maanantai 30. heinäkuuta 2018

”Lobbaaminen on olennainen osa toimivaa demokratiaa.” (Euroopan komissio)

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on juttu maailman suurimmasta verkkokaupasta Amazonista, joka on lisännyt lobbaamistoimintaansa Washingtonissa. Viime vuonna se käytti tähän poliitikkoihin ja virkamiehiin suuntaamaansa vaikutustoimintaan 11 miljoonaa dollaria. Sattumalta juuri viime viikolla katsoin elokuvan Casino Jack (2010), joka kertoo yhdestä kaikkein tunnetuimmasta lobbarista Jack Abramoffista, Elokuvassa joku sanoo, että lobbaaminen kuuluu demokraattiseen järjestelmään. Totta on, sillä Euroopan komissionkin mukaan ”lobbaaminen on olennainen osa toimivaa demokratiaa”.

Lobbaaminen on kumma sana. Se tulee englannin kielen sanasta lobby, joka tarkoittaa eteisaulaa. Meille monelle on lobbybaari tuttu paikka, hotellin ala-aulan baari. Aikoinaan näissä baareissa nimenomaan lobbarit ja poliitikot tapasivat ja suhmuroivat lahjusten kanssa. Enää näitä tapaamisia ei tarvitse piilotella, kun lobbaamisesta on tullut osa järjestelmää. Suomen kieleenkin se on saanut oman siistimmän terminsä, se on ”vaikuttajaviestintää”.

Elokuvassa Abramoffia näyttelee muistakin nilkin osista tuttu Kevin Spacey, mm. Frank Underwood sarjaelokuvassa House of Cards (2013-18). Tarina on ruma, Abramoff huijasi intiaaniheimoilta kymmeniä miljoonia luvatessaan lobata niiden kasinobisnesten puolesta Washingtonissa. Käry kuitenkin kävi ja 2006 Abramoff myönsi petoksensa sekä intiaaneja että verottajaa kohtaan. Monia muitakin petkutuskonkeloita oli jäänyt matkan varrelle, ja Abramoff sai viiden vuoden vankeustuomion huijauksista ja lahjonnasta.

Washingtonissa vaikuttaa arviolta 50 000 lobbaria ja Brysselissäkin ilmeisesti 20 000. Yhdysvalloissa tähän toimintaan on jo puututtu sillä tavalla, että lobbarit on rekisteröity ja heidän on kahdesti vuodessa raportoitava toiminnastaan. Euroopassa ei tällaisia sääntelyjä vielä ole. Suomessakin lobbaus on voimakkaasti lisääntynyt viime vuosina.

Television MOT-ohjelmaan viime vuoden lopulla oli pystytty laskemaan, ketkä ja mitkä tahot olivat eniten käyneet eduskunnassa. Kaikki nämä käynnit eivät liity lobbaamiseen, vaan usein ne ovat kutsuttuja käyntejä asiantuntijakuulemisiin. Eniten käyntejä vuonna 2017 oli seuraavilta: Sitra, Suomen kuljetus ja logistiikka ry, SAK, Finanssialan keskusliitto, Sadankomitea, Teknologiateollisuus, Naisjärjestöjen keskusliitto, Taksiliitto, Kepa, Kuntaliitto, Uber Finland.

Usein eduskunnassa kävi myös konsulttitoimisto Milttonin edustaja. Ei ole tietoa, keiden asialla Miltton kulloinkin oli, ja tämä on yksi uusi lobbaukseen liittyvä asia. Tällaiset konsultti- ja viestintätoimistot ovat palkanneet töihin ammatti-ihmisiä sekä politiikasta että tiedotusvälineistä, ja hyvillä kontakteillaan nämä toimistot hoitavat nyt lobbausta niin, etteivät niiden toimeksiantajien omat kädet likaannu.

Tähän ilmiöön liittyy myös ns. pyöröoviefekti. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi valtion virkamiesten ja poliitikkojen siirtymistä yksityissektorille. Näin on tapahtunut paljon ainakin terveysalalla, ja MOT-ohjelmassa taisi olla sekin juttu, jossa esiteltiin armeijan kapiaisten loikkaamista hävittäjiä Suomelle tarjoavien yritysten konsulteiksi.

Vuonna 2016 tutkija Anu Kantola sai virkamiehille teettämänsä kyselyn perusteella sen tiedon, että pääsy lainvalmisteluun on helpointa ainakin tilastollisesti elinkeinoelämän järjestöillä, kuten EK:lla, sekä Kuntaliitolla ja MTK:lla. Toisessa kyselyssä Anu Kantola ja Lotta Lounasmeri haastattelivat ammattilobbareita, joista monet sanoivat, että heidän asiakkainaan ei juurikaan ole kansalaisjärjestöjä, koska niillä ei ole varaa maksaa heidän palveluistaan. Vaikutusvaltaa saa rahalla.

Amazonin käyttämät miljoonat todistavat tästä. Sen lobbarit edistävät yhtiön tavoitteita verotuksessa, postipalveluissa, liikenteessä, tekijänoikeuksissa ja elintarviketeollisuudessa. Suomeenkin Amazon on ilmeisesti lähiaikoina tulossa.

LIIKE-ELÄMÄLLÄ LUULTUA
SUUREMPI ROOLI


Aiemmin tänä vuonna väitteli Anders Blom tohtoriksi tutkimuksellaan suomalaisen liike-elämän poliittisesta edunvalvonnasta ja vaikuttamisesta. Tutkimus asettaa suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyden ja vähäisenä pidetyn korruptiivisuuden aikaisempaa kriittisempään valoon.

itöstutkimuksesta selviää, että liike-elämällä on oletettua suurempi rooli suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa. EU- ja EMU-ratkaisuissa liike-elämän vaikutus oli ratkaiseva. Se ajoi EMU-ratkaisua, joka aikaisemmista käsityksistä poiketen vahvisti korporaatioiden asemaa Suomen talous- ja sisäpolitiikassa, kun rahapolitiikka luovutettiin Euroopan keskuspankille.

Tutkimuksessa osoitetaan, että Suomessa käytetään lobbaukseen rahaa vuosittain yli 120 euroa henkilöä kohden, kun työnantaja- ja ammattiliittojen jäsenmaksut työttömyysturvalla vähennettynä lasketaan mukaan.

kari.naskinen@gmail.com