tiistai 23. elokuuta 2016

Uusi moottoritie häätää nuoret mikroautoilijat pois


Pipon moottoriurheilualue Lahdessa lopetetaan, koska se jää Lahden uuden ohitustien alle. Mikroautoilu, kansainväliseltä nimeltään karting, on jo muutaman kymmenen vuotta ollut se autourheiluharrastuksen laji, mikä on käytännöllisesti katsoen ainoa aloitusvaihe esimerkiksi tuleville Formula 1 -ajajille. Valtteri Bottaskin sai alkuoppinsa Pipon radalla, joka valmistui 1980.

Mikroautoilun kautta raivasivat tiensä kilpa-autoilun huipulle myös F1-maailmanmestarit Keke Rosberg, Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen.

Aikoinaan ei mikroautoilun merkitystä ymmärtänyt edes Autourheilun kansallinen keskusliitto (AKK). Suomen mikroautourheilun harrastajat perustivat 1968 Suomen Karting-liiton siksi, että AKK oli ilmoittanut kielteisen kantansa mikroautoiluun. AKK:n mukaan se ei katsonut voivansa pitää piirissään toimintaa, joka oli liiaksi harrastelijapohjalla ja ajajat liian nuoria.

Karting-liiton perustavassa kokouksessa ravintola Jyväshovissa Jyväskylässä liiton puheenjohtajaksi valittiin kaupungineläinlääkäri Lars Rosberg Iisalmesta. Hän oli 1962 saavuttanut lajin ensimmäisissä SM-kilpailuissa pronssia B-luokassa.

Omaksi keskusjärjestökseen Karting-liitto sai Suomen Autoklubin (AK), joka oli kansainvälisen liiton FIA:n jäsen. Vuonna 1972 AK yhdistyi Suomen Autoliiton kanssa ja syntyi nykyinen Autoliitto. Myöhemmin myös AKK ymmärsi asian oikean laidan ja hyväksyi Karting-liiton jäsenekseen.

Pipon kartingradan kierrosennätys A-luokassa on Lahden Formula K -kerhon Valtteri Bottaksen ajama 40,786 (30.7.2006). Ensimmäisen kilpailunsa Pipossa Valtteri ajoi 7-vuotiaana 1996. ICA-junior-luokan ennätys on Hyvinkään UA:n Teemu Sunisen 42,718 (20.5.2007). Toivottavasti korvaava rata-alue löytyy nopeasti, ettei mikroautoharrastus Lahden seudulla lopu. Iittiin tuleva Kymi Ringin moottoriurheilualue ei asiaa auta, sillä se on liian kaukana.

kari.naskinen@gmail.com