torstai 5. tammikuuta 2017

Korruptio, maan tapa

Talvivaarasta ja Juha Sipilästä huolimatta Suomi kuuluu siihen maailman kärkiluokkaan, missä korruptiota on vähiten. Rakenteellista korruptiota kyllä on ja hyvä veli -systeemi toimii, mutta ne eivät ole niin räikeää kuin varsinkin kehittymättömimmissä maissa. Romanialainen elokuva Valmistujaiset kertoo havainnollisesti, mistä on kysymys silloin, kun yhteiskunta toimii näissä suhteissa väärin.

Christian Mungiun elokuvassa pitää lahjontaan turvautua aina, kun asiat eivät luista toivotulla tavalla. Olkoon kysymyksessä leikkausjono tai lasten todistusten arvosanat, niihin pystyy helposti vaikuttamaan, kun on suhteita tai rahaa. Eikä aina tarvitse rahankaan liikkua, jos kysymyksessä ovat ihmiset, jotka myöhemmin voivat tehdä vastaavanlaisia vastapalveluksia.

Elokuvassa perheen isä katuu sitä, että palasivat Romaniaan kommunismin vaihduttua kapitalismiksi. Mikään ei ole muuttunut, samaa paskaa erivärisessä paketissa.

Christian Mungiu (s. 1968) on viimeisten kymmenen vuoden aikana noussut yhdeksi niistä ohjaajista, joiden elokuvia kannattaa mennä katsomaan, vaikka elokuvasta ei muuta tietoa olisikaan kuin Mungiun nimi. Hänen Suomessa nähdyt elokuvansa ovat kaikki ehdottomia huippuja: 4 päivää, 3 viikkoa ja 2 päivää (2007), Tarinoita kulta-ajalta (2009) sekä Yli vuorten (2012). Mungiu ei nytkään julista, vaan kuvaa arkisesti tapahtumia, katsoja tekee johtopäätökset.

Myös asiat ovat arkipäiväisiä. Keskeinen asia lahjonta on upotettu niihin tavallisiin tapahtumiin, joiden kanssa ihmiset joskus joutuvat tekemisiin. Perheen isällä on rakastajatar, yksin asuva mummo on hankalasti sairas, tytär joutuu raiskausyrityksen kohteeksi hankalasti juuri ennen ratkaisevia kokeita lukiossa ja tyttären poikaystävä ei oikein miellytä isää. Isä on lääkäri Clujin kaupungissa, ja sitten tulee eteen tilanne, jossa hieman tarvittaisiin apua…

Kohteliaasti apua pyydetään, rahaa ei käytetä, mutta yhtenä päivänä vyyhti alkaa kaatua päälle. Syyttäjäviranomaiset näyttäytyvät rehellisen asioidenhoidon edustajiksi, mutta pienistä merkeistä näkyy, että heidänkin kanssaan voi tulla toimeen, jos toimeen tartutaan.

Tarvittaisiin vähintään Toni Erdman konsultoimaan Clujin asioita, mutta hän on muutaman sadan kilometrin päässä Bukarestissa.

Taitava elokuva, joka on tehty kuin elokuvat parhaimmillaan. Ei 2000-luvun sähäkkää leikkausta, eikä muutakaan vaahtoamista. Asioiden annetaan tapahtua ja kamera vain seuraa hillityn staattisesti sivusta. Elokuva päättyy tytön valmistujaisiin, mutta mikään ei EU-Romaniassa valmistu kuntoon.

Sitä en vain ymmärtänyt, miksi autojen tuulilasinpyyhkimet nostettiin yöksi ylös, sillä eivät ne keskellä kesää Romaniassa tuulilasiin kiinni jäädy.

kari.naskinen@gmail.com