torstai 26. syyskuuta 2019

Ras Putin

Köyhän leningradilaisen perheen ainoan eloon jääneen pojan luokkamatkasta ahtaasta kommunalkasta Kremlin kullattuihin saleihin kertoo Arvo Tuomisen (pieni kuva) juuri ilmestynyt kirja Vladimir Putin – koko tarina. Kirja päättyy pohdintaan vuodesta 2024, jolloin Vladimir Putinin nykyinen presidentinvirkakausi päättyy. Putin itse on sanonut kunnioittavansa tiukasti Venäjän federaation perustuslakia, eikä sen mukaan kukaan voi palvella presidenttinä kahta kautta peräkkäin - ”Aion noudattaa tätä sääntöä.” Tuominen ei tätä täysin niele, vaan tuumii, että Putin voi jatkaa uraansa vielä vaikka taas pääministerinä, jonka valtaoikeuksia on lisätty.
Putinin tehtävä on seuraajansa valinta. Putin haluaa valinnan tapahtuvan tietenkin vaaleilla, mutta samalla hän haluaa vaalivoittajan olevan ”esivalittu”, sillä täysin vapaissa vaaleissa voitaisiin virkaan valita sellainenkin henkilö, joka saattaisi passittaa Putinin leppoisien eläkepäivien sijasta vaikkapa Haagin tuomioistuimeen.

Ras Putin, vsegda Putin”, leikkii Tuominen sanoilla: kerran Putin, aina Putin. Rasputin taas oli Venäjän viimeisen tsaariperheen ihmeparantaja, joka haali itselleen hovissa myös poliittista valtaa.

Suomen kannalta olisi Tuomisen mielestä suotavinta, että Putinin seuraajakin olisi pietarilainen. He nimittäin pitävät Suomesta ja suomalaisista enemmän kuin muut venäläiset ja tuntevat meidän olomme paremmin. Monelle pietarilaiselle Helsinki on mieluisampi kaupunki kuin Moskova.

KOTI, KIRKKO
JA ISÄNMAA

Putin ei ole ihmeparantaja, mutta hänen aikanaan Venäjä on muuttunut varsinkin suurissa keskuksissa. Kaukana syrjäseuduilla Neuvostoliittoa kuitenkin ikävöidään, koska nykyisin esimerkiksi lääkäreiden palveluita on vaikeampi saada ja työttömyyskin on tullut tutuksi toisin kuin kommunismin aikana. Putin joka tapauksessa nauttii erittäin suurta kansansuosiota maaseudullakin, Moskovan mellakoitsijat edustavat toista laitaa. Suosion takana on se, että venäläisessä yhteiskunnassa vahvan johtajan kysyntä on voimakasta.

Moskova ja Pietari ovat
Putinin aikana siirtyneet aivan uuteen vaiheeseen. Niitä ei enää erota lännen metropoleista. Mersuilla ajetaan, Starbuckseissa istutaan ja hipsterit pukeutuvat samoin kuin Berliinissä ja paremmin kuin Helsingissä. Tuominen kirjoittaa, että ”sosialismin krapula kääntyi hyvin äkkiä kapitalismin humalaksi, ja Putin on todennut muutoksen olemuksesta: ”Joka ei ikävöi Neuvostoliittoa, on sydämetön, mutta joka haluaa sen takaisin, on aivoton.”

Yksi iso muutos kommunisminjälkeisessä ajassa on ollut uskonnon paluu, ja Putin on tätä korostanut. Hän on sanonut venäläisen ihmisen perusarvojen olevan ”Jumala, perhe ja omaisuus”. Arvo Tuominen vertaa tätä Mannerheimin talvisodan aikana hehkuttamaan ”kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta”, ja Mannerheim oli aivan ilmeisesti napannut sen entiseltä työnantajaltaan Venäjän armeijalta, jossa julistettiin taisteltavan ”uskon, tsaarin ja isänmaan puolesta”.

Vladimir
Vladimirovitsh Putin kastettiin seitsemän viikon ikäisenä Kristuksen kirkastumisen kappelissa Suomen konsulaattia vastapäätä. Vuonna 1993 Putin kertoi ensimmäisestä Israelin-matkastaan: ”Äiti antoi minulle kasteessa saamani ristin mukaan ja kehotti viemään sen siunattavaksi Herramme haudalle. Tein sen hänen ohjeidensa mukaan ja panin ristin sitten kaulaan. En ole ottanut sitä pois sen koommin.”

Tuomisen yhteenveto on, että Putinin kausien Venäjän oleelliseksi piirteeksi voi luonnehtia uskon renessanssia, joka on täyttänyt kommunismin jättämän moraalisen tyhjiön. Kirkkoja ja luostareita on remontoitu rahaa säästämättä. Siinä missä Suomen kirkkojen edustalla on jumalanpalvelusten aikana rivi rollaattoreita, ovat Venäjällä kirkkojen parkkipaikat täynnä länsimaisia luksusautoja.

HEIKOT HAKATAAN

Toisen maailmansodan jälkeen
Winston Churchill sanoi, että venäläiset ihailevat yli kaiken voimaa ja halveksivat heikkoutta. Tämän vahvisti Putin 2004, kun tshetsheeniterroristit kaappasivat koulun ja ahtoivat panttivangit voimistelusaliin. Vapautusyrityksessä kuoli yli 300 ihmistä, ja Putin sanoi, etteivät venäläiset saa osoittaa minkäänlaista heikkoutta, sillä ”heikot hakataan”.

Vladimir Putinin lapsuutta varjostivat Leningradin piirityksen muistot. Miljoonat ihmiset olivat kuolleet, Volodjan velikin kesällä 1942. Isoäiti oli kuollut syksyllä 1941 ja kaksi setääkin kuoli. Mutta Leningrad kesti, se oli valtavista tappioista huolimatta vahva.

Leningrad/Pietari on Putinille rakas. Vuotuisella kyselytunnillaan kesällä 2019 hän kuvasi suhdettaan kaupunkiin: ”Vaikka nuorena huligaanina häiriköin Leningradin kaduilla, niin kaupunki vetoaa ihmisessä tiettyyn harmonian tarpeeseen. Pietari on hyvin harmoninen. Pietarissa asuva ihminen on sidottu harmoniaan.”

Tähän Arvo Tuominen nostaa esille Rossin kadun, joka yhdistää Aleksanterin teatterin ja akateemikko
Lomonosovin aukion. Tämä katu on 220 metriä pitkä, 22 metriä leveä ja sitä reunustavat rakennukset ovat 22 metriä korkeita toistensa peilikuvia. Se on Pietarin harmonisin katu.

LENINGRADIN PIIRITYS

Tuomisen kirja ei ole vain Putin-kirja, vaan siinä kuvataan myös Neuvostoliiton aikaa, joka muokkasi Putinia.
Esille tulee myös Suomen osuus Leningradin piirityksessä, vaikka Mannerheimin joukot eivät kaupunkiin hyökänneetkään, koska siihen ei Suomen armeijana voimavarat riittäneet. Suomi kuitenkin auttoi Saksaa vahvistamalla saartorengasta omalla lohkollaan. Kirjassa lainataan Yleisradion 23.9.1941 lähettämää toimittaja Veikko Itkosen selostusta:

”Hyvät kuuntelijat. On kirkas kesäyö. Olemme nousseet erääseen tähystystorniin täällä Karjalankannaksella seuraamaan Pietarin paloa suomalais-saksalaisen saartorenkaan sisäpuolella. Tykit jyskäävät ympärillä. Pietari palaa. Pietarin kaupunki valmistautuu tuhoonsa rautaisen saartorenkaan sisäpuolella. Suomalaiset tykit puhuvat rautaista kieltään lähettäen paketteja vihollisten asemiin. Pietarin kohtalo on sinetöity.
Suomalaiset sulkevat tänne tien pohjoisesta, saksalaiset joukot ilmoittavat lähestyvänsä kaupungin keskustaa kaikilta suunnilta.”

J.K. Paasikivikin oli syksyllä 1941 kuvitellut Leningradin häviön olevan vain ajan kysymys ja hän oli kirjoittanut valmiiksi radiopuheen, jossa suunnitteli sanovansa, että ”historian kostotar on nopeasti nostanut miekkansa ja iskenyt meidän puolestamme”.

MANNERHEIM
JA KEKKONEN

Putinin suhde Mannerheimiin on moniulotteisempi. Putin näkee Mannerheimin muunakin kuin kotikaupunkinsa piirittäjänä. Olihan Mannerheim myös Venäjän armeijan kenraali. Suomessa vieraillessaan Putin on laskenut seppeleen Mannerheimin haudalle ja Mannerheimin muistolaatan palastustilaisuudessa Pietarissa puhuivat Putinin luottomiehiin kuuluva, entinen KGB-kollega Sergei Ivanov ja kulttuuriministeri Vladimir Medinski.

Tuomisen kirjassa Putinia verrataan
Kekkoseen. Molemmat koulutukseltaan juristeja ja molemmat työskentelivät salaisessa palvelussa. Molemmat kilpailuhenkisiä urheilumiehiä, miehisyyden korostajia, nopeilla hoksottimilla varustettuja ja ilmeisen tyytyväisiä naisjuttuja koskevista juoruista.

Kekkonen nousi uransa loppuvaiheissa päivänpolitiikan yläpuolelle laajasti arvostettuna valtiomiehenä. ”Toivottavasti kuitenkin Putinilta onnistuu vallankahvasta luopuminen paremmin kuin Kekkoselta”, kirjoittaa Tuominen.

”Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi 1973. Enpä pahemmin ihmettelisi, jos Putin valittaisiin poikkeuslailla presidentiksi 2024.”

Putinin ”valitsi”
Boris Jeltsin, joka 1999 kertoi Bill Clintonille valinnastaan: ”Hän on luotettava henkilö, joka on hyvin perehtynyt vastuualueeseensa. Samalla hän on perusteellinen, vahva ja seurallinen - - - Tulette yhdessä hoitamaan asioita. Hänellä on energiaa ja aivot menestyä tehtävässään.”

Tämän jutun kuvassa Vladimir Putin kantaa isänsä Vladimir Spiridonovitsh Putinin kuvaa Voiton päivän kulkueessa.

kari.naskinen@gmail.com