keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

1918 - dramatisoitu dokumenttisarja radiossa

Lahden Radiossa on tehty 9-osainen sarja vuoden 1918 tapahtumista. Tapani Ripatin ja Heikki Kiseleffin toimittama 1918 Äänien kirja tulee Yle Areenassa kuultavaksi perjantaina 15.6. ja samana päivänä klo 14 kuullaan sarjan ensimmäinen osa Yle Puhe -kanavalla. Yhden jakson pituus on 25 minuuttia.

Kysymyksessä on dramatisoitu dokumentti, joka perustuu kansalaissodan tapahtumia kokeneiden ihmisten kirjoituksiin ja haastatteluihin, joita Ripatti teki vuonna 2008, kun hän edellisen kerran oli käsitellyt kevään 1918 asioita. Sarjan sisältö perustuu siis tosiasioihin, mutta dramatisoidun siitä tekee se, että tekstejä tulkitsevat lahtelaisen Ainopuiston teatterin harrastajanäyttelijät. Lisäksi mukana on niitä Ripatin kymmenen vuotta tekemiä haastatteluja.

Oleellinen osa on myös Kiseleffin luoma äänimaailma. Kun pääsin kuuntelemaan sarjaa varttitunnin verran, niin puheen ja äänien yhdistäminen sai aikaan hyvin aidontuntuisen tunnelman. Apuna Kiseleffillä on ollut Yleisradion ääniarkisto Maxim-konekiväärin papatuksineen kaikkineen.

Näytteet kuulin ohjelmasarjan tiedotustilaisuudessa Lahden Rautateollisuus Oy:n entisellä valimolla, jonka tiloja valkoiset olivat keväällä 1918 ottaneet naisvankilakäyttöön. Helatorstaina 1918 sieltä vietiin 158 naista, jotka ammuttiin Mustankallion hautausmaalla.

kari.naskinen@gmail.com