Kuva on mielenosoituksesta Helsingissä 17.4.1917. Kahden naisen kantamassa lakanassa on teksti ”Kulkue 8.T.T.P. saavutuksesta”. Se oli hieno saavutus, mutta nyt ollaan taas sitäkin mieltä, että kahdeksan tuntia on liian lyhyt työaika. Työterveyslaitoksen tutkimus 2016 osoitti, että ainakin teollisuuden työntekijöille olisi parempi, jos työaika olisi 12 tuntia. Kokonaistyöaika ei tietenkään saisi lisääntyä, mutta 12 tunnin järjestelmässä olisi vähemmän työvuoroja ja pidemmät yhtenäiset vapaat.
Työntekijöistä valtaosa oli samaa mieltä. Tällaisia pitkiä työvuoroja jo nykyisin tekevistä 93 prosenttia sanoi olevansa tyytyväisiä tähän systeemiin. He sanoivat nukkuvansa paremmin ja kertoivat myös, että 12 tunnin työvuoroissa jää seuraavalle työvuorolle vähemmän keskeneräisiä töitä. Työnantajien kannalta myönteiseksi koettiin mm. tuotannollisten poikkeamien parempi hallinta.
Yli kahdeksan tunnin työpäiviä tehdään ilman lakeja ja sopimuksiakin. Kun työntekoa voidaan monissa hommissa tehdä tietokoneilla, ei ole mitenkään tavatonta, että työasioiden kanssa jatketaan illalla kotona. Hyvin tavallista on, että työpäivät venyvät tällaisten etätyönä jatkettavien läppäritöiden avulla 10-12 tuntiin. Palkka tulee kuitenkin 8 tunnin mukaan.
MÄNTTÄ ALOITTI
TALVELLA 1917
Demareiden Forssassa asettamaa tavoitetta oli mahdotonta lähteä ajamaan Venäjän vallan aikana. Ensimmäisen maailmansodan aikana mielenosoitukset ja lakot olivat kiellettyjä, ja lehtien kirjoittelua yhteiskunnallisista asioista rajoitti sensuuri.
Vuoden 1917 alkupuolella asia virisi uudelleen esille. Helmikuussa alettiin Mäntän paperi- ja selluloosatehtailla kokeilla 8 tunnin jaksoihin jaettua kolmivuorotyötä, ja samanlaisia uutisia saatiin Yhdysvalloista ja Norjasta Kristianian (Oslo) kaupungista, jossa johto oli siirtynyt työväenpuolueelle. Huhtikuussa 1917 lyhennettiin työaika 8 tuntiin myös Valtionrautateiden konepajoilla. Yksityistä yrityksistä työpäiviä lyhensivät Helsingissä ainakin Sergei Nikolajeffin autoliike ja Itämeren Tupakkatehdas. Eduskunnan lainhyväksymispäivänä 14.7. suostui Helsingin kaupunginvaltuustokin työajan lyhentämiseen.
Tilanne oli heinäkuussa 1917 vaikea. Kirjapainolakon takia vain harvat porvarilliset lehdet pystyivät ilmestymään, joten tiedonkulku oli huonoa. Suomen kannalta hankalinta oli kuitenkin se, että Venäjällä oli uusi väliaikainen hallitus, joka oli asetettu 15.3.1917. Pääministeri oli ruhtinas Georgi Lvov, oikeusministerinä oli sosialistivallankumouksellinen Aleksandr Kerenski ja ulkoministerinä kadettipuolueen kärkimies Pavel Miljukov. Tämä porukka ei antanut lupaa työaikauudistukseen Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Tilanteet kuitenkin muuttuivat sekä Suomessa että Venäjällä. Suomessa käytiin uudet vaalit lokakuussa 1917, jolloin sosiaalidemokraatit menettivät enemmistönsä. He kuitenkin jatkoivat tomerasti työaika-asian eteenpäin viemistä. Sitten alkoi suurlakko, ja pari päivää sen alkamisen jälkeen yöllä 16.11.1917 eduskunta hyväksyi lain jälleen. P.E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti vahvisti lain 27.11.1917. Näitä vaiheita helpotti se, että Venäjän väliaikainen hallitus oli kaatunut 7.11.1917.
kari.naskinen@gmail.com
