Hollywood-elokuvia tehnyt hollantilainen Paul
Verhoeven (s. 1938) ei ole nimenä juurikaan jäänyt
mieleen, mutta jonkinlaisen maineen ovat kuitenkin saaneet muutamat hänen
elokuvansa, kuten scifi-leffat Robocop (1987),
Total Recall (1990) ja Starship
Troopers (1997) sekä eroottinen trilleri Basic Instinct (1992). Eikä Verhoevenin tilannetta yhtään paranna
nyt Ranskassa valmistunut Elle, joka
on yli kaksi tuntia kestävänä tylsän pitkäveteinen.
Elokuva alkaa mielenkiintoisesti, kun väkivalta- ja pornoaiheisia tietokonepelejä valmistavan yrityksen omistava Michele Leblanc joutuu naamioidun miehen raiskauksen kohteeksi. Michele ei tee ilmoitusta poliisille, vaan alkaa itse selvittää, kuka on ollut rötöksen takana. Taustaksi lisätään vielä sellainen sairas juttu, että hänen isänsä istuu elinkautista tuomiota joukkomurhasta, jonka jonkinlaisena kokijana Michele on ollut 10-vuotiaana.
Käsikirjoitus perustuu ranskalaisen Philippe Djianin romaaniin ”Oh…”. (2012). Elokuvan lähtöidea toimii, mutta ei jaksa pitää yllä intensiteettiään läheskään loppuun asti. Väkivaltaa on, samoin seksiä, mutta näillä jutuilla kokonaisuus on köyhä. Parempi ratkaisu olisi luultavasti ollut, jos elokuva olisi täydellisemmin pysynyt komediallisena, mutta nyt komediakohdat jäävät irrallisiksi, vaikka elokuvan parasta antia ovatkin. Myös Isabelle Huppert (kuvassa) on taas erinomainen.
Elle kuuluu auttamatta siihen 95 prosenttiin nykyisin tehtävistä elokuvista, jotka ovat pelkkiä viihdeteollisuuden bisnestuotteita.
Verhoeven on elokuvallaan saanut aikaan kohua Basic Instictin tavoin, mutta tuntuu, että se on pääasia ollutkin. Ilmeisesti erikoisuudentavoittelu ja julkisuushakuisuus saa jatkoa, jos Verhoevenin suunnitelma Jeesus-elokuvasta toteutuu. Hän on jo kirjoittanut Jeesuksesta kirjan (Into, 2012), jossa Marian sanotaan synnyttäneen lapsen roomalaisen sotilaan raiskauksesta ja jossa Jeesus rinnastetaan kapinallisjoukon johtajaan, Che Guevaraan ja sellaisiin.
kari.naskinen@gmail.com
Elokuva alkaa mielenkiintoisesti, kun väkivalta- ja pornoaiheisia tietokonepelejä valmistavan yrityksen omistava Michele Leblanc joutuu naamioidun miehen raiskauksen kohteeksi. Michele ei tee ilmoitusta poliisille, vaan alkaa itse selvittää, kuka on ollut rötöksen takana. Taustaksi lisätään vielä sellainen sairas juttu, että hänen isänsä istuu elinkautista tuomiota joukkomurhasta, jonka jonkinlaisena kokijana Michele on ollut 10-vuotiaana.
Käsikirjoitus perustuu ranskalaisen Philippe Djianin romaaniin ”Oh…”. (2012). Elokuvan lähtöidea toimii, mutta ei jaksa pitää yllä intensiteettiään läheskään loppuun asti. Väkivaltaa on, samoin seksiä, mutta näillä jutuilla kokonaisuus on köyhä. Parempi ratkaisu olisi luultavasti ollut, jos elokuva olisi täydellisemmin pysynyt komediallisena, mutta nyt komediakohdat jäävät irrallisiksi, vaikka elokuvan parasta antia ovatkin. Myös Isabelle Huppert (kuvassa) on taas erinomainen.
Elle kuuluu auttamatta siihen 95 prosenttiin nykyisin tehtävistä elokuvista, jotka ovat pelkkiä viihdeteollisuuden bisnestuotteita.
Verhoeven on elokuvallaan saanut aikaan kohua Basic Instictin tavoin, mutta tuntuu, että se on pääasia ollutkin. Ilmeisesti erikoisuudentavoittelu ja julkisuushakuisuus saa jatkoa, jos Verhoevenin suunnitelma Jeesus-elokuvasta toteutuu. Hän on jo kirjoittanut Jeesuksesta kirjan (Into, 2012), jossa Marian sanotaan synnyttäneen lapsen roomalaisen sotilaan raiskauksesta ja jossa Jeesus rinnastetaan kapinallisjoukon johtajaan, Che Guevaraan ja sellaisiin.
kari.naskinen@gmail.com
