Ei selviä, miksi nimet oli otettu eläinmaailmasta. Eläintarhakin Helsingissä tietenkin on, mutta ei sinne koskaan syntynyt suunniteltua eläintarhaa. Eläintarhanpuisto perustettiin 1851 kauppaneuvos Henrik Borgströmin aloitteesta, ja hänen patsaansa on siellä kaupungin kasvihuoneen läheisyydessä.
Kirjan ilmestymisen aikoihin Eläintarhassa vielä ajettiin Eläintarhanajoja, jotka eivät kuitenkaan olleet Cronströmin mieleen, vaan hän toivoi niiden lopettamista metelin takia. Niin ne sitten samana vuonna 1963 järjestettiinkin viimeisen kerran kuolemaan johtaneen onnettomuuden seurauksena. Kirjoittajan mukaan ajot olivat tulleet kuuluisiksi ”hiusneulakaarteen” aiheuttaman kuolemanvaaran takia, ja kansan suussa kaarre olikin nimeltään ”kuolemankurvi”.
Kirjassa on paljon mielenkiintoista nimihistoriaa. Katujen nimiä on annettu mm. seuraavien merkkimiesten muistoksi:
Abrahaminkatu (kauppaneuvos Abraham Kingelin)
Aleksanterinkatu (keisari Aleksanteri I)
Albertinkatu (kaupungin suunnittelija Johan Albrecht Ehrenström)
Eerikinkatu (raatimies Eric Röös)
Elisabetinkatu (keisarinna Elisabet)
Fabianinkatu (kenraalikuvernööri Fabian Steinheil)
Fredrikinkatu (maaherra Carl Fredrik Stjernvall)
Haartmaninkatu (lääketieteen prof. Carl Daniel von Haartman)
Kristianinkatu (laamanni Christian Magnus Ivendorff)
Ludviginkatu (arkkitehti Carl Ludvig Engel)
Maurinkatu (jalkaväenkenraali Gustaf Mauritz Armfelt)
Robertinkadut (ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder)
Salomonkatu (ruokatavarakauppias Salomon Jansson)
Simonkatu (kaupungininsinööri Simon Grönlund)
Vilhonkatu (maaherra Otto Wilhelm Klinckowström)
Aleksanterinkatu ei siis vastoin yleistä luuloa saanut nimeään Aleksanteri II:n, vaan hänen setänsä Aleksanteri I:n mukaan.
Vanhimmat edelleen käytössä olevat kadunnimet ovat Liisankatu ja Unioninkatu (1819). Unioninkadun nimesi Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I, ja perusteena oli Haminan rauhassa 1809 syntynyt Venäjän ja Suomen unioni. Aikojen saatossa nimeä on ehdotettu muutettavaksi Itsenäisyydenkaduksi, Vapaudenkaduksi ja Yliopistokaduksi, mutta onneksi eivät ole menneet läpi.
Näin vieraspaikkakuntalaiselle selvisi kirjasta sekin, miksi Kappeli-ravintolalla Esplanadilla on tällainen nimi. Se juontaa juurensa 1800-luvun alussa tällä paikalla vasikkahaassa sijainneesta maito- ja vesimyymäläkojusta, jota ”paimen” hoiteli ja kojua alettiin kutsua hänen kappelikseen.
Kamppi taas sai nimialkunsa siitä, että alue oli ikivanha sotilaiden harjoitusalue, Campementin alue.
Senaatintorin etelälaidalla on yhden talon edustalla valkoisista kivistä muodostettu kirjaimet C. E. Voisi luulla, että ne tarkoittavat Carl Engeliä, mutta eipä ole niin. Nimikirjaimet viittaavat raatimies Carl Etholéniin, jonka tehtävänä maistraatissa oli kadunrakennustöiden valvonta, ja hän ladotutti nimikirjaimensa oman talonsa edustalle.
Nimiasioista kirjoittaessaan Cronström on ottanut esille myös Hotelli Marskin. Outo nimi ulkomaalaisille, ja huonetilauksista osa on varmaankin osoitettu Hotelli Marxiin.
Kirjan lopussa on erilaisia luetteloita matkailijoita varten. Valioluokan ravintoloina mainitaan Adlon, Hotelli Helsinki, Kalastajatorppa, Klaus Kurki, Kulosaaren Kasino, Kämp, Marski, Monte Carlo, Palace, Savoy, Seurahuone, Teatterigrilli, Torni ja Vaakuna.
Muistomerkkejä ja patsaita on pitkä lista. Niistä kirjoittaja ottaa erikseen esille mm. Paavo Nurmen patsaan: ”Kaikki kunnia Sibeliukselle, mutta on mahdollista, että nyt seisomme sen miehen kuvan edessä, joka on vienyt Suomen nimen ja maineen kauimmaksi maailmaan.”
kari.naskinen@gmail.com
