiekon MM-kisat järjestetään toukokuussa Sveitsissä. Niihin on koko ajan valmistauduttava, ja toissa päivänä katsoinkin telkkarista Pietarin SKA:n ja Salavat Julajev Ufan ottelun.
Yhden Teemu Hartikaisen hyökkäyksen aikana selostaja sanoi, että nyt Hartikainen ”manipuloi aikaa”. Hartikaisen temppua en ymmärtänyt, mutta minä olen jo manipuloinut itseni talviaikaan Rukalle ja takaisin kesäaikaan Zürichiin.

Onneksi huomenna sunnuntaina MTV 3:lta tulee tunnin ohjelma Iivo Niskasen 15 km:n kultahiihdosta Lahdessa 2017.

Dohaa en kuitenkaan kokonaan jätä, avajaispäivänäkin siellä oli yksi huippu, latvialainen 800 metrin juoksija
Liga Velvere.
kari.naskinen@gmail.com