Suomalaista keskiaikaa on eniten Viipurissa

Uutiset kertoivat äskettäin, että Viipurin linnan kaivauksissa oli elokuussa löytynyt poltettu savilaatta, jossa on ikivanhaa mylly-peliä muistuttava kuvio. Laatan alkuperä on ajoitettu keskiajalle. Laatta oli maanalaisessa käytävässä linnan pohjoispuolella. Keskiaika on Viipurissa muutenkin harvinaisella tavalla edelleen läsnä, sillä kaupungin vanhassa keskustassa on säilynyt muutama keskiaikainen kivirakennus. Suomen nykyisellä alueella ei keskiajalta ole jäänyt ehjiksi muita kuin tutut linnat ja kivikirkot, mutta ei tavallisia taloja. Lisäksi Kokemäellä on hirsistä tehty Pyhän Henrikin saarnahuone, joka on peräisin keskiajalta ja on Suomen vanhin puurakennus.

Keskiajaksi kutsutaan suunnilleen sitä jaksoa, joka alkoi Rooman valtakunnan tuhosta noin vuonna 500 jaa., ja päättyi protestanttiseen reformaatioon noin 1500. Suomessa perustettiin keskiajalla ensimmäisiksi kaupungeiksi Turku, Ulvila, Porvoo, Viipuri, Rauma ja Naantali.

Arkeologisten kaivausten mukaan Viipurissa oli karjalainen kauppapaikka jo 900-luvulla. Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa noin vuodesta 1250 alkaen ja Viipuri oli Ruotsin itäisin varuskunta, josta kehittyi myös merkittävä kauppakaupunki. Nimi Viipuri yhdistyi muinaisruotsin sanoista vi (pyhä paikka) ja borg (linna).

Viipurin perusti Torkkeli Knuutinpoika 1293. Viipurin linna mainitaan ensimmäisen kerran vuonna kuningas Birgerin kirjeessä 1295, mutta novgorodilaisten kronikassa sanotaan, että ruotsalaiset "perustivat linnan Karjalaan vuonna 6801" (länsimaisen ajanlaskun mukaan 1293).

Viipurin keskiaikaisella kaupunkialueella menneisyyden konkreettiset jäänteet ovat erittäin haavoittuvia, koska kalliomaastossa kulttuurikerros on monin paikoin ohut. Viipuria tutkinut arkeologi Mervi Suhonen on todennut, että kerrostalojen välissä ja katujen alla on kuitenkin monin paikoin jäljellä arvokkaita, uudempien kerrosten alla suojassa säilyneitä menneisyyden fragmentteja.

Järjestelmällinen huolenpito niistä aloitettiin Viipurissa aikaisemmin kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Jo 1930-luvulla kaupungissa oli muinaismuistojen valvojana Otto-Iivari Meurman, jonka tehtävänä oli uudisrakentamisen yhteydessä ja kunnallisteknisissä töissä esiin tulevien vanhojen rakenteiden ja esineiden dokumentointi. Tällainen aloitteellisuus Viipurissa oli uraauurtavaa.

Mervi Suhonen kirjoittaa, että tällaisen valvonnan aloittaminen ensimmäiseksi juuri Viipurissa johtui varmaan kaupungin sijainnista historiallisena ”idän lukkona”. Se saattoi vaikuttaa rahoituksen järjestymiseen Viipurin kaupungin budjetista. (Ennen ja nyt 2/2006)

Sodan takia Viipurin arkeologiseen tutkimukseen tuli keskeytys ja tutkimukset jatkuivat vasta 1960-luvulla linnasaarella. Säännöllisemmät kenttätyöt aloitettiin 1970-luvun lopussa. Neuvostoliiton tiedeakatemian arkeologinen ryhmä työskenteli linnasaarella ja kaupunkialueella lähes vuosittain 1990-luvun puoliväliin asti.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana tutkimuksia on taas tehty. Samalla on keskiaikaisia taloja kunnostettu. Esimerkiksi niihin on tehty uusia kattoja, jotka eivät kuitenkaan kovin keskiaikaisilta näytä. Lisäksi taloja maalattaessa on käytetty niin räikeän valkoista maalia, että sellaista ei ehkä keskiajalla vielä ollut. Tällainen esimerkki on Pamppalankatu 12:n pihassa oleva rakennus.

Luostarinkatu 10:ssä on vanha kiltatupa, jonka kellariin menevän oven yläpuolella on tästä kertova kyltti.

Yksi keskiaikainen kirkko on säilynyt Viipurissakin, Pyhän Hyacinthuksen kirkko Vesiportinkatu 4:ssä. Sen vanhimmat osat ovat keskiajalta. Enää se ei ole kirkkokäytössä.

Kirkot olivat hallitsevia rakennuksia Viipurissa keskiajalla. Kivirakenteista tuomiokirkkoa ryhdyttiin rakentamaan 1418, mutta se tuhoutui 1477 kaupungissa raivonneessa tulipalossa. Harmaidenveljesten luostarikirkkoa  ryhdyttiin rakentamaan oletettavasti 1445 ja Mustainveljesten kivistä luostarikirkkoa ryhdyttiin rakentamaan uuteen paikkaan 1481. Tämän jälkimmäisen luostarin rakennelmista on vielä jotain jäljellä, ja niissä toimii sähkötarviketehdas. Luterilainen uskonpuhdistus lakkautti luostarit 1520-luvun alkupuolella, mutta kirkollinen merkitys ei silti vähentynyt.

KAUPUNKIOIKEUDET 1403

Wiipurin kaupungin perustamiskirjan eli privilegiokirjan antoi kuningas Erik XIII 19.8.1403. Sen teksti suomennettuna:

“Me Erik, Jumalan armosta Ruotsin, Tanskan, Norjan Wendein ja Göötein kuningas sekä Pommerin herttua, teemme tietäväksi tällä meidän avoimella kirjeellämme kaikille miehille niin niille, jotka nyt ovat kuin niille, jotka tämän jälkeen tulevat, että me olemme suoneet ja antaneet porvareillemme, jotka asuvat ja elävät meidän kauppapaikassamme Wiipurissa, kaupungin oikeuden sen mukaan kuin Upsalan kaupunginkirja näyttää. Sen tähden kiellämme me kaikkia voutejamme ja virkamiehiämme ja kaikkia muita, keitä he ovatkin, heitä millään tavalla siinä estämästä, jos he tahtovat meidän suosiotamme nauttia ja kostoamme karttaa. Edellä sanotun vakuudeksi olemme katsoneet hyväksi kiinnittää sinettimme tähän kirjaan. Annettu linnassamme Wiipurissa, Herran vuonna 1403, Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlaa seuraavana sunnuntaina.”

Viipurista kehittyi Karjalan hallintokaupunki ja merkittävä ulkomaankaupan keskus. Kaukokauppa oli suureksi osaksi Itämeren saksalaisista hansakaupungeista kuten Lyypekistä ja Tallinnasta saapuneiden kauppiaiden hallinnassa. Vienti suuntautui enimmäkseen Tallinnaan, missä tavarat myytiin läntiseen Eurooppaan. Kaupunkilaisten enemmistö oli kuitenkin suomalaisia, samoin pikkuporvarit ja työläiset.

Koska Viipuri oli kaukana Tukholmasta, hallittiin Viipurin linnalääniä kuin itsenäistä valtakuntaa. Hämeen ja Turun linnalääneillä oli Viipuria kiinteämpi yhteys Tukholmaan ja vähemmän itsemääräämisoikeutta. Linnan ympärille kehittynyt kaupunki oli linnanherran suojeluksessa ja Viipuri oli ainoa Suomen alueen kaupunki, jonka ympärillä oli kaupunginmuuri.

kari.naskinen@gmail.com