Jo 2015 Ehrnrooth sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa hyvinvointiaatteen paljastavan, että elämme arvotyhjiössä. Hänen mukaansa Suomi on kansakuntana menettänyt ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään. Sitten seuraavana vuonna häneltä ilmestyi kokonainen kirja näistä hämäristä näyistään: Hyvintoimintayhteiskunta (Kirjapaja, 2016).
Hänen arvionsa ja toiveensa mukaan tullaan siirtymään hyvinvointimallista sellaiseen malliin, jossa vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan valtiolta sinne minne se kuuluukin, yksilölle itselleen.
”Erilaisten sosiaalitukien ja palvelujen varassa elävien
suomalaisten on syytä tiedostaa, että pian kaikki menee uusiksi. Toisin sanoen
vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain”, sanoo Ehrnrooth.
Sukunimestään huolimatta Ehrnrooth on vakuuttanut, että hän ei ole oikeistolainen, ei arvokonservatiivi eikä arvoliberaali. Joka tapauksessa hän korostaa yksilön vastuuta ja vierastaa holhoavaa hyvinvointivaltiota. Jos Suomi ja läntinen maailma muutenkin menisi hänen toivomaansa suuntaan, se tapahtuisi hänen neljän teesinsä mukaan seuraavalla tavalla:
1. Marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti.
2. Konsensuspolitiikka hajoaa, koska julkistalouden välttämättömät uudistukset pakottavat siihen.
3. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen. Vapaista yksilöistä muodostuva liberaali kansakunta voi edistyä vain parantamalla jokaisen yksilön itsenäistä toimeentuloa, työn tuottavuutta ja kykyä antaa arvoa luova työpanoksensa koko kulttuurin kehitykseen.
4. Sosiaalipolitiikassa tullaan 2020-luvulla yleisesti ymmärtämään, että terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys. Kohtuullinen hyvinvointi tarvitaan siihen, että vapaa yksilö voi keskittyä luomaan jotakin arvokasta.
Mielenkiintoista on myös lukea Ehrnroothin ajatuksia näitä asioita ajankohtaisemmasta teemasta. Turvapaikanhakijoista hän kirjoittaa, että "hyväuskoisuus johtaa vaikeuksiin":
”Eurooppa ei voi pelastaa kaikkia. Meidän tulee tarjota uusi mahdollisuus niille kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet vainotuiksi. Samalla tulee varmistaa, ettei anneta tilaisuutta järjestelmän väärinkäyttämiseen. Turvapaikan saaneiden kotouttamisen tulisi tietoisesti keskittyä kulttuuriseen sopeuttamiseen, jossa tulokasväestölle konkreettisesti osoitetaan, millaiset vapaudet ja oikeudet meillä suojaavat yksilönvapautta. Mielikuva rajoittamattomasta monikulttuurisuudesta on vahingollinen, koska se on ristiriidassa perustuslakiimme kirjatun arvojärjestelmän kanssa.”
KEKKONEN, KOIVISTO,
AHTISAARI, HALONEN, NIINISTÖ
Kirjahyllystä löytyi yksi Ehrnroothin kirja, Asentoja, muistelmia nykyajasta (WSOY, 1995). Takakannessa kerrotaan, että tohtori Ehrnrooth oli kansakunnan henkistä tilaa selvittäneen Ilkka Niiniluodon filosofiryhmän jäsen ja toimii tutkijana Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella. Kirja paljastaa, että Ehrnroothilla oli aikaisemmin päässään muitakin kuin yksi asia. Hän käsitteli mm. tasavallan presidenttejä:
”Itsenäisyyden aikana oli eletty sotienvälinen ensimmäisen tasavallan aika, jota seurasi Paasikiven - Kekkosen toinen tasavalta. Mauno Koivistosta oli alkava uusi uljas kolmas tasavalta, mutta nyt kun Koivisto on väistynyt, voimme todeta, että olimme väärässä. Mitään uudistumista ei tullut.”
”Meidän Manu voitti toiset vaalinsa huitomalla kädellään ja hokemalla, että kyllä se siitä. Meillä se, joka liian totisesti pyrkii voittoon ja ympäristön hallintaan, ei koskaan saa otetta kansan sydänvirroista. Tästä Paavo Väyrynen tiesi liian vähän ja Elisabeth Rehn ei juuri mitään. Pyrkyryyden häivyttämiseksi on tärkeää olla kuin jo olisi siinä asemassa johon pyrkii, ikään kuin jo olisi kansan siihen kutsuma.”
”Martti Ahtisaari näyttää vallantahtoiselta poliitikolta käyttäessään avoimesti presidentin valtaoikeuksia. Mutta tämä juuri osoittaa, ettei hän ole täysiverinen poliitikko. Koivisto oli, hän käytti presidentille suotuja salaisen asiamiehen valtuuksia.”
Nyt kun Ehrnrooth toivoisi hyvinvointivaltion systeemeiden kaatuvan, hän toivoo myös, että Suomen olisi otettava mallia muista pohjoismaista ja poistettava valtionpäältä kaikki valtaoikeudet:
”Kekkosen kauden jälkeen valtaoikeuksia supistettiin, mutta uudistajilla ei riittänyt rohkeutta koko valuvirheen korjaamiseen. Niinpä meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme. Kansakuntaa yhtenäistävän henkisen johtajuuden malli tuli Mäntyniemeen Tamminiemen perintönä, mutta tyyli pehmeni. Opettajataustainen Ahtisaari herätteli unilukkarin sauvalla ja ay-juristi Tarja Halonen huiteli muumimamman käsilaukulla.”
”Edeltäjiensä tavoin Sauli Niinistö on halunnut yhdistää presidenttiyteensä kaksi roolia, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen sekä arvojohtajuuden.”
Niinistöstä Ehrnrooth sanoo, että arvojohtajan päiväkäskyillään Niinistö on näyttänyt, millainen mielipidemahti verbaalisesti taitava presidentti on. Sen pitäisi riittää, eikä Niinistöllä tarvitsisi olla minkäänlaisia valtaoikeuksia. Filosofi Ehrnroothin mielestä ”parasta mitä maan isähahmo näinä epävarmuuden aikoina voisi kansalaisilleen olla, olisi hyväksyvä ja suojeleva muumipappa”.
kari.naskinen@gmail.com
Sukunimestään huolimatta Ehrnrooth on vakuuttanut, että hän ei ole oikeistolainen, ei arvokonservatiivi eikä arvoliberaali. Joka tapauksessa hän korostaa yksilön vastuuta ja vierastaa holhoavaa hyvinvointivaltiota. Jos Suomi ja läntinen maailma muutenkin menisi hänen toivomaansa suuntaan, se tapahtuisi hänen neljän teesinsä mukaan seuraavalla tavalla:
1. Marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti.
2. Konsensuspolitiikka hajoaa, koska julkistalouden välttämättömät uudistukset pakottavat siihen.
3. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen. Vapaista yksilöistä muodostuva liberaali kansakunta voi edistyä vain parantamalla jokaisen yksilön itsenäistä toimeentuloa, työn tuottavuutta ja kykyä antaa arvoa luova työpanoksensa koko kulttuurin kehitykseen.
4. Sosiaalipolitiikassa tullaan 2020-luvulla yleisesti ymmärtämään, että terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys. Kohtuullinen hyvinvointi tarvitaan siihen, että vapaa yksilö voi keskittyä luomaan jotakin arvokasta.
Mielenkiintoista on myös lukea Ehrnroothin ajatuksia näitä asioita ajankohtaisemmasta teemasta. Turvapaikanhakijoista hän kirjoittaa, että "hyväuskoisuus johtaa vaikeuksiin":
”Eurooppa ei voi pelastaa kaikkia. Meidän tulee tarjota uusi mahdollisuus niille kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet vainotuiksi. Samalla tulee varmistaa, ettei anneta tilaisuutta järjestelmän väärinkäyttämiseen. Turvapaikan saaneiden kotouttamisen tulisi tietoisesti keskittyä kulttuuriseen sopeuttamiseen, jossa tulokasväestölle konkreettisesti osoitetaan, millaiset vapaudet ja oikeudet meillä suojaavat yksilönvapautta. Mielikuva rajoittamattomasta monikulttuurisuudesta on vahingollinen, koska se on ristiriidassa perustuslakiimme kirjatun arvojärjestelmän kanssa.”
KEKKONEN, KOIVISTO,
AHTISAARI, HALONEN, NIINISTÖ
Kirjahyllystä löytyi yksi Ehrnroothin kirja, Asentoja, muistelmia nykyajasta (WSOY, 1995). Takakannessa kerrotaan, että tohtori Ehrnrooth oli kansakunnan henkistä tilaa selvittäneen Ilkka Niiniluodon filosofiryhmän jäsen ja toimii tutkijana Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella. Kirja paljastaa, että Ehrnroothilla oli aikaisemmin päässään muitakin kuin yksi asia. Hän käsitteli mm. tasavallan presidenttejä:
”Itsenäisyyden aikana oli eletty sotienvälinen ensimmäisen tasavallan aika, jota seurasi Paasikiven - Kekkosen toinen tasavalta. Mauno Koivistosta oli alkava uusi uljas kolmas tasavalta, mutta nyt kun Koivisto on väistynyt, voimme todeta, että olimme väärässä. Mitään uudistumista ei tullut.”
”Meidän Manu voitti toiset vaalinsa huitomalla kädellään ja hokemalla, että kyllä se siitä. Meillä se, joka liian totisesti pyrkii voittoon ja ympäristön hallintaan, ei koskaan saa otetta kansan sydänvirroista. Tästä Paavo Väyrynen tiesi liian vähän ja Elisabeth Rehn ei juuri mitään. Pyrkyryyden häivyttämiseksi on tärkeää olla kuin jo olisi siinä asemassa johon pyrkii, ikään kuin jo olisi kansan siihen kutsuma.”
”Martti Ahtisaari näyttää vallantahtoiselta poliitikolta käyttäessään avoimesti presidentin valtaoikeuksia. Mutta tämä juuri osoittaa, ettei hän ole täysiverinen poliitikko. Koivisto oli, hän käytti presidentille suotuja salaisen asiamiehen valtuuksia.”
Nyt kun Ehrnrooth toivoisi hyvinvointivaltion systeemeiden kaatuvan, hän toivoo myös, että Suomen olisi otettava mallia muista pohjoismaista ja poistettava valtionpäältä kaikki valtaoikeudet:
”Kekkosen kauden jälkeen valtaoikeuksia supistettiin, mutta uudistajilla ei riittänyt rohkeutta koko valuvirheen korjaamiseen. Niinpä meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme. Kansakuntaa yhtenäistävän henkisen johtajuuden malli tuli Mäntyniemeen Tamminiemen perintönä, mutta tyyli pehmeni. Opettajataustainen Ahtisaari herätteli unilukkarin sauvalla ja ay-juristi Tarja Halonen huiteli muumimamman käsilaukulla.”
”Edeltäjiensä tavoin Sauli Niinistö on halunnut yhdistää presidenttiyteensä kaksi roolia, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen sekä arvojohtajuuden.”
Niinistöstä Ehrnrooth sanoo, että arvojohtajan päiväkäskyillään Niinistö on näyttänyt, millainen mielipidemahti verbaalisesti taitava presidentti on. Sen pitäisi riittää, eikä Niinistöllä tarvitsisi olla minkäänlaisia valtaoikeuksia. Filosofi Ehrnroothin mielestä ”parasta mitä maan isähahmo näinä epävarmuuden aikoina voisi kansalaisilleen olla, olisi hyväksyvä ja suojeleva muumipappa”.
kari.naskinen@gmail.com
